SDP:n Kristiina Salonen: Lasten oikeuksien päivän ilouutinen – 16 miljoonan euron lisäpanostus lapsi- ja perhepalveluihin
20.11.2020 13:38:08 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Pohdin viikoittain oman lapseni kautta, millainen muistijälki lapsille ja nuorille jää tästä korona-ajasta. Pelkään että epävarmuus, ulkoinen uhka ja elämän rajoittaminen läheistenkin piirissä jättää lapsiimme syvät jäljet. Nämä jäljet voivat näkyä aikuisuuteen saakka, jos lapsi jää herkässä kehitysvaiheessa ilman tarvitsemaansa tukea. Tuen tarve on kriisin aikana kasvanut monilla merkittävästi. Siksi hallitus onkin esittänyt lisäresursseja mm. varhaisen tuen tarjoamiseen, lasten ja nuorten matalan kynnyksen päihde- ja mielenterveyspalveluihin sekä lastensuojeluun, Salonen sanoo.
Lapsen oikeuksien päivän teemana on tänä vuonna lapsen oikeus tulevaisuuteen.
- Lapsen oikeuksien päivänä monessa kodissa herättiin lumiseen maisemaan. Lumi saa lapsen silmät loistamaan. Meidän aikuisten tehtävä on ponnistella, jotta tulevaisuuden lapsilla olisi mahdollisuus neljään vuodenaikaan ja niihin kuuluvaan maisemaan kaikessa sen loistossaan. Emme saa jättää jälkeemme toivottomuutta ja elinköyhää maapalloa. Lapsilla on oikeus tulevaisuuteen, haaveisiin ja unelmiin, Salonen korostaa.
Kansanedustaja Salonen painottaa, että tulevaisuutta koskevia asioita on arvioitava myös osana lasten oikeuksia. Salonen on tulevaisuusvaliokunnan jäsen, ja siten kiinnostunut tulevaisuusnäkökulmasta.
- Esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemisellä tai työelämän murroksen ratkaisuilla on kyettävä turvaamaan lasten oikeudet myös tulevaisuuden näkökulmasta. Hallitus on sitoutunut uudistamaan Euroopan unionin ja Suomen ilmastopolitiikkaa siten, että maailman keskilämpötilan nousu saadaan rajoitettua 1,5 asteeseen. Tavoitteenamme on, että suomalaisten työhyvinvointi on vuoteen 2030 mennessä maailman parasta. Polkuja tulevaisuuteen luodessamme meidän on tiedettävä kuitenkin, mitä haluamme tavoitella ja mitä välttää. Esimerkiksi teknologian kehittyminen luo huikeita mahdollisuuksia. Samaan aikaan meidän tulee ymmärtää nykyistä enemmän esimerkiksi ihmisen kestävyyttä suhteessa teknologiaan. Koko elämän ympäröivä teknologiavirta voi ylikuormittaa ihmistä ja aiheuttaa teknostressiä. Tärkeää olisi ymmärtää kuormituksen vaikutusta aivoihin ja siten esimerkiksi lapsiin ja tulevaisuuden työntekijöihin, tulevaisuusvaliokunnan jäsen Kristiina Salonen ennakoi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kristiina SalonenKansanedustaja
Puh:050 512 0010Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote
Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).
SDP störst i Svenska nätverket i riksdagen6.11.2026 11:44:19 EET | Pressmeddelande
SDP får den bredaste representationen i det nya nätverket för svenska frågor i riksdagen. Bland de 35 ledamöter som anmält sig finns 15 socialdemokrater, däribland riksdagsledamöterna Anette Karlsson och Johan Kvarnström. De välkomnar att Folktinget samlar ledamöter över partigränserna för att stärka svenskans ställning i Finland.
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
