SDP:n Hussein al-Taee: Hallituksen on turvattava poliisin resurssit lisäbudjetilla pikaisesti

SDP:n kansanedustaja, talousvaliokunnan jäsen Hussein al-Taee pitää erittäin huolestuttavana, että poliisi on aloittanut yt-menettelyt, jotka johtavat mahdollisesti poliisien virkasuhteiden päättymisiin. Hänen mielestään poliisin rahoituksen tarve on taattava lisäbudjetilla.
- Näen tämän erittäin ikävänä asiana, että poliisi on aloittanut jo yt-menettelyt. Hallituksen on ensi sijassa pyrittävä takaamaan poliisin rahoituksen riittävyys lisäbudjetilla. On tärkeää saada oikea rahoitus esimerkiksi toimitilojen parantamiseksi. Tätä työtä on jo tehty hallituksen panostusten toimesta, mutta sitä pitää jatkaa määrätietoisesti. Työskentelyolosuhteet pitää olla kunnossa, toteaa al-Taee.
Poliisien määrän nosto on ollut yksi hallitusohjelman pääkirjaus poliisin kohdalla. Poliisi onkin toteuttanut kirjausta ja lisännyt henkilöstön määrää tasaisesti koko hallituskauden ajan. Hallitusohjelmakirjauksen mukaan poliiseja pitäisi olla vuonna 2023 noin 7500.
- Yt-menettelyt romuttavat nyt tämän hallitusohjelmatavoitteen, jos irtisanomisiin joudutaan turvautumaan. Poliisien määrän kääntyminen laskuun täytyy estää, painottaa al-Taee.
Poliisin määrärahojen alijäämäisyys on tasaisesti esillä julkisuudessa. Poliisi on joutunut sopeuttamaan aiempina hallituskausina toimintaansa rajustikin rahoituksen ollessa tempoilevaa. Talousvaliokunnan jäsenenä al-Taee näkee pitkäjänteisyyden rahoituksessa erittäin tärkeänä elementtinä.
- Emme voi jatkuvasti olla tilanteessa, että poliisin pitää sopeuttaa toimiaan ja vähentää henkilöstöään rahoituksen riittämättömyyden vuoksi. Tähän täytyy löytää ratkaisun avaimet, jotta poliisilla on työrauha ja, että se pystyy hoitamaan sille asetetut velvoitteet, jotka nekin ovat koko ajan lisääntyneet. Riittävä poliisien määrä kenttätyössä takaa sisäisen turvallisuuden jatkuvuuden. Kansalaiset luottavat poliisin toimintaan. Ennen kaikkea syrjäytymisen ennaltaehkäisy kasvatuksen ja oppimisen panostuksina ovat turvallisuuden paras tae pitkäjänteisesti, päättää al-Taee.
Yhteyshenkilöt
Hussein al-TaeeKansanedustaja
Yhteydenotot: avustaja Mika Hujanen, p. 046 923 1858
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kymäläinen: Kiinteistöalalla pystyttävä paremmin selvittämään tosiasialliset edunsaajat – kyseessä on turvallisuuskysymys19.12.2025 12:05:07 EET | Tiedote
Kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd.) mukaan Suomen lainsäädäntö on jäänyt ajastaan jälkeen tosiasiallista edunsaajaa kiinteistöalalla koskevissa kysymyksissä. Kymäläinen kirittää hallitusta puuttumaan tähän epäkohtaan turvallisuuden vahvistamiseksi sekä rikollisuuden torjumiseksi muuttuneessa turvallisuusympäristössä.
SDP:n Eskelinen ja Kymäläinen: Hallitus vierittää liikennepolitiikan vaikeat ratkaisut seuraajalleen18.12.2025 14:08:49 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Seppo Eskelinen ja Suna Kymäläinen pitävät hyvänä, että kauan odotettu selonteko valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037 (Liikenne 12) on viivyttelystä huolimatta viimein annettu eduskunnalle. – Valitettavaa on kuitenkin, että Liikenne 12 -työn työkaluja ja painoarvoa on jo ehditty tällä kaudella rapauttaa, eikä suunnitelmaan sisältyvä rahoitusohjelma tarjoa ratkaisuja pitkän aikavälin ongelmiin, edustajat toteavat.
SDP:n Joona Räsänen: Pääministeri Orpo ja valtionvarainministeri Purra ovat jättämässä koko Suomen taloushistorian synkimmän perinnön seuraajilleen18.12.2025 12:25:06 EET | Tiedote
-Viimeistään jo nyt voi varmuudella sanoa, että Orpon-Purran hallitus on epäonnistunut kaikissa talouspolitiikan tavoitteissaan ja julkinen velkaantuminen tulee heidän johdollaan paisumaan kuin pullataikina, sanoo kansansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Saku Nikkanen: Nuorisorikollisuus ja väkivalta kuriin, tämän on loputtava nyt18.12.2025 11:42:09 EET | Tiedote
– Alaikäisten tekemät rikokset eivät ole harmittomia. Ne ovat vakava uhka yhteiskunnan turvallisuudelle. Nyt on aika toimia päättäväisesti ja tehdä loppu väkivaltaisesta nuorisorikollisuudesta pääkaupunkiseudulla ja koko Suomessa, täräyttää kansanedustaja Saku Nikkanen (sd.).
SDP:n Kumpula-Natri: Onneksi Suomi on eurossa, eikä yksin17.12.2025 16:25:58 EET | Tiedote
— Valtiovarainministeri pyrkii jälleen harhauttamaan kansalaisten ja lehdistön huomion hallituksen karuista leikkauksista ja oman hallituksensa vastuista, toteaa kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (SD).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

