SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen: Jyväskylälle ansaitusti 131 000 euron valtionavustus kestävän liikkumisen edistämiseen
17.4.2020 13:56:22 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen iloitsee Jyväskylän saamasta potista, joka on yhteensä 131 000 euroa.
- Jyväskylä on tehnyt pitkäjänteistä työtä Suomen liikuntapääkaupunkina erityisesti liikunnan terveyshyötyjen tutkimuksessa ja ihmisten omaehtoisen liikunnan tukemisessa. Jyväskylän kaupunkistrategian keskeinen kärki on kestävän kehityksen edistäminen ja nyt saatu avustus tukee työmatka- ja vapaa-ajan pyöräilyä, jota kaupunki edistää parhaillaan, Mäkinen kertoo.
Avustus jakaantuu Jyväskylän kestävän kehityksen yhdistyksen, JAPA ry:n, ja Jyväskylän kaupungin kesken. JAPA ry saa 85 000 euroa kestävän liikkumisen edistämiseen ja urheiluseurojen liikkumisen ohjauksen kehittämiseen Jyväskylän alueella.
- Lisäksi Jyväskylän kaupungille myönnetään yhteiskäyttöautopalvelun kehittämiseen sekä liikkumisen ohjauksen vaikuttavuustutkimukseen yhteensä 45 975 euroa, mikä on hienoa, koska julkisen liikenteen kehittäminen on keskeinen osa kestävän kehityksen painopisteitämme, Mäkinen kiittelee.
Yhteyshenkilöt
Riitta MäkinenKansanedustaja
Puh:0504302197Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n kansanedustajat kirittävät hallitusta etsimään keinoja sähköautojen käytettyjen akustojen kestäväksi hyödyntämiseksi2.9.2026 17:28:14 EEST | Tiedote
Kansanedustajat Timo Harakka, Seppo Eskelinen ja Riitta Kaarisalo jättivät tänään kirjallisen kysymyksen EU:n akkuasetuksen tulkitsemiseen liittyen.
SDP:n Kaarisalo tyrmistynyt Kokoomuksen sydämettömästä päätöksestä viedä apu sitä eniten tarvitsevilta2.9.2026 16:39:08 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd) arvostelee kovin sanoin hallituksen budjettiriihen lopputulosta ja kysyy, millä hallituspuolueet perustelevat järjetöntä ja sydämetöntä päätöstä, josta seuraava inhimillinen ja taloudellinen lasku on mittakaavaltaan valtava?
SDP:n Pia Viitanen: Hallitus korottaa sairastamisen hintaa ja leikkaa vanhustenhoivasta samalla kun jakaa veronalennuksia suuryrityksille2.9.2026 14:03:09 EEST | Tiedote
-Orpon hallituksen budjettiriihen päätökset osuvat jälleen kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin suomalaisiin, sanoo valtiovarainvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Pia Viitanen (sd.). Hallitus päätti korottaa rajusti jo ennestään liian korkeita sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja lähes 88 miljoonalla eurolla.
SDP:n Piritta Rantanen: Kokoomus leikkaa nuorilta avun ja järjestöiltä työpaikat – lasku lähetetään hyvinvointialueille2.9.2026 12:22:40 EEST | Tiedote
Hallituksen päätös leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksista ensi vuonna 84 miljoonaa euroa on kylmä poliittinen arvovalinta. STEA-avustukset leikkaantuvat ensi vuonna noin kolmanneksella, ja koko vaalikauden aikana sote-järjestöjen rahoitus romahtaa puoleen. SDP kansanedustaja Piritta Rantanen varoittaa, että hallitus ajaa alas ennaltaehkäisevää työtä, heikentää ihmisten mahdollisuuksia saada apua ajoissa ja siirtää kustannukset hyvinvointialueiden maksettaviksi.
SDP:n Suhonen: Milloin meille riittää?2.9.2026 12:13:16 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Timo Suhonen ihmettelee Orpo–Purran lepsuilua ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäytön estämisessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

