SDP EDUSKUNTA

SDP:n Heidi Viljanen: Mahdollisuus valita

Jaa
Elämässä ei aina ole mahdollisuutta valita tai vaihtoehdot ovat vähissä. Toisinaan valittavana on vain hyviä tai huonoja vaihtoehtoja ja valinta on vaikeaa, mutta se on silti tehtävä. Nyt, tulevissa vaaleissa valinta on helppo. Perustelen sinulle miksi.
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Kaikki puolueet ovat yhtä mieltä siitä, että julkista taloutta pitää vahvistaa tulevalla vaalikaudella. Eduskuntavaaleissa äänestetään siitä, millä keinoilla tämä tulisi tehdä. Tarjolla on kaksi vaihtoehtoa: kokoomuksen-perussuomalaisten leikkauslinja, jonka maksajiksi joutuvat pienituloisimmat ja julkisia palveluita käyttävät, tai SDP:n vaihtoehto, jossa julkista taloutta vahvistetaan panostamalla työllisyyteen ja kasvuun, sekä tekemällä oikeudenmukaista tulo- ja menosopeutusta.

Leikkausvaihtoehto tarkoittaisi kylmää kyytiä hyvinvointivaltiolle, vaikka tätä yritetään peitellä kaikin mahdollisin keinoin. Etenkin kokoomuksen ulostulot leikkaustarpeen suuruudesta ja leikkauskohteista vaihtelevat siinä määrin päivästä toiseen ja kuulijakunnan mukaan, että on pakko miettiä, tiedetäänkö puolueessa enää itsekään, mistä he aikovat leikata – vai eikö sitä vain haluta sanoa ääneen?

Perussuomalaiset puolestaan ei ole suostunut kertomaan suoraan, mihin leikkauksensa kohdistaisi, vaan ajaa juustohöylän lailla kaikille hallinnonaloille kohdistuvia 2–4 prosentin säästöjä. Tämä tosin tarkoittaisi, että he olisivat tekemässä tulevalla vaalikaudella jopa 10 miljardin leikkaukset – siis enemmän kuin edes kokoomus!

Varmaa on, että molempien puolueiden leikkaukset kohdistuisivat kipeästi julkisiin palveluihin. Esimerkiksi kokoomuksen ajamia, jopa kahden miljardin leikkauksia sosiaali- ja terveyspalveluihin ei ole mahdollista tehdä ilman, että ne vaikuttaisivat palveluihin tai henkilöstön määrään. Kokoomuksen ehdotus miljarditason sosiaaliturvaleikkauksista on käsittämätön aikana, jolloin monet ovat jo valmiiksi ahdingossa hintojen kallistumisen vuoksi.

Kokoomuksen hätä julkisen talouden puolesta ei kuitenkaan ole niin suuri, että puolue olisi lakannut tavoittelemasta veronkevennyksiä varakkaimmille. On pakko kysyä, miksi näin.

Jos muistatte, viimeksi taloutta yritettiin tasapainottaa leikkauspolitiikan keinoin vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Lähes kymmenen vuotta jatkuneet leikkaukset eivät pysäyttäneet velkaantumista, Suomi kituutti samalla kun muualla taloudet kasvoivat. Nämä koulutukseen ja terveyspalveluihin kohdistuneet leikkaukset näkyvät yhteiskunnassa kipeästi tänäkin päivänä.

SDP:n mielestä lyhytnäköisten leikkausten tie on kuljettu loppuun. Meillä ei ole varaa kierteeseen, jossa neljän vuoden välein leikataan arjen palveluista ja sitten paikataan leikkausten aiheuttamaa vahinkoa lisämenoilla.

Tämä ei tarkoita sitä, että mistään ei pitäisi säästää. SDP on valmis tekemään oikeudenmukaisia menosäästöjä. Esimerkiksi haitalliset yritystuet sekä julkisen sektorin hankintakulut, tilankäyttö- ja matkakulut ovat säästökohteita, jotka eivät kohdistu palveluihin tai vahingoita heikoimmassa asemassa olevia. Valtion tulee kerätä enemmän tuloja esimerkiksi puuttumalla verovälttelyyn ja aggressiiviseen verosuunnitteluun.

Tärkeintä on panostaa kasvun eväisiin: koulutukseen, työllisyyteen, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä ihmisten hyvinvointiin. Kasvua ja hyvinvointia ei luoda leikkaamalla kasvusta ja hyvinvoinnista. Tähän tarvitaan rohkeutta – rohkeutta ja malttia panostaa Suomen menestykseen myös pidemmällä aikavälillä. Sinä voit valita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Lauri Lyly: Tarvitsemme kasvua, emme riitelyä - silti työllisyyttä ja kestävää kasvua lisääviä positiivisia toimia ei ole vielä hallitusneuvotteluista kuultu5.6.2023 10:11:00 EEST | Blogi

Olen huolestuneena seurannut, miten viime aikoina hallitusohjelmaneuvotteluihin liittyen ovat esillä olleet työntekijöiden asemaan kohdistuvat heikennykset. Hämmästyttävää on se, että ne koskevat vain työntekijäpuolta. Vastaavia esityksiä ja muutoksia ei ole juuri näkynyt työnantajien tilanteeseen liittyen.

Kansanedustaja Heinäluoma: Huomenlahja hallitusneuvottelijoille26.5.2023 09:15:01 EEST | Tiedote

Uutta hallituspohjaa rakentavat puolueet ovat jumittuneet Säätytalolla kiistelemään työperäisten maahanmuuttajien tulorajoista. Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma antaa oppositiosta käsin hallitusneuvottelijoille huomenlahjan ja toivoo, että tuleva hallitus lähtisi ratkomaan ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä alipalkkauksen kriminalisoinnilla sekä ammattiyhdistysten kanneoikeuden säätämisellä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme