SDP:n Johan Kvarnström: SOTE-uudistus on järkevä ja malli vastuullinen
21.6.2021 07:29:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Uudistuksen tarpeellisuudesta vallitsee laaja yksimielisyys, tämän lisäksi Kvarnström ottaa selkeästi kantaa hallituksen sopimaan malliin.
- Sairaanhoidon kustannuspaine on suuri, ja ainoa järkevä ja vastuullinen asia on pyrkiä hillitsemään kustannusten kasvua. Siihen tarvitaan hyvinvointialueita. Kuntien välillä on suuria eroja sotetilanteessa, mikä on kestämätön perusta haasteeseen vastaamiselle. En näe asiaa siten, että kunnilta oltaisiin viemässä vapaus ja valta, vaan pikemminkin niin, että ne välttävät vastuun kustannusten noususta, johon niillä ei ole varaa tai johon ne pieninä toimijoina eivät voisi edes riittävästi vaikuttaa. Uudistus on tarpeen sosiaali - ja terveyspalvelujen turvaamiseksi ja kehittämiseksi kestävällä tavalla, Kvarnström sanoo.
Hän suhtautuu myönteisesti uudistukseen ilman yhtiöittämisvaatimuksia ja rahoituksen leikkaamista.
- Julkisella sektorilla on vastuu, kun taas yksityisillä palveluntuottajilla ja kolmannella sektorilla on edelleen tärkeä täydentävä rooli sosiaali - ja terveyspalvelujen tuottamisessa. Onneksi vältymme terveydenhuoltosektorin radikaalilta yksityistämiseltä, Kvarnström sanoo.
Hän on pahoillaan, että yhteiskunnallisessa keskustelussa on esiintynyt epäasiallisuuksia ja väitteitä, jotka eivät todellakaan pidä paikkaansa, muun muassa pelkoa tulevista irtisanomisista Uudellamaalla.
- Suurimpana haasteena on saada rekrytoitua lisää henkilöstöä. Tämä on hyvinvointialueille helpompaa kuin yksittäisille kunnille. Rahoitus kasvaa kaikilla alueilla, myös asukasta kohden laskettuna. Uudistukseen sisältyvä tasausjärjestelmä on perusteltu. Tärkeintä on, että turvaamme rahoituksen sen sijaan, että yhdistäisimme uudistuksen leikkausvaatimuksiin.
Kvarnström on iloinen siitä, että historiallinen uudistus toteutetaan nyt siten, että julkisia palveluita kehitetään sen sijaan, että ne myytäisiin muille toimijoille.
- Uudistus toteutetaan niiden arvojen mukaisesti, joita voimme kannattaa. Se huomioi alueelliset oikeudenmukaisuus - ja kielelliset oikeudet aiempaa paremmin, Kvarnström sanoo.
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

