SDP:n Haatainen: Paremmalla johtamisella selätetään työuupumus
22.3.2023 12:16:21 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Vaikka kaikki mielenterveyden häiriöt eivät johdu työn kuormittavuudesta, on huomioitava, että työuupumuksen vuoksi määrätyt sairauslomat kirjataan usein ahdistuneisuudesta tai masennuksesta johtuviksi, koska työuupumukselle ei ole virallista sairausdiagnoosia. Nykyinen työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajia jo nyt ehkäisemään henkistä työuupumusta. Sanna Marinin hallituskaudella olemme täsmentäneet työturvallisuuslakia ja kesäkuussa voimaan tulevassa päivityksessä työnantajan tulee ottaa huomioon työn fyysisen kuormittavuuden lisäksi työn sisältöön, työn järjestelyihin ja työyhteisön sosiaaliseen toimivuuteen liittyvät kuormitustekijät. Lisää toimia kuitenkin tarvitaan, sanoo työministeri Tuula Haatainen.
Nuoret pelkäävät uupumista jo opiskeluaikana, kun työura on vasta alussa. Nuoret aloittavat työuransa usein pätkätöissä, joissa epävarmuus työn jatkosta ja toimeentulosta voi olla jatkuvasti läsnä. Osa nuorista saattaa myös pelätä leimautumista hankalaksi tai huonoksi työntekijäksi jos kertoo ääneen jaksamisongelmistaan. Näiden ongelmien esiin tuominen on rohkeaa ja auttaa meitä rakentamaan tulevaisuuden työelämää, joka on parempi ja reilumpi ihan jokaiselle. Tutkimukset osoittavat, että kyse on laajasta ongelmasta, jota ei saa sivuuttaa.
"Ei ole olemassa vain yhtä työnmuotoa joka sopisi kaikille, mutta jokainen ihminen on sopiva johonkin työhön."
- Työllisyys on tällä hallituskaudella noussut historiallisen korkealle ja meillä on Suomessa työvoimapula. On löydettävä keinoja, joilla työtä voidaan räätälöidä erilaisille ihmisille sopivaksi. Työssä jaksaminen on kriittinen kysymys myös talouskasvulle. Työuupumuksen torjunta hyödyttää kaikkia, sekä työntekijöitä, että työnantajia, kertoo Haatainen.
Johtamisella on myös suuri merkitys paremman työelämän mahdollistamisessa. Työolobarometrin mukaan, vaikuttamismahdollisuudet ja oman osaamisen kasvattaminen työssä ovat kehittyneet lähinnä vain ylemmillä toimihenkilöillä. Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön, oman osaamisen kehittämiseen kannustaminen, kiitos ja kehittävä palaute voivat ratkaisevasti parantaa voimavaroja työssä. Tämän pitäisi toteutua vahvemmin myös työntekijäammateissa. Esimerkiksi työntekijöiden hyvät mahdollisuudet vaikuttaa työvuoroihin, parantaa työhyvinvointia ja voi myös vähentää sairauspoissaoloja.
- Työajan lyhentämiskokeiluista on raportoitu kansainvälisesti hyviä tuloksia viimeaikoina, ja siksi olenkin pyytänyt työ- ja elinkeinoministeriön virkakuntaa selvittämään vaihtoehtoja, joilla työajan lyhentämisen kokeilu voitaisiin mahdollisesti toteuttaa Suomessa seuraavan hallituskauden aikana.Sanoista on päästävä tekoihin, päättää Haatainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula HaatainenTyöministeri
Yhteydenotot: erityisavustaja Emily Strohm, p. 050 3670 263
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

