SDP:n Kristiina Salonen: Korona-ajalla voi olla arvaamattomia seurauksia pienille lapsille – vauvaperheille tarvitaan tukea
31.3.2021 13:54:59 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Aiemmin on noussut esiin huolta siitä, että kasvokkainen vuorovaikutus vauvojen kanssa on nykyajassa vähentynyt, kun jatkuvasti esillä olevat älylaitteet ovat vieneet vanhempien huomiota. Tiedämme, että kasvokkaisella vuorovaikutuksella on todella suuri merkitys vauvan kehityksen ja kasvuun. Nyt pienten lasten kanssa saatetaan olla paljon maski kasvoilla. Tiedämmekö riittävästi sen vaikutuksista lapsen kehitykseen? Salonen kysyy.
Epidemian aikana jopa puolet äideistä ja joka viides toisista vanhemmista kertoi yksinäisyyden tunteen lisääntyneen. Nyt koronan takia vajaalla puolella pienten lasten vanhemmista yhteydenpito isovanhempiin on vähentynyt ja ystäviin noin kahdella kolmesta vanhemmista.
- Vauvaperheille tukiverkostot ovat äärimmäisen tärkeitä jaksamisen ja arjesta selviytymisen kannalta. Koronan aikana on puhuttu paljon terveydellisen hoitovelan kasautumisesta. Nyt on nähtävissä, että lapsiperheisiin kasautuu sosiaalisen kanssakäymisen velkaa, kun monen elämänpiiriä ja sosiaalista elämää on rajoitettu, Salonen toteaa.
- Lapsi- ja vauvaperheiden tukipalveluihin tarvitaan nyt erityistä huomiota ja palveluiden on oltava saavutettavissa poikkeustilanteesta huolimatta. Tuen tarve on kasvanut entisestään, kun perheiden omat tukiverkot ovat osin ulottumattomissa rajoitusten takia, Salonen sanoo.
Sosiaalibarometrista 2021 käy ilmi, että julkisen sektorin ulkopuoliset toimijat, kuten erilaiset järjestöt, ovat lieventäneet omalla työllään koronaepidemian negatiivisia vaikutuksia.
- On välttämätöntä huomioida, että nämä tärkeää työtä tekevät järjestöt eivät pysty toimimaan ihmisten auttamiseksi ilman riittävää rahoitusta ja resursseja. Koronakriisi on lisännyt ihmisten avuntarvetta. Koska julkiset palvelut ovat tällä hetkellä ylikuormitettuja on rahoitusta suunnattava myös järjestöille, jotta ne pystyvät vastaamaan lisääntyneeseen tarpeeseen, Salonen painottaa.
Yhteyshenkilöt
Kristiina SalonenKansanedustaja
Puh:050 512 0010Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kim Berg: Ministeri Rydman puhuu hoitoon pääsystä väärillä luvuilla – 40 prosenttia ei pääse lääkärille kahdessa viikossa18.10.2026 14:56:52 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Kim Berg (sd.) arvostelee voimakkaasti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps.) eduskunnan kyselytunnilla esittämiä väitteitä hoitoon pääsystä. Rydman vakuutti torstaina toistuvasti, että noin 85 prosenttia potilaista pääsee hoitoon kahdessa viikossa. THL:n syyskuun tilastot kertovat aivan toista lääkärin vastaanotolle pääsystä. Ministeri Rydman antaa suomalaisille harhaanjohtavan kuvan terveydenhuollon todellisesta tilanteesta.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Syöpäpotilaiden hätä ei ole oppositiopropagandaa18.10.2026 14:45:27 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa (sd.) arvostelee sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps.) suhtautumista hoitoon pääsyn ongelmiin ja sairastamisen kasvaviin kustannuksiin. Eduskunnan kyselytunnilla Rydman kuittasi asiakasmaksujen vaikutuksista ja hoitojen viiveistä esitetyn huolen oppositiopropagandaksi. Laine-Nousimaan mukaan ministerin vastauksista jää huolestuttava kuva siitä, kuinka etäällä sairastuneiden ihmisten arjesta hallituksessa ollaan.
SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen bensaflopin yllättävä seuraus – suurin osa työmatkalaisista häviää ensi vuonna18.10.2026 09:49:38 EEST | Tiedote
– Hallituksen bensaflopin todellinen pommi on se, että suurin osa työn perässä liikkuvista palkansaajista häviää ensi vuonna. Tämä johtuu siitä, että vaikka hallitus nostaa verotuksen matkakuluvähennyksen enimmäismäärää, se samalla on korottamassa matkakuluvähennyksen omavastuuta ensi vuodelle. Suurimmalla osalla työmatkan verotus siis kiristyy 100 eurolla vuodessa. Hallituksen piti helpottaa ihmisten arkea, niin miten ihmeessä lopputulos on se, että suurin osa matkakuluvähennyksen käyttäjistä häviää, päivittelee SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen.
SDP:n Harakka: Kokoomus on kumoamassa uskonnonvapauden ja hyväksyy syrjinnän17.10.2026 15:50:57 EEST | Tiedote
– Kokoomuksen maahanmuutto-ohjelma on epätoivoinen yritys jäljitellä perussuomalaisten muukalaisvihamielistä kiihotusta. Erityisen surullista on, että puolue on kannatuskriisissään valmis hylkäämään perustuslain keskeiset perusoikeudet: uskonnonvapauden ja syrjimättömyyden uskonnon perusteella, toteaa kansanedustaja Timo Harakka.
SDP:n Helena Marttila: Kokoomuksen ”tervetuloa, mutta” ei ole aito tervetulotoivotus17.10.2026 13:23:02 EEST | Tiedote
Kokoomuksen tuore maahanmuuttoa käsittelevä linjapaperi on herättänyt laajaa huomiota. SDP:n kansanedustaja Helena Marttila peräänkuuluttaa keskustelua siitä, millaiselle arvopohjalle Suomen maahanmuuttopolitiikan tulisi rakentua. – Onnistunut maahanmuuttopolitiikka rakentuu kahdelle periaatteelle: realistisuudelle ja loukkaamattomalle ihmisarvolle. Valitettavasti kokoomus on valinnut rakentaa politiikkansa loukkaamattoman ihmisarvon sijaan ajatukselle kansantaloutta hyödyttävästä ja kuormittavasta väestöstä. ”Tervetuloa, mutta” ei ole vilpitön tervetulotoivotus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
