SDP EDUSKUNTA

SDP:n Ilmari Nurminen: Pienituloisten eläkkeensaajien ostovoimasta on pidettävä huolta inflaation kiihtyessä

Jaa

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien ylimääräisestä indeksitarkistuksesta. Esityksen tavoitteena on turvata pienituloisten eläkkeensaajien ja etuudensaajien maksukykyä inflaation kiihtyessä. Esitys liittyy valtion vuoden 2022 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Ylimääräinen tarkistus korottaisi suurinta osaa kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia, muun muassa Kelan maksamia kansaneläkkeitä, perhe- sekä takuueläkkeitä, sairaus- ja vanhempainpäivärahojen vähimmäismääriä sekä Kelan kuntoutusetuuksien ja kuntoutusrahan vähimmäismääriä. Samoin lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain mukaiset kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen hoitorahaa ja hoitolisää sekä osittaista hoitorahaa ja joustavaa hoitorahaa tarkistetaan. Tarkistus koskee myös toimeentulotuen perusosaa määrää. 

– Arjen kustannukset ovat nousseet ja näkyvät kaikkien toimeentulossa. Ruokakassin hinta, liikkumisen kustannukset, sähkölaskut, lämmityskulut – ne lankeavat jokaiselle maksettavaksi tavalla tai toisella. Pahiten välttämättömien hyödykkeiden hintojen nousu kohdistuu kuitenkin kaikkein pienituloisimpiin ihmisiin, toteaa Nurminen.

Yksittäisen etuuksien määrää korotetaan noin 3,5 % ja korotuksen suuruus on laskettu vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen kuluttajahintaindeksien keskiarvon perusteella. Tarkistus tehdään 1.8.2022 eikä eläkkeen tai etuuden saajan tarvitse hakea tarkistusta, vaan etuuden myöntäjät, kuten Kela ja työttömyyskassat tekevät tarkistukset viran puolesta.

– Hallitus on tehnyt koko kautensa ajan normaalit indeksitarkistukset, joilla varmistetaan etuuksien ja eläkkeiden ostovoiman säilyminen. Nyt on kuitenkin poikkeuksellisen nopean inflaation oloissa tehtävä ratkaisuja, joilla turvataan pienituloisimpien ihmisten toimeentulo. Siksi ylimääräinen indeksitarkistus on tarpeellinen ja välttämätön toimi, Nurminen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Johan Kvarnström: Rakkaus voittaa! Pride-viikon viesti on kuultava ja turvallisuus taattava29.6.2022 11:51:00 EEST | Blogi

Pride-tapahtumiin kohdistuu herkästi uhkaa ja väkivaltaa. Suomen suurimman ihmisoikeustapahtuman, Helsinki Priden, järjestäjät ovat olleet syystä huolissaan kuluneen Pride-viikon turvallisuudesta. Huoli kohdistuu erityisesti lauantain kulkueeseen ja pääjuhlaan. Huoli on ymmärrettävä, valitettavasti. On masentavaa ja surullista, että tilanne on tämä 2020-luvulla. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään sitä, että puolustaa oikeutta olla oma itsensä, tai että puolustaa ihmisoikeuksia ja rakkautta. Meidän olisi jo pitänyt päästä pidemmälle, ja osittain olemme päässeetkin. Emme saa unohtaa kaikkea edistystä ja myönteistä kehitystä, kaikkea parempaa ymmärtämystä ja kaikkea lisääntynyttä tietoisuutta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä ja moninaisuudesta. Näillä voimme osoittaa, että arvokonservatiiviset voimat kuuluvat menneeseen aikaan, ja että vapaus voimistuu. Vapautta täytyy vaalia joka päivä kaikilla tasoilla. Tämän vuoden Pride-tapahtuman teema, Kohtaamisia, on erinomainen. Kun kuunt

Johan Kvarnström (SDP): Kärleken segrar! Pride-veckans budskap behöver höras och tryggheten säkras.29.6.2022 11:50:00 EEST | Blogi

Pride-evenemang är ofta utsatta för hot och våld. Arrangörerna för Finlands största människorättsevenemang, Helsinki Pride, är oroliga för säkerheten under pågående Pridevecka, speciellt för lördagens stora parad och huvudfest. Det är förståeligt, tyvärr. Givetvis beklämmande, ledsamt att så är fallet ännu på 2020-talet. Ingen borde behöva vara rädd för att stå upp för rätten att vara sig själv, för mänskliga rättigheter, för kärlek. Vi borde ha kommit längre, och delvis har vi ju gjort det. Vi får inte glömma alla framsteg och all utveckling, all utökad förståelse, all ökad kunskap om sexuella minoriteter och könsminoriteter, om mångfalden. Vi kan visa att de värdekonservativa krafterna bör höra till en gången tid, att friheten är här för att växa sig starkare. Den måste värnas om varje dag på alla nivåer. Temat för årets Pride - möten - är perfekt. Då vi hör varandras livsberättelser, möts ansikte mot ansikte finns förutsättningar att förstå likheter och acceptera olikheter. Jag möte

SDP:n Paula Werning: Vanhuspalvelujen parantamiseksi tehty uudistus valmiiksi28.6.2022 11:16:55 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) pitää tärkeänä, että vanhuspalvelujen jatkouudistus valmistui. Lait astuvat voimaan 1.1.2023. Hallitus on paneutunut vanhuspalvelujen uudistamiseen viimeisen vuoden aikana tehokkaasti. Se näkyy huolellisessa valmistelussa, jossa on otettu yksityiskohtaisesti huomioon monet keskeiset uudistamista vaativat asiakohdat. - Pidän tärkeänä, että hallitus on katsonut tarpeelliseksi vahvistaa vanhusten mahdollisuutta ja oikeutta saada ne palvelut, joiden tarve on todettu tärkeäksi, entistä tehokkaammin. Tämä on ollut todellinen haaste, sillä meillä on Suomessa vuosi vuodelta yhä enemmän vanhuksia väestön ikääntyessä suurten ikäluokkien seurauksena, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsen Paula Werning täsmentää. Hallitus toteuttaa hallitusohjelman mukaisia tavoitteita määrätietoisesti uudistamalla vanhuspalvelulakia ja sote-asiakasmaksulakia. - Keskeisin tavoite tässä vanhuspalvelujen toisen vaiheen uudistuksessa on, että ikääntynyt voi asua kodissaan mahdol

Talousvaliokunnan sd-edustajat: Positiivinen luottotietorekisteri on tärkeä ylivelkaantumista estävä toimenpide28.6.2022 10:14:39 EEST | Tiedote

Eduskunta on hyväksynyt eilen lakiesityksen positiivisesta luottotietorekisteristä. Talousvaliokunnan sd-edustajat Matias Mäkynen, Tuula Väätäinen, Raimo Piirainen ja Hussein al-Taee pitävät uudistusta keskeisenä keinona ylivelkaantumisen hillitsemiseksi ja tärkeänä jatkumona Sanna Marinin hallituksen jo toteuttamiin toimiin, joilla velallisen asemaa on parannettu ja ylivelkaantumiskehitykseen puututtu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme