SDP EDUSKUNTA

Sdp:n Kim Berg: Kuntien kurjistumiskierre on katkaistava

13.2.2020 15:30:23 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

- Kuntia tulee tukea niiden ahdingossa, jotta syvenevä jako hyvä- ja huono-osaisiin kuntiin voitaisiin pysäyttää, sanoo Sdp:n kansanedustaja Kim Berg, joka toimii myös Kuntaliiton valtuuskunnan varapuheenjohtajana.

Valtiovarainministeriön tuoreen Kuntien tilannekuva -raportin mukaan Suomessa on paljon kuntia, jotka ovat negatiivisen kehityksen kierteessä: väestö vähenee ja ikääntyy, asutus harvenee, tulotaso on alhainen, työttömyysluvut korkeita ja kunnallisvero nousupaineessa.

Kuntien ahdinkoa syvensivät viime hallituskaudella tehdyt valtionosuuksien leikkaukset. Kuihtuvista kunnista kasvukeskuksiin muuttavat ovat yleensä hyvätuloisia, koulutetumpia ja terveempiä kuin kuntaan jäävät asukkaat.

Muuttajat vievät mennessään kunnallisverotulot ja valtionosuuksia, mutta yleensä vähemmässä määrin menoja. Lisäksi vuosien varrella kunnallisverotuksen vähennyksiä on kasvatettu, mikä on heikentänyt kunnallisveron todellista tuottoa sitä enemmän, mitä enemmän kunnassa on pieni- ja keskituloisia palkansaajia.

- Kurjistumis- ja eriytymiskierre on näin valmis, Berg toteaa.

Kunnallisveroprosenttien erot ovatkin edelleen kasvaneet, eikä viime vuosien suotuisa työllisyyskehitys sekään näy kaikissa kunnissa. Vaikka työllisyysaste on parantunut, työllisten määrä on noussut yli 2010-luvun alun tason vain suurimmissa kaupungeissa, Berg huomauttaa.

- Nykyinen Marinin hallitus on kiinnittänyt asiaan huomiota muun muassa nostamalla kuntien valtionosuuksia. Näin voimme varmistaa, että kaikilla kunnilla on olosuhteista, palvelutarpeesta ja tulopohjien eroista huolimatta edellytykset selvitä lakisääteisistä tehtävistään kohtuullisella verorasituksella.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Johannes Koskisen käyttämä ryhmäpuheenvuoro Garden Helsinki - keskustelussa21.7.2026 12:33:17 EEST | Tiedote

Ryhmäpuheenvuoro 21.7.2026, puhuttu muoto pitää Arvoisa puhemies On poikkeuksellista, että eduskunta joudutaan kutsumaan koolle keskellä kesää. Me sosialidemokraatit jaamme käsityksen siitä, että nyt on kyse vakavista kysymyksistä ja pidämme eduskunnan koolle kutsumista oikeana ratkaisuna. Kiitän hallitusta siitä, että se on tuonut eduskuntaan tämän tiedonannon koskien Garden Helsinki -hankkeeseen liittyvää päätöksentekoa ja osin myös tehokkaasti katunut. Tiedonannon antaminen kävi välttämättömäksi monien asiaan liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Pitkin kesää on tippunut julkisuuteen kiusallista uutta tietoa Garden Helsinki -hankkeesta, miten sitä on viety eteenpäin poliittisessa koneistossa ja miten sille on poliittisten suhteiden avulla lobattu julkista rahoitusta. Tai junailtu ja runtattu, kuten hankkeen puuhamiehet itse ovat asiaa kuvanneet. Oikeuskansleri on lähettänyt asiaa koskien pääministerille selvityspyynnön esittäen siinä joukon erittäin tärkeitä kysymyksiä. Näihin kysymyksi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye