SDP:n Hussein al-Taee: Hallitus jatkaa lasten ja nuorten vahvaa tukemista
1.9.2022 16:23:39 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Talousarvioesityksessä kerrotaan, että valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen kokonaissummaksi arvioidaan 2,4 miljardia euroa vuonna 2023. Summa sisältää hallituskaudella aiemmin päätetyt merkittävät panostukset yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä Suomen akatemian rahoitukseen. Myös ammatillisen koulutuksen laatua vahvistetaan lisäämällä sen pysyvää rahoitusta 50 miljoonalla eurolla. Lisäksi koulupoissaolojen ehkäisyyn kehitetty sitouttavat kouluyhteistyön malli vakiinnutetaan, ja sille esitetään 8 miljoonan euron rahoitusta. Oppivelvollisuuden laajentamisen ja maksuttoman toisen asteen asteittaista toimeenpanoa jatketaan ja uudistukselle kohdennetaan 102 miljoonaa euroa ensi vuodelle.
- Perusopetuksen rahoitus kasvaa vuoteen 2023 yhteensä 37 miljoonaa euroa, ammatillisen koulutuksen rahoitus 22 miljoonaa euroa ja lukiokoulutuksen rahoitus 53,5 miljoonaa euroa. Lisäksi opiskelijoiden ateriatukea päätettiin nostaa. Tämä osoittaa, että hallitus haluaa vahvasti investoida lapsiimme ja nuoriimme, jotta oppimistuloksemme saadaan uuteen nousuun, al-Taee iloitsee.
Koulutukseen panostamisen lisäksi al-Taee iloitsee siitä, että riihessä päädyttiin tukemaan erityisesti lapsia ja lapsiperheitä. Hallitus on budjettiriihessä päättänyt muun muassa varhaiskasvatusmaksujen alentamisesta, loppuvuonna maksettavasta ylimääräisestä lapsilisästä ja määräaikaisista korotuksista useisiin etuuksiin.
- Tässä epävakaassa tilanteessa meidän tulee tukea ja auttaa heitä, jotka eniten apua tarvitsevat. Hintojen nousu vaikuttaa merkittävästi lapsiperheiden selviämiseen. Näillä keinoin pystymme takaamaan lasten hyvinvoinnin ja selviämisen myös jatkossa, al-Taee kertoo.
- Lisäksi Kansallisen lapsistrategia -toiminnon perustamiseen ehdotetaan 0,5 miljoonaa euroa. Hallitusohjelman mukaisesti lapsistrategialla vahvistetaan hallinnon ja päätöksenteon lapsenoikeusperusteisuutta. On arvovalinta tukea lapsia ja lapsiperheitä. Tämä on tulevaisuuteemme panostamista, al-Taee lopettaa.
Yhteyshenkilöt
Hussein al-TaeeKansanedustaja
Yhteydenotot: avustaja Essi Huovinen, p. 050 349 7856
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
