SDP:n Kumpula-Natri pitää vihreiden lokaa omaa pääministeriä kohtaan epäasiallisena
- Entisenä pääministerin erityisavustajana ja sittemmin kansanedustajana suuren valiokunnan puheenjohtajana toimineena tunnen erinomaisesti tavan, jolla Suomen EU-politiikan kannat muodostetaan. Hallitus, vihreät mukaan lukien, neuvottelee yhteisen linjan, joka tuodaan eduskuntaan suuren valiokunnan ja muiden valiokuntien käsiteltäväksi. Hallitus tai pääministeri ei siis koskaan esitä yhden puolueen kantaa, vaan aina hallituspuolueiden yhdessä sopiman linjan.
Kumpula-Natri pitääkin viime päivinä käytyä keskustelua erittäin kummallisena, koska vihreät ovat istuneet hallituksessa tekemässä juurikin näitä päätöksiä. Faktat puhuvat puolestaan.
EU:n taksonomia-asetuksesta on olemassa yksimielinen hallituksen E-kirje, josta hallituksen linjan voi tarkastaa: "Valtioneuvosto pääosin kannattaa teknisen asiantuntijatyöryhmän esityksiä. Valtioneuvostolla on kuitenkin huomioita seuraaviin teknisen asiantuntijatyöryhmän esityksiin teknisistä arviointikriteereistä."
- Hallituksen linjan mukaisen politiikan edistäminen ei siis ole ”luontovastaista politiikkaa” tai ”ympäristöreunaehdoista luopumista”, kuten Ville Niinistö väittää, vaan koherentin ja ymmärrettävän lainsäädännön vaatimista – ja täysin vihreiden kuittaaman linjan mukaista. On siis aivan selvää, että pääministeri Marin on edustanut Suomen kantaa tämän pohjalta.
Kumpula-Natrin mukaan kyse ei siten ole luonnosta tai EU-edunvalvonnasta. Kyse näyttää olevan puhtaasti tulevista kuntavaaleista ja vihreästä vaalikuumeesta.
- Marinin hallituksen valtava työtaakka hiilineutraalisuuden saavuttamisesta vuoteen 2035 mennessä ei onnistu ilman yhteistyökykyistä hallitusta. Suomi edustaa EU:ssa edistyksellistä ryhmää ilmasto- ja luontopolitiikassa. Pidän tärkeänä, että hallitus jatkaa yhtenä rintamana kestävän kehityksen politiikan edistämistä. Olen myös kokenut SDP:n ja vihreiden yhteistyön monissa ilmasto- ja ympäristöasioissa läheiseksi kuntatasolla ja EU:ssakin ja saman toivoisin jatkuvan kuntavaaleista huolimatta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Harrison
kotimaan avustaja
+358 45 3453922
Miapetra Kumpula-Natri
Puh:+358 50 511 3004miapetra.kumpula-natri@ep.europa.euLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Miapetra Kumpula-Natri
Kumpula-Natri Ranskan talousfoorumin Aix-en Provenceen3.7.2024 11:14:50 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko ja tuleva kansanedustaja Miapetra Kumpula Natri (sd.) osallistuu viikonloppuna ”Les Recontres Economicues”- talousfoorumiin, joka järjestetään Aix-en Provencessa Etelä-Ranskassa. Talousfoorumia on järjestetty jo vuodesta 2001 asti. Se kerää yhteen taloustieteilijöitä, talousjohtajia ja poliittista johtoa ympäri maailman. Tämän vuoden keskustelun pääteemana on löytää ratkaisuja 2020-luvun maailmanlaajuisista haasteista toipumiseen ja talouden vahvistamiseen. Kaksipäiväisessä foorumissa järjestetään yli 50 keskustelua ja mukana ovat muun muassa Euroopan Keskuspankin johtaja Christine Lagarde ja entinen EU:n kauppakomissaari Peter Mandelson.
Kumpula-Natri: Unohtiko Orpon hallitus vedyn?27.6.2024 14:40:20 EEST | Tiedote
-Eurooppa on tekemässä suurta vetysiirtymää, joka kiihtyi toimenpiteiden valmistumiseen päättyvällä kaudella. Nyt on toiminnan aika. Pelkään, että Suomi jää kelkasta samalla tavalla kuin kävi tuulivoiman kanssa. Emme ehtineet mukaan kokonaiseen ekosysteemiin, esimerkiksi valmistamaan myös tuotteita tai mukaan EU-tukien kotouttamiseen. Jos Suomi olisi tällä kertaa ajoissa, voisimme vielä ehtiä vetymurrokseen mukaan”, europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri sanoi SuomiAreenan Suomen vetyklusterin paneelikeskustelussa.
Kumpula–Natri: EU:n voimannäyttö puree Venäjä-pakotteiden kiertämiseen ja laittaa Venäjän maksamaan tuhoistaan25.6.2024 19:09:17 EEST | Tiedote
EU–maiden ulkoministerit hyväksyivät maanantaina EU:n 14. pakotepaketin Venäjää vastaan. Lisäksi päätettiin vihdoin jäädytettyjen Venäjän keskuspankin korkotuottojen käyttämisestä Ukrainan avuksi Venäjän hyökkäykseltä suojautumiseen. Euroopan parlamentin kansainvälisen kauppavaliokunnan pakotteisiin keskittyneen Venäjä -seurantaryhmän puheenjohtajana toiminut Miapetra Kumpula-Natri (sd.) on tyytyväinen, että EU kykenee kiristämään ruuvia Venäjän pääsyä sotateknologiaan, sen energiatuloihin ja ennen kaikkea rahoittamaan Ukrainaa Venäjän rahoilla. - Vain vahvana ja yhdessä päättäen EU voi voittaa väännön Venäjää vastaan ja sen laajentumispyrkimyksiä vastaan, toteaa Kumpula-Natri.
Kumpula-Natri: Pakkausjäteasetus vähentää muovijätettä ja vahvistaa biotaloutta24.4.2024 16:45:38 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentti äänesti tänään pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen (niin sanottu PPWR-asetus) neuvottelusovusta. Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (SDP) teki kovasti töitä sen eteen, että asetusehdotuksessa esitetyt kertakäyttöpakkauksissa kielletyt uusiutuvat materiaalit, kartonki-, kuitu- ja komposiittituotteet sallitaan jatkossakin sekä mahdollistetaan niiden kierrättäminen materiaaliksi ja keskitytään kertäkäyttömuovin kieltämiseen.
Kumpula-Natri: EU:n hyväksytty maahanmuuttopaketti oli välttämätön päätös vaikeaan asiaan10.4.2024 20:13:05 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentti hyväksyi tänään EU:n maahanmuuttopaketin huhtikuun minitäysistunnossa. Kokonaisuus on ollut valmisteluissa lähes kymmenen vuotta. Historiallinen trilogisopu saavutettiin viime joulukuun neuvotteluissa. Kokonaisuus tuo tarvittavia tarkennuksia turvapaikanhakuprosesseihin, sekä jakaa vastuuta EU-jäsenmaiden kesken.