SDP:n Haataisen vappupuhe

Hyvät ystävät,
Vappu on työväen ja opiskelijoiden juhla. Työelämä, sekä osaamisen ja koulutuksen kysymykset ovat nyt ajankohtaisia, kun kokoomuksen johdolla Suomeen yritetään rakentaa oikeistokonservatiivista hallitusta yhdessä perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja RKP:n kanssa. Hallitusohjelmaa ei ole vielä kirjoitettu, mutta kyllä tämä asetelma lupaa kylmään kyytiä työntekijöille tulevina vuosina.
Kokoomus on ilmoittanut tavoitteekseen puolittaa työttömyysturvan keston. Tällaisella päätöksellä 100 000 työtöntä putoaisi ansiosidonnaisen tuen piiristä 200 päivän leikkurin kohdalla. Tästä joukosta yli 50 vuotiaita on yli puolet.
Kokoomus haaveilee myös saavuttavansa merkittäviä työllisyysvaikutuksia lisäämällä paikallista sopimista. Valtiovarainministeriö ei ole kuitenkaan voinut laskea paikalliselle sopimiselle työllisyysvaikutuksia. Työpaikoilla voidaan jo nyt sopia TES:n puitteissa parempia palkkoja ja työmarkkinajärjestöjen kesken on edistetty joustavia sopimisen tapoja. Miksi nämä eivät riitä? Pelkäänpä pahoin, että idean takana on ideologinen tarve heikentää työntekijöiden työehtoja ja palkansaajien neuvottelumahdollisuuksia.
Perussuomalaisten työelämälinjauksista on ollut vaikea saada selkoa. Esimerkiksi KIKY-maksujen palauttamisesta työnantajan maksettavaksi, takki kääntyi sopivasti vasta juuri ennen vaalipäivää. Vaikuttaa siltä, että perussuomalaisista ei ole oikeistokonservatiivi hallituksessa työntekijän puolustajaksi.
Hyvä juhlaväki,
Työ on meille kaikille monin tavoin arvokas asia. Työllä rakennetaan hyvinvointia ja kestävää yhteiskuntaa.
Marinin hallituksessa me valitsimme tehdä arvojemme mukaista työllisyyspolitiikkaa. Niihin arvoihin ei kuulu työttömien kurittaminen vaan kannustaminen. Me valitsimme panostaa palveluihin ja siihen, että ihmiset saavat tarvitsemaansa tukea ja apua heti työttömyyden alusta alkaen. Me valitsimme panostaa koulutukseen eli jokaisen mahdollisuuteen lisätä osaamistaan. Pidensimme oppivelvollisuutta, jotta jokainen nuori tässä maassa saa koulutuksen joka avaa ovia. Toteutimme yksinyrittäjien rekrytointitukikokeilun, jossa yrittäjä saa rekrytointituen yrityksen ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkaamiseen. Lisäsimme ohjaamoiden resursseja ja kirjasimme sen toiminnan lakiin, jotta nuoret saavat yhdestä paikasta entistä paremmin tukea hyvinvointiin, koulutukseen ja työllistymiseen. Perustimme valtio-omisteisen Työkanava Oy:n, jonka tehtävä on auttaa vaikeimmin työllistyviä osatyökykyisiä henkilöitä työelämään työehtosopimusten mukaisella palkalla.
Tämä linja, reilu ja ihmiseen uskova linja, se kannatti. Marinin hallitus osoitti, että työllisyys voi kasvaa ilman sosiaaliturvasta leikkaamista, ilman sitä porvarien suosimaa keppiä. Työllisyys nousi hallituskauden aikana historiallisiin lukemiin ja ylitti sille asetetun tavoitteen. Mutta mikä on Suomen seuraava suunta? Mielestäni sen on oltava reilun sopimisen kulttuurin suunta. Työministerinä olen kokenut tehtäväkseni tukea kolmikantaista vuoropuhelua ja yhteistyötä. Työmarkkinaosapuolet laativat yhteistyössä käynnistämässäni Suomen suunta –hankkeessa 75 toimenpide-ehdotusta, joilla mm. nopeutetaan vihreää siirtymää ja torjutaan työvoimapulaa. Toivon, että maamme tuleva hallitus huomioi nämä hyvät askelmerkit ja valitsee luottamuksen ja yhdessä sopimisen tien.
