SDP

SDP:n Heinäluoma: Helsingin suunnattava alueiden eriytymiskehityksen torjuntaan enemmän rahaa

Jaa

Pormestari Jan Vapaavuori (kok.) julkisti 3.10. ehdotuksensa Helsingin kaupungin vuoden 2020 talousarvioksi. SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma näkee budjettiehdotuksessa sekä myönteisiä että haasteellisia puolia ryhmien välisiä neuvotteluja ajatellen.

”Pidän hyvänä, ettei Vapaavuori lähtenyt kokoomuksen valtuustoryhmän vaatimalle oikeistolaisen veropolitiikan linjalle, vaan pitää Helsingin veroprosentin paikallaan,” Heinäluoma toteaa.

Kaupungin kasvuvauhti on edelleen erittäin nopea. Kasvu asettaa paineita lähipalvelujen järjestämisen, kaupungin tasa-arvoisen kehittymisen ja työntekijöiden jaksamisen osalta.

”Helsingin on pidettävä kiinni laadukkaista lähipalveluista ja työntekijöidensä hyvinvoinnista. Helsingillä on ollut erityisiä haasteita vanhusten kotihoidon ja terveysasemien jonojen kanssa. Muutoksen toteuttaminen edellyttäisi pormestarin ehdotusta enemmän rahoitusta sosiaali- ja terveystoimialalle”, Heinäluoma huomauttaa.

Kansainvälisesti katsoen Helsinki on onnistunut torjumaan tehokkaasti kaupunginosien eriytymiskehitystä. Alueiden eriytyminen on kuitenkin tutkimusten mukaan vahvistunut viimeisten vuosien aikana. Kehityssuuntaan puuttumiseksi kaupungilta vaaditaan aiempaa voimakkaampia toimenpiteitä. 

SDP on esittänyt syksyn alussa myönteisen erityiskohtelun rahoituksen laajentamista koskemaan heikommassa sosiaalisessa asemassa olevien alueiden palveluja sekä aluekehitystä laajemminkin. Vuoden 2020 budjetissa kirjasto- ja nuorisopalvelut voisivat toimia myönteisen erityiskohtelun laajentamisen pilottina.

”Kaupungin tulee torjua eriytymiskehitystä ja suunnata rahoitusta niille alueille, joilla eriytyminen on lähtenyt kasvuun. SDP:n tavoitteena on, että nyt kouluille suunnattua erityisrahoitusta tulee laajentaja koskemaan myös kulttuuria, liikuntaa ja nuorisopalveluja”, painottaa Heinäluoma.

Yhteystiedot:

Eveliina Heinäluoma

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja

040-592 1807

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n Harakka: EU on ottamassa tällä viikolla merkittävän askeleen vahingollisen verosuunnittelun torjumisessa Suomen johdolla27.11.2019 13:35:30 EETTiedote

- Saan johtaa kilpailukykyneuvostoa, joka päättää maakohtaisesta veroraportoinnista. Jos esityksemme hyväksytään, suuryritykset velvoitetaan kertomaan julkisesti tekemänsä voitot ja maksamansa verot kaikissa toimipisteissä. Voimme puuttua aggressiiviseen verosuunnitteluun, joka vie joka vuosi satoja miljoonia euroja EU-jäsenmaiden koulujen, sairaaloiden ja eläkkeiden rahoituksesta, kertoo työministeri Timo Harakka. Vuonna 2016, kun Panaman paperit tulivat julkisuuteen, EU-päättäjät lupasivat veronkierron vastaisia toimia. Maakohtaista veroraportointia on kuitenkin viivytetty kolme vuotta. - Lunastamme lupaukset suomalaisille äänestäjille sekä EU-kansalaisille. Maakohtainen veroraportointi on myös suomalaisten yritysten etu. Markkinatalous toimii, kun yritykset kilpailevat tuotteiden ja palveluiden laadulla, eivätkä verokikkailulla, Harakka muistutti. Kilpailukykyneuvosto kokoontuu Brysselissä torstaina 28.11.

SDP:n puoluevaltuuston kannanotto: Tarvitaan työtä, luottamusta sekä kestävää kehitystä - SDP:n johtaman hallituksen tehtävä on helpottaa ja parantaa suomalaisten arkea17.11.2019 14:27:20 EETTiedote

Korjattu versio Tarvitsemme nyt luottamusta työmarkkinoille ja rakentavaa sopimisen kulttuuria. Työehdoista on sovittava uusia kasvun mahdollisuuksia luoden ja rakentamalla parempaa toimeentuloa. Tärkein kilpailuvalttimme on jatkossakin muuttuvassa työelämässä osaavaja hyvinvoiva työntekijä. Tässä avainasemassa on laadukas koulutus. Hyvinvoiva ja jaksava työntekijä on avain myös tuottavuuteen. Työelämässä tarvitaan lisää turvaa työntekijöille, joustavuutta ihmisten ehdoilla sekä kaikille yhteisiä pelisääntöjä eli reilut työmarkkinat. Suomi menestyy yhdessä sopimisella. Haluamme luoda vakautta ja ennustettavuutta talouteen. Olemme asettaneet tavoitteeksi työllisyysasteen nostamisen tämän vaalikauden aikana 75 % tasolle sekä keinojen löytämisen, jotka johtavat 60 000 uuteen lisätyölliseen. Näiden tavoitteiden saavuttamisen tarkoitus on tuoda Suomeen suurempaa osallisuutta, parempaa toimentuloa ja enemmän hyvinvointia. Vain työllä ja taloudellisella kasvulla pystymme turvaamaan laadukkaat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme