SDP:n Haatainen: Suomen terveydenhuollon hoivavelan purkaminen päästään aloittamaan toden teolla SDP:n johdolla
9.9.2021 16:49:17 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Hallitus on tänään saanut päätökseen neuvottelut vuoden 2022 budjetista. Budjettiriihessä hallitus on sopinut, että hallitusohjelmaan kirjattu seitsemän päivän hoitotakuu perusterveydenhuollossa saatetaan voimaan tämän hallituskauden aikana. Hoitotakuu tarkoittaa, että jatkossa perusterveydenhuollossa kiireettömissä hoitoa vaativissa tapauksissa hoitoon pääsee 7 päivässä. Takuu koskee myös mielenterveyspalveluita sekä suun terveydenhuoltoa. Suun terveydenhuollossa hoitoon pääsee kolmen kuukauden sisällä, nykyisen kuuden sijasta. Hoitotakuun toteuttamista varten tehdään 50 miljoonan euron kehysvaraus vuodelle 2023. Kokonaisuudessaan rahoitusta on vuonna 2023 käytettävissä 95 miljoonaa euroa. Hoitotakuun vaatima kokonaisrahoitus ratkaistaan vuosien 2023–2026 julkisen talouden suunnitelman yhteydessä. Hoitotakuuta koskeva lainsäädäntö on määrä saattaa voimaan alkuvuodesta 2023. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon hoito-, kuntoutus- ja palveluvelan purkuun sekä hoitoon pääsyn nopeuttamiseen kohdistetaan EU:n elpymis- ja palautumissuunnitelman rahoituksesta 125 miljoonaa euroa.
-Korona-aikana ongelmat Suomen terveydenhuollon hoitoon pääsyssä ovat nousseet entistä enemmän esiin. Hoitoa tarvitsevat ihmiset ovat pahimmillaan voineet joutua odottamaan hoitoon pääsyä kuukausikaupalla. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat olleet mielenterveydenpalveluja käyttävät ihmiset. Suomessa terveydenhuollonpalvelujen käyttö lisääntyy koko maassa, eikä hidastumisen merkkejä ole nähtävissä. Korona on kasvattanut suomalaisen terveydenhuollon jo ennestään valtavaa hoitovelkaa. SDP:n keskeinen tavoite on ollut varmistaa, että ihmiset pääsevät tarvitsemaansa hoitoon oikeaan aikaan ilman kuukausia kestävää jonottamista. Sanna Marinin johtama hallitus tulee tämän tavoitteen nyt toimeenpanemaan. Olen tyytyväinen, että hoitotakuu etenee ja hoivavelan purkaminen päästään nyt toden teolla aloittamaan SDP:n johdolla, sanoo Väätäinen.
Yhteyshenkilöt
Tuula HaatainenTyöministeri
Puh:Yhteydenotot: erityisavustaja Timo Nevanranta, p.050 340 9483Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen iloitsee Varkauden teollisuusperinnön tunnustuksesta25.2.2026 16:47:45 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja Varkauden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Suhonen on iloinen kaupungille myönnetystä Euroopan kulttuuriperintötunnuksesta.
SDP:n Juha Viitala: Hallitus epäonnistui työllisyydessä – onnistui vain palkansaajien aseman heikentämisessä24.2.2026 15:28:05 EET | Tiedote
Suomen työllisyystilanne on ajautunut historiallisen heikkoon tilaan Orpo–Purran hallituksen aikana. Hallituksen lupaus 100 000 uudesta työpaikasta on kääntynyt päälaelleen: tuloksena on 100 000 uutta työtöntä.
SDP:n Suhonen: Hallitus on epäonnistunut – Suomi kärsii Euroopan pahimmasta työllisyystilanteesta24.2.2026 14:49:25 EET | Tiedote
Tänään julkaistut työttömyysluvut ovat pysäyttäviä. Pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut vuodessa 27 300 henkilöllä. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on nyt 42 300, eli 4 100 enemmän kuin vuosi sitten.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Hallitus katsoo sivusta, kun epävarmuus vyöryy suomalaisten koteihin24.2.2026 14:46:46 EET | Tiedote
Työttömyys on arjen epävarmuutta, tyhjenevä jääkaappi, lasku, joka jää pöydälle ja aamu, jolloin ei ole paikkaa mihin lähteä. Se on viesti työpaikalta, jota on pelätty kuukausia, ja kauppareissu, jolla lasketaan jokainen euro. Yhä useamman suomalaisen arki on nyt tätä, eikä se ole sattumaa, vaan hallituksen politiikan seuraus.
SDP:n ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa Euroopan pahimmasta työttömyydestä24.2.2026 14:41:51 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 24.2.2026 välikysymyskeskustelussa Euroopan pahimmasta työttömyydestä. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
