SDP:n Kim Berg: Nyt on aika kriminalisoida alipalkkaus

- Lakialoitteessani esitetään alipalkkauksen kriminalisointia erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien, kuten ulkomaalaisten ja nuorten työntekijöiden, suojaamiseksi hyväksikäytöltä. Rangaistavaan tekoon syyllistyisi työnantaja, joka tahallaan jättäisi noudattamatta sovellettavassa työehtosopimuksessa määriteltyä palkkaa, kertoo kansanedustaja Kim Berg, joka on jäsen sekä työelämä- ja tasa-arvo- että sosiaali- ja terveysvaliokunnissa.
Alipalkkaus asettuu nykyisen lainsäädännön puitteissa harmaalle alueelle, jonka vuoksi siihen on vaikeaa rangaistuksellisesti puuttua. Alipalkkaus sijoittuu vakavan hyväksikäytön ja yksittäisten palkkaa koskevien erimielisyyksien välimaastoon. Siksi järjestelmää on nykyisellään mahdollista käyttää hyväksi. Tähän tarvitaan muutos.
Suomalaisilla on alipalkkauksen kriminalisoinnille vahva tuki. Palvelualojen ammattiliiton selvityksen mukaan 82 prosenttia suomalaisista aikuisista on täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että tilanteissa, joissa maksetaan työntekijälle alan työehtosopimuksen määräykset alittavaa palkkaa, tulisi kriminalisoida ja maksaja tuomita rikoksesta.
- Kyse on niin työntekijöiden oikeudenmukaisesta kohtelusta kuin myös yhteiskunnallisesta tasa-arvosta. Koko yhteiskunta hyötyy siitä, että yhteisiä pelisääntöjä noudatetaan ja tapauksiin puututaan, päättää Kim Berg.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Perholehto: Asuntorahaston lakkauttaminen heikentää kasvun mahdollisuuksia2.12.2025 14:04:04 EET | Tiedote
– Asuntorahaston lakkauttaminen vaarantaa valtion tukemien kohtuuhintaisten asuntojen rakentamisen. Yhdellä nuijankopautuksella voidaan sinetöidä päätös, jolla hallitus katkaisee asuntopolitiikan jatkuvuuden ja vaikeuttaa talouskasvua, työvoiman liikkuvuutta sekä myös tavallisten työssäkäyvien asumista, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).
SDP:n Joona Räsänen: Orpon-Purran työttömyyshallitus jättää karmean perinnön seuraavalle hallitukselle2.12.2025 12:28:23 EET | Tiedote
-Orpon-Purran työttömyyshallituksen tulostaulu näyttää karmealta. Viime viikolla saimme kuulla, että EU:n komissio esittää Suomen liiallisen alijäämän menettelyyn ja tänään saatiin tiedot, että konkurssien määrä nousee jälleen uuteen ennätykseen ja Suomesta tullut työttömyydessä Euroopan kärkimaita. Hallitus on jättämässä karmean perinnön seuraajalleen, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Kim Berg vaatii kaikille hyvinvointialueille lisäaikaa ja rahoitusmallin uudistusta28.11.2025 15:46:39 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Kim Berg näkee hyvänä, että hallitus on viimein suostunut antamaan lisäaikaa hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen, mutta ei ymmärrä miksi lisäaikaa myönnetään edelleen vain osalle alueista.
SDP:n Tuppurainen viikonvaihteessa Münchenin Turvallisuuskonferenssin kokoukseen28.11.2025 14:50:51 EET | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen osallistuu Münchenin turvallisuuskonferenssin (MSC) Elmaun strategiaretriittiin Saksan Baijerissa 31.11.-2.12. Tuppurainen on kutsuttu osallistumaan tilaisuuteen nyt neljättä kertaa.
SDP:n Matias Mäkynen: Hyvinvointialueiden irtisanomiset on peruttava27.11.2025 17:40:54 EET | Tiedote
Kunta- ja alueministeri Ikonen kertoi torstaina Helsingin Sanomille, että hyvinvointialueille annetaan lisäaikaa taloutensa tasapainottamiseen. SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kiittää hallituksen järkiintymistä asiassa ja vetoaa nyt alueisiin, että ne käyttäisivät mahdollisuuden ja välttäisivät vahingolliset päätökset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