Hyvä juhlaväki,
Maamme kamppailee nyt työvoimapulan kanssa ja samaan aikaan meillä on edelleen paljon työnhaluisia työttömiä, jotka ei syystä tai toisesta ole saaneet työtä. On selvää, että toimia työttömyyttä vastaan on jatkettava. Marinin hallituksessa lisäsimme työvoimapalvelujen asiakaspalveluun 40% lisää resursseja. Nyt on pureuduttava vielä voimakkaammin pitkittyvän työttömyyden syihin. Reitti koulutukseen tai esimerkiksi kuntoutukseen on oltava sujuva ja katkeamaton. Olennaista on, että meidän pitää pitää ihmiset terveinä, jotta ihmiset voivat käydä töissä. Se vaatii ennaltaehkäisemistä ja työhyvinvointiin satsaamista.
On myös rehellisesti todettava, että nuorten ikäluokkien pienentyessä, on selvää, että me tarvitsemme osaajia lisää myös muualta. Hyvinvointivaltiomme rahoitus perustuu työhön ja siksi tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa, jotta yritykset voivat kasvaa ja kukoistaa.
Myös työelämän on muututtava. Työnantajalla on tässä myös vastuu. Reilumpi työelämä vaatii työnantajilta avoimuutta ja kykyä räätälöidä työtä ihmiselle sopivaksi. Se vaatii mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhön ja se vaatii työntekijän hyvinvoinnin parempaa huomioimista. Parempi työelämä vaatii erilaisuuden hyväksymistä ja asennetta, joka ei arvota ihmistä hänen taustansa, ulkonäkönsä, sukupuolensa tai ikänsä perusteella.
Hyvä juhlaväki,
Kriiseistä huolimatta, Suomi on turvallinen maa elää. Me tiedämme, ettei rauha ole itsestäänselvyys ja teemme kaikkemme sen turvaamisen eteen. Suomi on nyt vahvistanut turvallisuuttaan liittymällä sotilasliitto Natoon ja parhaillaan päivitämme varautumistasoamme.
Samalla vakavuudella suhtaudumme myös koko ihmiskuntamme suurimpaan ja vaikeimpaan haasteeseen, eli ilmastonmuutokseen ja luontokatoon. Marinin hallitus asetti kunnianhimoisen hiilineutraliustavoitteen vuoteen 2035. Tästä tavoitteesta emme voi tinkiä, koska silloin tinkisimme tulevien sukupolvien elämän edellytyksistä. Tämä tavoite on Suomelle myös valtava mahdollisuus, koska tänä päivänä Suomi elää vihreistä investoinneista.
Toteutuessaan tänne suunnitellut hankkeet tuovat ympäri Suomen merkittävästi uusia työpaikkoja, hyvinvointia sekä elinvoimaa.
Hyvät ystävät,
Tänään on juhlapäivä, työläisten ja työn juhla. Ihmisten juhla.
Vaikeiden aikojen keskellä tärkeintä on luottamus toisistamme välittäminen. Luottamus siihen, että me yhdessä rakennamme parempaa tulevaisuutta, jossa kaikki pidetään mukana. Toivotan teille jokaiselle oikein hyvää vappua!
Yhteyshenkilöt
Tuula HaatainenTyöministeri
Yhteydenotot: erityisavustaja Emily Strohm, p. 050 3670 263
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Johan Kvarnström: Orpon hallitus on pettänyt oman suuren lupauksensa10.5.2025 13:48:24 EEST | Tiedote
– Kyse ei koskaan ensisijaisesti ollut valtionvelasta; luokkapolitiikka on oikeistolle aina tärkeämpää – Orpon hallitus on pettänyt oman suuren lupauksensa, sanoo SDP:n kansanedustaja Johan Kvarnström.
SDP:n Pia Viitanen: Orposta tuli velkalaivan kapteeni!10.5.2025 12:00:38 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen toteaa pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) rikkoneen kehysriihessä tekemillään päätöksillä suurimmat kansalaisille antamansa lupaukset, joilla he pääsivät hallitukseen.
SDP:n Niina Malm ja Juha Viitala: Teollisuuspoliittisen strategian pitää olla todellinen keino vastata tulevaisuuden haasteisiin10.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Niina Malm ja Juha Viitala vaativat teollisuuspoliittisen strategiatyön jatkamista parlamentaarisesti. Malmin ja Viitalan mukaan strategian tulee vastata teollisuuden toimintaympäristön jatkuviin muutoksiin.
SDP:n Lyly: Hallitus teki ongelman asiasta, joka ei ole ollut ongelma9.5.2025 13:45:00 EEST | Tiedote
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on antanut mietintönsä suojelutyöstä. Esitykseen oli sotkettu myös hätätyö mukaan, joka ei kuuluisi esityksessä olla mukana laisinkaan. Valiokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lylyn mielestä hallitus loi asiasta ongelman.
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme