SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kvarnström: Liikennepolitiikassa painotetaan jatkossa strategisuutta ja pitkäjänteisyyttä

23.11.2020 10:01:00 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma ja fossiilittomien kuljetusten tiekartta muodostavat yhdessä historiallisen vahvan pohjan Suomen tulevalle liikennepolitiikalle, arvioi kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP).
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Kvarnström painottaa, että hallitusohjelmassa luvatut keskeiset ajankohtaiset kysymykset näkyvät liikennepolitiikan uudistamisessa.

- Lupaus uudenlaisesta vuoropuhelusta ja pitkäjänteisestä vahvasti parlamentarismiin ja faktoihin perustavasta politiikasta toteutuvat hyvin nyt käsiteltävissä suurissa liikennekysymyksissä, sanoo Johan Kvarnström, joka on sekä viestintä- että ympäristövaliokunnan jäsen.

Fossiilittoman liikenteen tiekarttaa pohtineen työryhmän raportti tarjoaa ainutlaatuisen laajan pohjan tulevalle päätöksenteolle. Liikenne - ja viestintäministeriöllä on laaja-alaisen yhteistyön ansiosta historiallisen vahva perusta tiekarttaa koskevan poliittisen esityksen lähtökohdaksi.

- On selvää, että tarvitsemme laajan toimenpidekokonaisuuden ja teknologianeutraalin lähestymistavan. Kaikkia munia ei pidä laittaa samaan koriin, eikä takertua esimerkiksi tiettyyn polttoaineeseen tai autotyyppiin. Teknologisen kehityksen nopeus asettaa meille positiivisen haasteen ja on tärkeää, että viestimme poliittisilla päätöksillä selkeästi siitä, että päästöt vähenevät voimakkaasti, tulevaisuus on fossiiliton ja siirtymä tapahtuu sosiaalisesti ja alueellisesti kestävästi, Kvarnström sanoo.

Luonnos valtakunnalliseksi liikennejärjestelmäsuunnitelmaksi on myös hyvin vahva, parlamentarismiin pohjautuva asiakirja, joka sisältää selkeät strategiset visiot ja tulevat tavoitteet sekä analyysin liikennejärjestelmän nykytilasta.

- Jo luonnosvaiheessa on käynyt ilmi, että suunnitelmassa on paljon potentiaalia luoda jatkuvuutta ja ennustettavuutta sekä tehdä strategisia valintoja, joiden avulla Suomi voi saada paremmin EU-rahoitusta. Suunnitelmasta ilmenee myös tie - ja rataverkon saneerausvelka. Vaikka tulevat hallitukset tekevät omat linjauksensa liikennebudjettiin, näiden suunnitelmien myötä meillä on selkeämpi linja ja yhteisymmärrys siitä, että rahoituksen tasoa on nostettava niin peruskunnossapidossa kuin kehitysinvestoinneissakin.

Vuosi 2021 tulee ratkaisemaan Suomen liikennepolitiikan tulevien vuosien suunnan. Periaatepäätös fossiilittoman liikenteen tiekartasta tehdään alkuvuodesta 2021. Kevään 2021 aikana valtioneuvosto antaa eduskunnalle selontekonsa ensimmäiseksi valtakunnalliseksi liikennejärjestelmäsuunnitelmaksi. Tämän lisäksi valtiovarainministeriön vero- ja maksu-uudistustyöryhmä antaa suosituksensa toukokuussa 2021.

Yhteyshenkilöt

Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot

Puh:050 514 4080

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote

Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye