SDP:n Katja Taimela: Lähisuhdeväkivallan kitkemisessä vielä paljon tehtävää
25.11.2020 08:07:00 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Meillä Suomessa on valitettavan pitkät perinteet lähisuhdeväkivallan kohdalla. Pidän erittäin tärkeänä, että asiaan puututaan. Hallituksen toimintaohjelma naisiin kohdistuvan väkivallan torjumisessa on kunnianhimoinen ja siihen sisältyvät toimenpiteet tulee toteuttaa, Taimela sanoo.
- Korona on vaikuttanut negatiivisesti myös lähisuhdeväkivaltatilanteeseen. Poliisin kotihälytykset ovat lisääntyneet alkuvuoden aikana lähes 50 prosenttia. Siksi erilaisten tukipalveluiden jatkuvuus ja saatavuus ovat entistäkin tärkeämpiä.
- Lähisuhdeväkivaltatilanteet ovat valtavan monimutkaisia ja hankalia. Tilanteisiin ei kannata kuitenkaan jäädä, kenenkään ei tarvitse elää väkivaltaisessa suhteessa. Asiat myös hyvin harvoin korjaantuvat itsestään. Apua on olemassa ja saatavilla. On tärkeää, että kynnys avun hakemiseen on mahdollisimman matalalla.
Suomi on ratifioinut Istanbulin sopimuksen, eli Euroopan neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Sopimukseen sisältyvistä velvoitteista Suomella on eniten tehtävänä turvakotipaikkojen määrän kasvattamisessa.
- Tärkein Istanbulin sopimuksen myötä Suomessa käyttöönotetuista uusista käytännöistä on valtakunnallinen lähisuhdeväkivallan ja naisiin kohdistuvan väkivallan uhreille tai väkivallan uhkaa kokeville tarkoitettu auttava puhelin, Nollalinja. Se toimii soittajalle maksutta ympäri vuorokauden. Nollalinjaan voi soittaa nimettömänä, Taimela muistuttaa.
- Suomi on lisännyt turvakotipaikkoja viime vuosina, mutta olemme vielä alle puolessa Istanbulin sopimuksen edellyttämästä 550 turvakotipaikasta. Turvakodit ovat avainasemassa väkivaltakierteen katkaisussa ja uhrien auttamisessa. Paikkojen määrän ohella olennaista on turvakotien sijoittuminen tasapainoisesti ympäri Suomea.
- Lähisuhdeväkivallan kohdalla tietoisuuden lisääminen on yksi keskeinen tapa taistella ilmiötä vastaan. Siinä kansainväliset teemapäivät ovat paikallaan. Vaikka lähisuhdeväkivalta on selkeästi sukupuolittunutta, se koskettaa suomalaisia laajalti. Esimerkiksi ikäihmisten kokema lähisuhdeväkivalta on merkittävä ongelma. Kaikkinaisen väkivallan vastustaminen on kaikkien yhteinen asia. Siksi päivien teemoittamisessa voitaisiin harkita jatkossa yleistä väkivallan vastaista päivää, Taimela toteaa.
Yhteyshenkilöt
Katja TaimelaKansanedustaja
Puh:050 512 2629Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote
Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).
SDP störst i Svenska nätverket i riksdagen6.11.2026 11:44:19 EET | Pressmeddelande
SDP får den bredaste representationen i det nya nätverket för svenska frågor i riksdagen. Bland de 35 ledamöter som anmält sig finns 15 socialdemokrater, däribland riksdagsledamöterna Anette Karlsson och Johan Kvarnström. De välkomnar att Folktinget samlar ledamöter över partigränserna för att stärka svenskans ställning i Finland.
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

