SDP:n Kim Berg: Ostovoiman turvaaminen oltava keskiössä – vaikka sitten lakkoilemalla

- Tietyissä tilanteissa lakkoilu on ymmärrettävää, mikäli neuvottelut eivät etene. On hyvä muistaa, että lakkoihin ajaudutaan. Niitä ei haeta eikä kumpikaan osapuoli niistä pidä. Jotta eri yhteiskuntaluokkien sosiaalinen asema ja riittävän tasainen talouskehitys voidaan kuitenkin turvata, ovat valmius käynnistää työtaistelut ja itse työtaistelut tarpeellisia toimenpiteitä, painottaa kansanedustaja Kim Berg.
Nyt käynnissä olevat lakot johtuvat pitkälti siitä, että työnantajapuoli on halunnut hajaannuttaa sopimusjärjestelmän ja luopua keskitetystä sopimusjärjestelmästä. Kysymys kuulukin, että onko tämä kummankaan osapuolen kannalta hyvä asia?
- Kustannusvaikutusten arviointi on usein vain pintaraapaisu todellisuudesta ja lakkojen aikana helposti paisutellaan kustannusvaikutuksia. Tästä huolimatta lakoilla on negatiivisia vaikutuksia sekä työnantaja- että työntekijäpuolelle, jonka takia sovun löytäminen on aina keskeisellä sijalla. Kukaan ei lakkoile vain pelkästään lakkoilun takia, sanoo Berg.
SDP:n lähtökohtana on, että työsopimukset ja niiden yleissitovuus on turvattava. Toimivat sopimusjärjestelmät parantavat tutkitusti tuottavuutta ja lisäävät työyhteisöjen hyvinvointia. Ja ennen kaikkea työmarkkinarauhaa.
- Meidän mielestämme yleissitovuuden kriteereitä tulee laventaa ja samalla yleissitovien työehtosopimusten sitovuutta lisätä. Näin turvataan pohjoismaisen työmarkkinamallin toimivuus jatkossakin. Toimivilla sopimusjärjestelmillä parannetaan tuottavuutta, lisätään työyhteisöjen hyvinvointia ja työmarkkinarauhaa, linjaa Berg.
Yhteyshenkilöt
Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio29.7.2025 09:06:22 EEST | Tiedote
null
SDP:n Filatov Muolaalaisten seuran juhlassa: Ihminen tarvitsee juuret ja siivet27.7.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, eduskunnan 2. varapuhemies Tarja Filatov korostaa juurten merkitystä ihmisen identiteetille ja yhteisöllisyydelle.
SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen yhteiskunnan rikkaimmille kohdistamat veronkevennykset yksi syy Suomen luottoluokituksen laskuun26.7.2025 13:12:39 EEST | Tiedote
Kansainvälinen luottoluokittaja Fitch ilmoitti laskevansa Suomen luottoluokitusta. Syynä luottoluokituksen laskulle on Suomen kasvava julkinen velka. Luottoluokittaja Fitch arvioi, että velkasuhde ylittää tulevina vuosina 90 prosentin rajan. Velkasuhde kasvaa, koska Suomen talouskasvu on heiveröistä ja se johtaa paisuviin vuosittaisiin alijäämiin.
SDP:n Perholehto: Suomen on aika liikkua Ranskan mukana ja tunnustaa Palestiina25.7.2025 14:59:27 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto vaatii Suomelta asettumista historian oikealle puolelle. Humanitaarinen tilanne Gazassa on epäinhimillinen ja ihmiset nääntyvät Israelin saarrossa nälkään. Konkreettinen osa toimia, joilla Suomi voi asettaa painetta tilanteen ratkaisemiseksi on tunnustaa Palestiinan valtio, nyt kun eurooppalainen suurvalta Ranska on ilmoittanut niin tekevänsä.
SDP:n Perholehto: Köyhyyden poistaminen unohtui hallituksen työlistalta23.7.2025 13:31:05 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto muistuttaa Suomen maavertailusta iloitsevaa pääministeriä siitä, että ensimmäinen YK:n kestävän kehityksen tavoitteista on poistaa köyhyys sen kaikissa muodoissa kaikkialta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme