SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen: Käytetään järkeä metsäkeskusteluissa
9.2.2023 12:39:27 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Puupolttoaineilla on Suomessa merkittävä rooli fossiilisten polttoaineiden korvaamisessa. Niiden käyttö on ollut kasvussa johtuen osaltaan turpeen energiankäytön vähenemisestä. Puuta käytetään paljon lämmitysenergiana ja esimerkiksi metsäteollisuuden arvonlisä Suomessa on yli 7 miljardia euroa. Energiaomavaraisuutemme on tämän hetken maailmanpoliittisessa tilanteessa iso prioriteetti Suomelle. Energiantuotantomuotojen poissulkeminen kategorisesti ei auta meitä pääsemään tähän tavoitteeseen. Kaikissa ratkaisuissa meidän tulee ottaa huomioon ympäröivän maailman muuttuneet olosuhteet. Vasta julkaistun selvityksen mukaan Suomessa ei ole lähivuosina riittävästi energiapuun tarjontaa, toteaa Rantanen.
Julkista keskustelua hiilinieluista on hallinnut yksinkertaistettu ajatus, että pelkistetyillä toimilla saadaan Suomen hiilinielujen määrää kasvatettua ja niiden tilaa parannettua. Rantanen näkee kuitenkin asian hieman eri tavalla.
- Pelkästään sellaisilla toimilla, että hehtaarimääräisesti suojelemme metsiä ja maa-alueita, emme itse asiassa paranna hiilinielujen määrää emmekä niiden hiilen sitomiskykyä. Hyvinvoivat metsät kasvavat, sitovat hiiltä itseensä paremmin ja niiden kasvulla pidämme teollisuutemme pyörimässä.
Suomen metsien kasvu on tuplaantunut 50 vuodessa. Tänä aikana metsiä on käytetty yhä enemmän, mutta myös suojeltu. Luonnonvarakeskus Luke tiedotti vastikään, että nyt metsien kasvukäyrä on kuitenkin pysähtynyt ja kääntynyt osaltaan laskuun.
- Metsien kasvun hidastuminen vaikeuttaa Suomen hiilineutraalisuustavoitteen toteutumista. Hiilinielujen kasvattaminen vaatisi parempia metsänhoitotoimia, järkevää lannoitusta, metsien pelloiksi muuttamisen ehkäisemistä sekä joutoalueiden ja heikkotuottoisten peltojen metsittämistä, muutamia mainitakseni. Metsien suojelun osalta pitäisi tehdä tarkempaa harkintaa, millaisia maa- ja metsäalueita suojellaan.
- Toivoisin suomalaiseen metsäkeskusteluun johdonmukaisuutta ja ymmärrystä erilaisten toimien vaikutuksesta pidemmän aikavälin tavoitteissa. Kokonaisvaltainen ymmärrys ympäristönsuojelun, metsäteollisuuden tarpeiden ja teollisten työpaikkojen sekä metsien tuottaman koko arvoketjun osalta auttaa meitä tekemään oikeanlaisia päätöksiä. Käytetään järkeä päätöksenteossa, koska niillä on pitkäaikaiset vaikutukset, päättää Rantanen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piritta RantanenKansanedustaja
Puh:050 545 1123Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
