SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen: Tehdään kaikkemme lasten oikeuksien eteen Suomessa ja maailmalla
19.11.2020 15:13:15 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Tällaisena aikana lasten oikeuksien puolustajia tarvitaan kipeämmin kuin koskaan. Meneillään oleva koronaviruspandemia, kriisit ja sodat maailmalla sekä ilmastonmuutos merkitsevät valtavan suurta uhkaa lasten terveydelle ja hyvinvoinnille. Suomessa lasten oikeudet toteutuvat hyvin, näin ei kuitenkaan ole kaikkialla maailmassa. Lasten täytyy saada kasvaa ja käydä koulua terveenä, ilman pelkoa väkivallasta ja riistosta. Lasten oikeuksien toteutuminen on yhteiskunnallisen kehityksen välttämätön edellytys kaikkialla maailmassa, kertoo Väätäinen.
- Lasten oikeuksien viikkona on hyvä muistaa myös vanhempia. Vanhempien ja vanhemmuuden riittävä tukeminen on tärkeä keino, jolla pystymme edistämään ja vahvistamaan lasten oikeuksien toteutumista. Ollaan lasten puolella ja tehdään kaikkemme lasten oikeuksien eteen Suomessa ja maailmalla, sanoo Väätäinen.
Myös eduskunnassa juhlistettiin tällä viikolla lapsen oikeuksia. Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen muisti kuluvan vaalikauden aikana lapsen saaneita kansanedustajia.
- Kansanedustajan kiireisessä työssä ei ole aina helppoa panostaa perheeseen. Luulen, että monen kansanedustajan haaveet perheenlisäyksestä ovat voineet siirtyä työhön liittyvien vaatimusten takia. Olen iloinen, että kansanedustajat jaksavat perustaa ja kasvattaa perhettä vaativan työn ja arjen keskellä, päättää Väätäinen.
Yhteyshenkilöt
Tuula VäätäinenKansanedustaja
Puh:050 511 3018Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Heinäluoma: Hallituksen lyhytvuokrauksen rajoitusmalli muuttui rajusti valiokuntakäsittelyssä – tavoite epäonnistui täysin5.11.2026 12:32:52 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen esitystä lyhytvuokrauksen sääntelystä. Heinäluoman mukaan ympäristövaliokunnan hyväksymä rajusti muuttunut ratkaisu vie kuntien nykyisiä oikeuksia rajoittaa lyhytvuokrausta ja on siten jopa hallituksen alkuperäisen tavoitteen vastainen.
SDP:n Suhonen jätti toimenpidealoitteen: Tikkaukseen tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksiralli!5.11.2026 11:55:00 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt tänään torstaina (5.11.) toimenpidealoitteen Iisalmen ja Varkauden yöpäivystysten sekä aamu- ja iltapäivystysten lakkautusten ja heikennysten peruuttamiseksi. Toimenpidealoite on kansanedustajan valtiopäivätoimi, jolla patistetaan hallitusta ryhtymään toimiin. – Eihän voi olla järkevää, että pelkästään jopa vain tikkausta vaativa toimenpide vaatii tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksirallin. Ja vielä paikkakunnilta, joissa teollisuutta pyörii kolmessa vuorossa. Ja pahimmillaan suma seisoo Kuopiossa ja sen päivystys tukkeutuu, jyrähtää Suhonen ja patistaa Orpo–Purran hallitusta toimiin.
SDP:n Paula Werning: Missä todellisuudessa ministeri Rydman elää? Sairaalalaskut päätyvät ulosottoon, mutta ministeri vähättelee ihmisten hätää4.11.2026 14:01:40 EET | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) arvostelee kovin sanoin sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin puheita siitä, ettei raha estä ihmisiä hakeutumasta hoitoon. Werningin mukaan ministerin väitteet osoittavat hämmästyttävää vieraantumista tavallisten suomalaisten arjesta. Samaan aikaan kun Orpon hallitus on korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja rajusti ja valmistelee uusia korotuksia, yhä useampi suomalainen kamppailee hoitokulujensa kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
