SDP:n Kristiina Salonen: Valtion lisärahoitus Laivue 2020-hankkeelle on merkittävä
28.10.2022 15:29:15 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Hallitus kohdistaa Rauma Marine Constructionsille lisärahoitusta, jotta telakan toimintakyky saadaan turvattua ja Suomen meripuolustusta vahvistavaa laivahanketta edistettyä.
- Kyseessä on iso uutinen, jolla turvaamme RMC:n toimintaa ja alusten rakentumista. Tämänhetkiseen tilanteeseen on jouduttu, koska koronakriisi ja siitä aiheutuneet toiminnan haasteet ovat vaikeuttaneet telakan työtä. Lisäksi vielä Venäjän hyökkäyssodan tuomat globaalit muutokset sekä inflaatio nostavat hintoja. On tärkeää, että tässä tilanteessa valtio tukee omilla toimillaan hankkeen jatkoa, sanoo Salonen.
Uudet alukset ovat välttämätön osa Suomen meripuolustusta. Aluksilla torjutaan merialueelta tulevat hyökkäykset ja turvataan tärkeät kohteet sekä merellä että saaristossa. Salonen korostaa kotimaisen telakkateollisuuden merkitystä uudessa turvallisuuspoliittisessa ympäristössä.
- Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa, kun Venäjä on hyökännyt naapurivaltioonsa Ukrainaan, turvallisuuttamme lisää kyky valmistaa itse puolustuskalustoamme. Meillä on vahvaa laivanrakentamisosaamista myös Puolustusvoimien tarpeeseen, ja sen vuoksi on erittäin tärkeää, että Laivue 2020-alukset rakennetaan vahvistamaan Suomen meripuolustusta. Rakentamalla Suomessa luomme myös siltaa vaikeiden aikojen yli, talouden taantuman uhatessa, päättää Salonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kristiina SalonenKansanedustaja
Puh:050 512 0010Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote
Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.
SDP:n Ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:39:40 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 3.11.2026 välikysymyskeskustelussa tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:15:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
