SDP:n Johan Kvarnström: On korkea aika panostaa valtatie 25:een ja kunnostaa Hanko–Hyvinkää-rata
26.1.2022 12:16:03 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Sekä Hanko–Hyvinkää-radan perusparannus että valtatie 25:n kunnostaminen ovat yhteiskunnallisesti kannatettavia hankkeita. Radan perusparannuksen yhteydessä on selvitettävä kaksoisraiteen mahdollisuus muutamalla lyhyellä osuudella kapasiteetin vahvistamiseksi, sanoo viestintävaliokunnan jäsen Kvarnström Raaseporista.
- Valtatie 25:n tarpeet ovat olleet tiedossa pitkään. Tie ei nykyisellään ansaitse valtatien nimeä. On korkea aika määritellä vakavasti ne investoinnit, jotka tarvitaan kiireellisesti.
Yleisesti ottaen hän kiittelee ohjelmaa ja näkee sen luovan pitkäjänteisyyttä, mikä parantaa EU-rahoituksen edellytyksiä. On pidettävä mielessä, että kyseessä on ehdotus ohjelmaksi, jota päivitetään vuosittain. Tämä on siis vasta perusta ja lähtökohta, ei valmis suunnitelma.
Kvarnström kaipaa rantarataa
Kvarnström kuitenkin kritisoi sitä, että panostukset rantarataan loistavat poissaolollaan.
- Ensinnäkin tarvitsemme jatkoa perusparannukselle ja toiseksi muutaman ohituspaikan, eli kaksiraiteisen rataosuuden, joilla voidaan korjata nykyiset pullonkaulat, jotka saattavat aiheuttaa suuria häiriöitä liikenteeseen, sanoo Kvarnström. Hän muistuttaa myös, että rantarata on jo monen vuoden ajan ollut, ja tulee ehkä aina olemaankin, jos ”tunnin junaa” ei toteuteta, ainoa junayhteys Helsingin ja Turun välillä ja että on koko maan edun mukaista, että tämä yhteys toimii mahdollisimman sujuvasti.
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen: Eroa, Orpo, vai etkö tunne tulosvastuun käsitettä?26.4.2026 15:41:52 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpo vähättelee ylimielisesti opposition perusteltuja vaatimuksia pääministerin erosta. Tosiasia on, että Orpon-Purran hallitus on epäonnistunut kaikissa tavoitteissaan.
SDP:n Heinäluoma: Saakohan Riikka Purra nämä petetyt vaalilupaukset anteeksi edes taivaan porteilla?26.4.2026 13:02:31 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten petettyjen vaalilupausten lista on roima, varsinkin pienituloisten suomalaisten puolustamisen osalta. Puolueen puheenjohtaja, saksiministeri Riikka Purra puhui lauantaina Ylen Ykkösaamussa pahasti ohi totuuden, SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma jyrähtää.
SDP:n Heinäluoma vaatii ilmastotavoitteista kiinni pitämistä ja uutta luontolakia26.4.2026 10:13:21 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen menetetyn hallituskauden jälkeen ilmastopolitiikkaan tarvitaan tekoja. SDP pitää kiinni siitä, että Suomen on oltava hiilineutraali hyvinvointiyhteiskunta vuonna 2035 ja ilmastopolitiikan on oltava ennakoitavaa. SDP:n poliittinen ohjelma lähtee siitä, että ilmastotyö ja talouskasvu ovat yhdistettävissä, sanoo SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen toiminnasta paistaa epätoivo, kun se yrittää vierittää vastuuta järjestöleikkauksista oppositiolle24.4.2026 15:09:22 EEST | Tiedote
Kokoomuksen johdolla suomalaisten arjen palveluita heikennetään ennen näkemättömällä tavalla. Vastuuta pakoileva kykypuolue vierittää syytä omista vahingollisista päätöksistään oppositiolle, huomauttaa SDP:n Saku Nikkanen.
SDP:n Kiuru: Hallitus on epäonnistunut kaikissa talous- ja työllisyystavoitteissaan – silti hyvinvointivaltion rajoittaminen jatkuu puskutraktorilla24.4.2026 14:56:29 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Krista Kiuru arvostelee kovin sanoin hallituksen uusia päätöksiä leikata jälleen sosiaali- ja terveyspalveluista. Kiurun mukaan on perin kummallista, että hallitus, joka on epäonnistunut kaikissa itselleen asettamissaan keskeisissä talous- ja työllisyystavoitteissaan, jatkaa silti suomalaisen hyvinvointivaltion purkamista kylmästi ja määrätietoisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
