SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kim Berg: Ville Niinistön puheenjohtajakampanja vaikeuttaa hallitusyhteistyötä

25.10.2022 21:12:18 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Vihreiden entisen – ja mahdollisesti tulevan – puheenjohtajan Ville Niinistön näkyvä puheenjohtajakampanja on omiaan vaikeuttamaan hallitusyhteistyötä ja hänen oman puolueensa mahdollisuuksia löytää järkiratkaisuja EU-komission esittämästä ennallistamisasetuksesta käytävässä päätöksenteossa.
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Ei ole mikään salaisuus, että hallituksen kesken on erilaisia painotuksia siitä, mikä on Suomen kanta ennallistamisasetukseen. Toisin kuin Niinistö pyrkii esittämään, ei hallituksessa väännetä itse tavoitteesta eli luontokadon pysäyttämisestä vaan keinoista, joilla siihen päästään. Unionin päätöksenteossa on otettava huomioon jäsenmaiden kansalliset olosuhteet ja koko hallituksen tehtävä on edistää Suomen kansallista etua.

Niinistö kuitenkin hyökkäsi jälleen näkyvästi pääministeri Marinia kohtaan maanantaina tavalla, joka heikentää vihreiden neuvotteluasemaa kotimaassa. On pakko ihmetellä, mikä motivoi Niinistöä kaivamaan toistuvasti kuoppaa vihreiden hallitusyhteistyön alta.

Vasten omaa tahtoaan vihreiden puheenjohtajuudesta luopumaan joutunut Niinistö näyttää haaveilevan kotimaahan paluusta ja seuraavasta puoluekokouksesta - tai sitten hän yrittää johtaa vihreitä Brysselin parlamentista käsin.

Puheenjohtajakampanjaa käynnistellessään hän tosin unohtaa, että nykyinen Marinin hallitus on jo nyt tehnyt merkittävän määrän luonnon monimuotoisuutta parantavia uudistuksia. Kenties Niinistön paluun myötä vihreät keskittyisivät jatkossa siihen, mistä heitä niin usein syytetään: iskulauseiden huuteluun todellisen päätöksenteon sijaan.

Hallitusohjelmaa vilkaisemalla ja tehtyjä tekoja arvioimalla voisi Niinistökin huomata, että Sanna Marinin hallitus on tehnyt enemmän luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi kuin ne hallitukset, joissa vihreät ovat olleet Niinistön johdolla mukana.

Yhteyshenkilöt

Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot

Puh:050 514 3196

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Johannes Koskisen käyttämä ryhmäpuheenvuoro Garden Helsinki - keskustelussa21.7.2026 12:33:17 EEST | Tiedote

Ryhmäpuheenvuoro 21.7.2026, puhuttu muoto pitää Arvoisa puhemies On poikkeuksellista, että eduskunta joudutaan kutsumaan koolle keskellä kesää. Me sosialidemokraatit jaamme käsityksen siitä, että nyt on kyse vakavista kysymyksistä ja pidämme eduskunnan koolle kutsumista oikeana ratkaisuna. Kiitän hallitusta siitä, että se on tuonut eduskuntaan tämän tiedonannon koskien Garden Helsinki -hankkeeseen liittyvää päätöksentekoa ja osin myös tehokkaasti katunut. Tiedonannon antaminen kävi välttämättömäksi monien asiaan liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Pitkin kesää on tippunut julkisuuteen kiusallista uutta tietoa Garden Helsinki -hankkeesta, miten sitä on viety eteenpäin poliittisessa koneistossa ja miten sille on poliittisten suhteiden avulla lobattu julkista rahoitusta. Tai junailtu ja runtattu, kuten hankkeen puuhamiehet itse ovat asiaa kuvanneet. Oikeuskansleri on lähettänyt asiaa koskien pääministerille selvityspyynnön esittäen siinä joukon erittäin tärkeitä kysymyksiä. Näihin kysymyksi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye