SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen: Pohjois-Savoon Leppävirran Kurjalanrannantien kunnostukseen saadaan vihdoin rahoitus
10.12.2021 11:02:53 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on tänään päättänyt vuoden 2022 valtion talousarvioesityksen jakamattomasta varauksesta. Pohjois-Savoon kohdentuu 1,2 miljoonan euron potti Leppävirrassa sijaitsevan maantien 16393 eli Kurjalanrannantien kunnostukseen. Kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd.) on iloinen Pohjois-Savon saamasta rahoituksesta ja siitä, että se kohdistuu pitkään suuressa kunnostuksen tarpeessa olevalle tieosuudelle.
- Kurjalanrannantien huono kunto on ollut tiedossa jo pidemmän aikaa. Tieosuuden huono kunto on tieturvallisuusriski sekä haitta alueella liikkuville ihmisille. Viimeisimmät mittavat peruskorjaustoimet tieosuudella on tehty 1990-luvulla. Väyläviraston ylläpitämä tieosuuksien ajankohtainen kuntokartta näyttää Kurjalanrannantien osalta enimmäkseen punaista ja tien päällysteen kuntoluokitus on erittäin huono. Tien huonosta kunnosta kärsivät tietä säännöllisesti käyttävät alueen asukkaat, alueella toimivat yritykset sekä tiellä liikkuva raskas ja muu liikenne. On korkea aika tieosuuden peruskorjaukselle. Olen iloinen, että valtionvarainvaliokunta on nyt huomioinut Kurjalanrannantien suuren korjaustarpeen ja tällä 1,2 miljoonan määrärahalla kauan tarvittu tien peruskorjaus saadaan vihdoin tehtyä, sanoo kansanedustaja Tuula Väätäinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula VäätäinenKansanedustaja
Puh:050 511 3018Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Harakka: Kokoomus heräsi tekoälyn uhkiin liian myöhään30.6.2026 14:49:05 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää tekoälyn haitallisen käytön kriminalisointia. Asiaa perustellaan mm. eduskuntavaalien turvaamisella. SDP:n kansanedustaja Timo Harakka teki asiasta lakialoitteen yli kaksi vuotta sitten, mutta silloin kokoomusta ei kiinnostanut. Nyt on myöhäistä saada huolellisesti valmisteltu laki voimaan ennen seuraavia vaaleja.
SDP:n Niina Malm ja Helena Marttila: Hallitus, mihin jäi palkkatasa-arvon edistäminen?30.6.2026 13:49:22 EEST | Tiedote
Määräaika edistää EU:n vaatimaa lakia naisten ja miesten välisten palkkaerojen korjaamiseksi tuli ja meni, mutta hallituksen esitystä ei näy. Onko työelämän tasa-arvo asia, jonka voi hallituksen mielestä jättää ilmaan roikkumaan, kysyvät kansanedustajat, SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm ja Demarinaisten puheenjohtaja Helena Marttila.
SDP:n Tuppurainen Varsovaan 30.6.202630.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen osallistuu Friedrich-Ebert-säätiön ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen Varsovassa 30. kesäkuuta 2026.
SDP:n Ojala-Niemelä: Veroeurojen käytön oltava läpinäkyvää27.6.2026 15:47:25 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja, Johanna Ojala-Niemelä vaatii hallitukselta selvitystä Garden Helsinki -areenahankkeen saamasta 35 miljoonan euron valtiontuesta ja pääministeri Orpon roolista tuen myöntämisessä.
SDP:n Gebhardin puhe Pride-puistojuhlan päälavalla27.6.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Suomen eduskunnan sateenkaariverkosto on kutsuttu vuoden 2026 Helsinki Pride -tapahtuman viralliseksi suojelijaksi. Sateenkaariverkoston puheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard pitää suojelijan puheen Pride-puistojuhlan päälavalla la 27.6.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
