SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kimmo Kiljunen haluaa palauttaa työeläkkeisiin puoliväli-indeksin

4.9.2019 14:28:35 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen jätti tänään syysistuntokauden alkaessa kansanedustajien allekirjoitettavaksi lakialoitteen taitetun indeksin kumoamisesta.
SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen kerää edustajien tukea lakialoitteelleen työeläkkeiden puoliväli-indeksin palauttamiseksi. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen kerää edustajien tukea lakialoitteelleen työeläkkeiden puoliväli-indeksin palauttamiseksi. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)

Lakialoite tähtää eläkeläisten elintason turvaamiseen ja köyhtymisen ehkäisemiseen palauttamalla puoliväli-indeksi työeläkkeisiin. Muutos toteutettaisiin siten, että 2/3 vuosittaisesta korotusvarasta suoritetaan kaikille euromääräisesti saman suuruisena ja 1/3 prosenttikorotuksena, mikä tasoittaisi tulonjakoa.

Lakimuutos tehdään 10 vuoden määräajaksi, minkä jälkeen pystytään arvioimaan sen vaikutuksia eläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyteen ja eläketasojen kehitykseen.

Liitteenä lakialoite, jonka toisena allekirjoittajana on kansanedustaja Sari Tanus (kd). Lakialoite on avoinna allekirjoitettavaksi 30.9.2019 asti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen kerää edustajien tukea lakialoitteelleen työeläkkeiden puoliväli-indeksin palauttamiseksi. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen kerää edustajien tukea lakialoitteelleen työeläkkeiden puoliväli-indeksin palauttamiseksi. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Marttila jätti kirjallisen kysymyksen lastensuojelun avohuollon tukitoimien siirtämisestä – ”Lapsen suojelua ei saa heikentää säästösyistä”20.3.2026 13:22:24 EET | Tiedote

Kansanedustaja Helena Marttila on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen hallituksen aikeista siirtää lastensuojelun avohuollon tukitoimia ja jälkihuoltoa sosiaalihuoltolain piiriin. Kysymys liittyy sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän tuoreeseen raporttiin sosiaalihuollon palvelu-uudistuksesta, jota ohjaa hallituksen asettama 100 miljoonan euron vuotuinen säästötavoite. Marttilan mukaan esitetty uudistus uhkaa kaventaa lastensuojelun ydintehtävää ja heikentää lapsen oikeutta erityiseen suojeluun.

SDP:n Riitta Kaarisalo: SDP on suomalaisten luotetuin talouspuolue – hallituksen herpaantunut ote näkyy ihmisten luottamuksessa19.3.2026 13:19:16 EET | Tiedote

Tuore Maaseudun Tulevaisuuden kysely osoittaa, että suomalaiset luottavat talouden hoidossa eniten Sosialidemokraatteihin. Noin joka viides vastaaja pitää SDP:tä parhaana vaihtoehtona Suomen talouspolitiikan suunnannäyttäjäksi. SDP nousee luotetuimmaksi puolueeksi kaikissa ikäryhmissä ja laajasti eri puolilla maata. Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd.) ei pidä tätä yllätyksenä – kansa on puhunut.

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työyhteisöselvitys valmistui19.3.2026 11:15:00 EET | Tiedote

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tilasi Työterveyslaitokselta (TTL) työyhteisöselvityksen saadakseen ulkopuolisen ja luotettavan tahon näkemyksen työyhteisön tilanteesta. TTL:n asiantuntijat haastattelivat kaikki ryhmän työntekijät. Selvityksessä ei noussut tietoon uusia häirintätapauksia. Kaikki ryhmässä tapahtuneet tapaukset ovat olleet jo aiemmin pääsihteerin tiedossa, ja niihin on puututtu sisäisesti tapahtumien jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye