SDP:n Kim Berg: Hallitukselta lisätalousarviossa rahoitusta tärkeisiin yhteyksiin ja sosiaali- ja terveydenhuoltoon
2.2.2023 16:22:56 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Lisätalousarviossa saatiin rahoitusta Vaasassa teollisuudelle merkityksellisen meriväylän leventämiseen 4 milj. euroa, jolla varmistetaan satamien saavutettavuutta. On erittäin tärkeää, että pystymme tarjoamaan sellaisia liikenne- ja logistiikkayhteyksiä, joita tarvitaan myös yritysten toiminnan kehittämiseen. Esimerkiksi uudet ro-ro-alukset eivät sujuvasti mahtuisi nykyiseen meriväylään, joten väylän laajennus on tarpeen, sanoo vaasalainen kansanedustaja Kim Berg.
- Samalla maakuntien lentoyhteyksiin saatiin tulevan heinäkuun ja ensi vuoden huhtikuun välille 17 miljoonaa euroa, joten lentojen jatkuminen myös Kokkolaan on onneksi turvattu. Suomi on iso maa ja sen takia lentämällä matkustaminen on välillä tarpeellista paikasta toiseen nopeasti pääsemiseksi, Berg jatkaa.
- Oli myös aivan ensisijaista saada hyvinvointialueille 500 miljoonaan ylimääräinen panostus lisäbudjetissa. Se on erittäin tärkeä raha hoitojonojen purkamisessa ja hyvinvointivajeeseen vastaamisessa niin suoraan kuin välillisestikin. Hyvinvointialueet ovat vasta-aloittaneet toimintansa, joten nyt on keskeistä tukea niiden työtä, kertoo Berg.
- Toimivat liikenne- ja logistiikkayhteydet luovat pohjan myös investoinneille, joita Suomi tarvitsee pärjätäkseen tulevaisuudessa. Erityisesti vihreän siirtymän edistämiseen tähtäävään toimintaan kannattaa panostaa. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat taas yhteiskunnan tukipilari, jonka toiminta määrittää aivan hyvinvointivaltion ydintä. Sen takia satsaukset kumpaankin puoleen ovat tärkeitä ja tarpeellisia, Berg toteaa vielä lopuksi.
Yhteyshenkilöt
Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Gebhard: Kokoomuksen on tuotava sosiaalityön tutkimusavustukset valtioneuvoston yleisistuntoon3.7.2026 14:47:51 EEST | Tiedote
Kokoomuksella on nyt näytön paikka: ovatko he aidosti vapaan ja riippumattoman tieteen puolella, vai onko kyse sittenkin poseerauksesta sosiaalisessa mediassa. SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard esittää, että kokoomus ja sen ministerit vaativat Rydmanin käsittelyssä olleet sosiaalityön tutkimuksen avustukset valtioneuvoston yleisistunnon käsittelyyn ja äänestävät Rydmanin esitystä vastaan.
SDP:n Eskelinen: Garden Helsinki -kohussa suurimman iskun ottaa jälleen kerran suomalaisten luottamus2.7.2026 14:26:13 EEST | Tiedote
Epäselvyydet Garden Helsinki -hankkeen valtionrahoituksen ympärillä eivät ole ainakaan vahvistanut suomalaisten luottamusta poliittiseen päätöksentekoon ja sen avoimuuteen.
SDP:n Juha Viitala: Saatavuusharkintaa ei pidä höllentää2.7.2026 10:38:06 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen saatavuusharkinnasta. Hän pitää ongelmallisena, jos saatavuusharkinnasta vapautetaan ammattinimikkeitä, vaikka kyseisissä ammateissa olisi samanaikaisesti paljon työntekijöitä työttömänä. Hän nostaa esille myös, että ammattiliittojen näkemyksille pitää antaa enemmän painoarvoa työmarkkinatilanteen arvioinnissa.
Eduskunnan ResilEast -ryhmä: Suomen visio rakennettava sähköistyvän teollisuuden tuomalle vauraudelle - koko maan resurssit hyödynnettävä2.7.2026 09:15:14 EEST | Tiedote
Itäisen Suomen kehitystä jarruttaa tällä hetkellä merkittävä pullonkaula: Paikallisen energiatuotannon puute. Tuulivoima olisi nopein ratkaisu tähän haasteeseen, mutta puolustusvoimien nykyisen tutkajärjestelmän teknologiset rajoitteet monimutkaistavat ratkaisujen löytämistä. Nykyinen tilanne on vaarassa muodostua itäisen Suomen elinvoimaisuuden kannalta kestämättömäksi ja näiden haasteiden ratkaiseminen turvallisuutta vaarantamatta vaatii rohkeutta ja pitkää sitoutuneisuutta. Suomen kansantalouden sekä itäisen Suomen elinvoiman ja siten turvallisuudenkin kannalta on huolestuttavaa, jos miljardien eurojen teolliset investoinnit karkaavat ulkomaille puhtaan energian tuotannon puutteen takia.
SDP:n Harakka: Kokoomus heräsi tekoälyn uhkiin liian myöhään30.6.2026 14:49:05 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää tekoälyn haitallisen käytön kriminalisointia. Asiaa perustellaan mm. eduskuntavaalien turvaamisella. SDP:n kansanedustaja Timo Harakka teki asiasta lakialoitteen yli kaksi vuotta sitten, mutta silloin kokoomusta ei kiinnostanut. Nyt on myöhäistä saada huolellisesti valmisteltu laki voimaan ennen seuraavia vaaleja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
