SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma on tyytyväinen Uudenmaan soten erillisratkaisuun
15.6.2021 15:09:47 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Pidän tärkeänä Uudenmaan erillisratkaisun syntymistä, jonka myötä Helsingin kaupungin vastuulla säilyy sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen. Järjestämisvastuu mahdollistaa laadukkaisiin sote-palveluihin panostamisen, iloitsee kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.
Uudistuksen myötä koko maassa hoitoon pääsyä parannetaan ja matalan kynnyksen palveluja tehostetaan. Painopiste siirtyy erikoissairaanhoidosta ennaltaehkäisyyn ja peruspalveluihin. Ihmisten tasa-arvoiset ja yhdenvertaiset palvelut turvataan asuinpaikasta riippumatta.
- Sote-uudistuksen rahoituksessa on tärkeää ottaa kaupunkiseutujen erityispiirteet huomioon. Erityisesti pääkaupunkiseudulla väestömäärä kasvaa, vuokrat ovat korkeammat ja maahanmuuttajaväestön osuus on suuri. Lisäksi alueiden välistä segregaatiota tulee ehkäistä myös sosiaali- ja terveyspalveluiden kautta, painottaa Heinäluoma.
- Uudistuksen rahoitus pohjautuu kriteereihin, joiden avulla halutaan varmistaa rahoituksen riittävyys ja oikeasuhtaisuus ihmisten palveluiden tarpeeseen nähden. Olenkin tyytyväinen, että Helsingin rahoitusosuus tulee kasvamaan. Rahoituksen kasvun myötä riittävä henkilöstömäärä sekä laadukkaat palvelut turvataan, päättää Eveliina Heinäluoma.
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Filatov: Järjestöleikkaukset voivat tulla Suomelle kalliiksi5.9.2026 14:11:10 EEST | Tiedote
Hallitus leikkaa järjestöjen rahoitusta samaan aikaan, kun niiden tarjoamaa matalan kynnyksen apua tarvitaan yhä enemmän. Varapuhemies Tarja Filatovin mukaan leikkaukset vähentävät ennaltaehkäisevää työtä, lisäävät painetta julkisiin palveluihin ja tulevat lopulta säästöjä kalliimmiksi.
SDP:n Tuppurainen: Pienet yritykset tarvitsevat enemmän tukea5.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Merkittävä osa suomalaisista yrityksistä on pieniä ja yhden hengen yrityksiä, jotka eivät ole juuri hyötyneet hallituksen politiikasta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen muistuttaa yrittäjänpäivänä. Hän esittää neljää konkreettista keinoa pienten yritysten ja yksinyrittäjien tukemiseen.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen Valkosen puheet ovat todellisuudesta irrallaan5.9.2026 13:09:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puheet pelkästään leikkauksin tehtävästä 8–11 miljardin sopeutuksesta eivät ole realismia, ja tämän tietävät kokoomuslaiset itsekin, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Joona Räsänen: Jos kantti kestäisi, kokoomus olisi voinut leikata yritystukia jo nyt5.9.2026 11:17:35 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkosen mukaan kokoomus leikkaisi seuraavassa hallituksessa yritystukia. SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsäsellä on kokoomukselle parempi idea: Leikataan yritystukia jo nyt.
SDP:n Jani Kokko tiedonhankintamatkalle Israeliin ja Palestiinaan5.9.2026 08:59:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokko matkustaa kansainvälisen delegaation mukana Israeliin ja Palestiinaan tiedonhankintamatkalle 5.-10.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
