SDP:n Kvarnström: Kaikilla on oikeus asuntoon ja myös kotivakuutukseen

-Tavoite saavutetaan muun muassa lisäämällä valtion tukemia asumismuotoja, tukemalla korjausrakentamista ja kehittämällä asuntotuotantoon tarkoitettua pitkän korkotuen tukijärjestelmää. Nämä ovat tärkeitä panostuksia, jotka auttavat ihmisiä saamaan kodin, madaltavat asumiskustannuksia ja vahvistavat työllisyyttä, sanoo Kvarnström.
Hallitusohjelmaan on myös kirjattu, että vähenevän väestön alueilla sijaitsevia kuntia ja yhteisöjä tuetaan jo olemassa olevien kiinteistöjen muuntamisessa vanhusten asumiseen sopiviksi. Vuokralaisten asemaa vahvistetaan lainsäädännöllä, joka estää kohtuuttomat vuokrankorotukset. Asumisneuvonnan saatavuuden parantamiseksi neuvonnasta tehdään lakisääteistä ja sitä kehitetään yhteistyössä kuntien kanssa.
Asunnon vuokraaminen edellyttää yleensä kotivakuutusta. Yle kertoi 13.11.2019, että maassamme on monia, jotka ovat löytäneet itselleen sopivan asunnon vapailta asuntomarkkinoilta, mutta eivät saa hankittua kotivakuutusta.
-Jutussa haasteltu mies kertoi, että hän selviäisi asumiskustannuksista ja vuokranantaja olisi valmis solmimaan hänen kanssaan vuokrasopimuksen. Hän pystyisi myös maksamaan kotivakuutuksen ennakkomaksuna, mutta useat vakuutusyhtiöt kieltäytyivät silti myöntämästä kotivakuutusta, vaikka sitä tarvittiin asunnon vuokraamiseen. Tällainen syrjintä on kohtuutonta ja vahingoittaa koko asuntomarkkinaa. Vakuutusyhtiöt pitäisi velvoittaa etsimään ratkaisuja kotivakuutuksen hankkimiseksi.
-Olen tehnyt vastuuministerille kirjallisen kysymyksen, jossa kysyn ministeriltä, mihin toimiin valtio ryhtyy, jotta maksuhäiriömerkinnän saaneet henkilöt pystyvät saamaan asunnon vuokraamiseen tarvittavan kotivakuutuksen.
Kvarnström (SDP): Alla har rätt till en bostad och därmed till hemförsäkring
Inom Finlands socialpolitik har principen länge varit att en individ först behöver ett hem för att sedan klara sig och utveckla sig. Den här principen är också genomgripande i regeringsprogrammet. Riksdagsledamot Johan Kvarnström är stolt över att regeringen har som mål att halvera bostadslösheten till 2023 och avskaffa den till 2027.
-Detta uppnås bland annat genom att öka understödet till statens bostadsform, stödja reparationer och utveckla stödsystemet med långfristigt räntestöd för bostadsproduktion. Det här viktiga satsningar som ger människor hem, lägre boendekostnader och stärker sysselsättningen, anser Kvarnström
I regeringsprogrammet nämns också att i avfolkningsområden kommer kommuner och samfund att få hjälp att anpassa sitt fastighetsbestånd och bygga om det existerande bostadsbestånd så att det lämpar sig för äldre personer. För att stärka hyresgästernas ställning kommer man inom lagstiftningen förebygga oskäliga hyreshöjningar. För att förbättra tillgången skall boenderådgivningen göras lagstadgad och utvecklas i samarbete med kommunerna.
För att få hyra en bostad krävs också i regel hemförsäkring. Yle rapporterade den 13 november 2019 om att det finns många finländare som hittat lämpligt boende på privata hyresbostadsmarknaden, men som inte förmår att underteckna en hemförsäkring.
-Den intervjuade uppgav att han hade resurser att klara boendekostnaderna och hyresvärden var beredd att godkänna honom som hyresgäst. Han var också beredd att betala försäkringen i förskott, men många av försäkringsbolagen fortsatte att neka honom en hemförsäkring som han behövde. Denna typ av diskriminering är orimlig och skadar hela bostadsmarknaden. Försäkringsbolagen borde i fråga om hemförsäkring vara ålagda att hitta lösningar.
-Jag har därför lämnat in ett skriftligt spörsmål om saken till ansvarig minister där jag frågar vad staten kan göra för att personer med betalningsanmärkningar skall kunna teckna en hemförsäkring för att hyra en bostad.
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Nasima Razmyar vaatii kokoomukselta: Korjatkaa yrittäjien eläkkeiden alivakuuttaminen3.12.2025 16:06:49 EET | Tiedote
Hallitus on käynnistänyt yrittäjien eläkemaksujen uudistuksen, jonka pohjaksi ministeri Grahn-Laasonen tilasi ETK:n entiseltä toimitusjohtaja Rantalalta selvitystyön. Selvitys julkaistaan tämän viikon perjantaina. Tuoreessa haastattelussa ministeri päätyi kuitenkin erikoisella tavalla ampumaan alas vielä julkaisemattoman selvityksen. SDP:n kansanedustaja, 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kritisoi ministerin toimia ja vaatii kokoomusta korjaamaan yrittäjien eläkejärjestelmän alivakuuttamisen kestävällä tavalla.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa eduskunnan osuustoimintaryhmän uudeksi puheenjohtajaksi3.12.2025 12:35:08 EET | Tiedote
Eduskunnan osuustoimintaryhmän vuosikokous on 3.12.2025 valinnut ryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Hanna Laine-Nousimaan. Ryhmä jatkaa työtään osuustoiminnan edistämiseksi ja nostaa vuonna 2026 erityisesti esiin sosiaali- ja terveysalan osuuskuntien mahdollisuudet.
SDP:n Perholehto: Asuntorahaston lakkauttaminen heikentää kasvun mahdollisuuksia2.12.2025 14:04:04 EET | Tiedote
– Asuntorahaston lakkauttaminen vaarantaa valtion tukemien kohtuuhintaisten asuntojen rakentamisen. Yhdellä nuijankopautuksella voidaan sinetöidä päätös, jolla hallitus katkaisee asuntopolitiikan jatkuvuuden ja vaikeuttaa talouskasvua, työvoiman liikkuvuutta sekä myös tavallisten työssäkäyvien asumista, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).
SDP:n Joona Räsänen: Orpon-Purran työttömyyshallitus jättää karmean perinnön seuraavalle hallitukselle2.12.2025 12:28:23 EET | Tiedote
-Orpon-Purran työttömyyshallituksen tulostaulu näyttää karmealta. Viime viikolla saimme kuulla, että EU:n komissio esittää Suomen liiallisen alijäämän menettelyyn ja tänään saatiin tiedot, että konkurssien määrä nousee jälleen uuteen ennätykseen ja Suomesta tullut työttömyydessä Euroopan kärkimaita. Hallitus on jättämässä karmean perinnön seuraajalleen, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Kim Berg vaatii kaikille hyvinvointialueille lisäaikaa ja rahoitusmallin uudistusta28.11.2025 15:46:39 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Kim Berg näkee hyvänä, että hallitus on viimein suostunut antamaan lisäaikaa hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen, mutta ei ymmärrä miksi lisäaikaa myönnetään edelleen vain osalle alueista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

