SDP:n Kvarnström: Pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä asuntopolitiikkaan
2.3.2022 07:29:00 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Eduskunta käsittelee tänään asuntopoliittista kehittämisohjelmaa, joka asettaa asuntopolitiikan tavoitteet ja periaatteet toimenpiteineen seuraavan kahdeksan vuoden ajaksi. Asuntopolitiikan yksi tärkeimpiä periaatteita on pitkän aikavälin suunnittelu ja asuntopolitiikan ennakoitavuus ja siksi vuosille 2021-2029 tehty asuntopoliittinen kehittämisohjelma on valtavan tärkeä.
– Asumisen kustannukset Suomessa ovat kasvaneet viimeisten vuosien aikana ja kohtaamme Suomessa ongelmia kuten kotitalouksien velkaantuminen, nuorten heikentynyt asema asuntomarkkinoilla ja asumisen kalleus etenkin pääkaupunkiseudulla. Jokaisella meistä on oikeus asunnon lisäksi myös pysyvään kotiin, jossa asuminen ei vaaranna henkilökohtaista talouttamme. Kannan valtavasti huolta siitä, kuinka saamme turvattua kohtuuhintaisen asumisen tulevaisuudessa, Kvarnström korostaa.
Pääkaupunkiseudun ja suurien kaupunkien vuokrat ovat nousseet vuosikausien ajan. Omistusasuminen keskittyy varakkaalle väestölle, ihmisten muuttaminen työn perässä hankaloituu kasvukeskusten vuokrien kasvaessa ja alueellinen eriarvoisuus suurien kaupunkien sisällä kasvaa.
– Kaupunkien keskustat ja suuret kaupungit kokonaisuudessaan eivät voi rajautua vain hyvätuloisten naapurustoiksi. Mikäli asumisen hinnat kasvavat vielä nykyisestä, me emme voi enää sanoa että Suomi on kohtuuhintaisen asumisen maa, Kvarnström huomauttaa ja varoittaa myös segregaation vakavista seurauksista koko yhteiskunnalle.
Kvarnströmin mielestä asuntopoliittisessa kehittämisohjelmassa esitetyt linjaukset asuntopolitiikan tulevista suuntaviivoista ovat kiitettäviä.
– Selvitämme korjausrakentamisen rahoitukseen liittyviä ongelma, kehitämme asunto-osakeyhtiöiden peruskorjausten valtiontakausmallin ehtoja ja selvitämme miten väestöltään vähenevien alueiden ongelmiin voidaan vastata. Tavoitteiden periaatteellinen linja on ratkaisukeskeinen, tukee ennakoitavuutta ja vastaa juuri niihin ongelmiin, jotka ovat asuntopolitiikan ytimessä.
– Asuntopolitiikan keskiössä on ihminen ja jokaisen oikeus kotiin. Meidän tehtävämme päättäjinä on varmistaa, että asuntopolitiikkaa kehitetään juuri tästä näkökulmasta ja tämän periaatteen mukaan asuntopoliittinen kehittämisohjelma on laadittu. Uudistamme asuntopolitiikkaa sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla.
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
SDP:n Joona Räsänen perussuomalaisille: Lopettakaa selittäminen ja iskekää laskelmat tiskiin29.10.2026 17:54:58 EET | Tiedote
Perussuomalaiset eivät tunnu itsekään tietävän, mitä puolueen indeksijarru tarkoittaa eläkeläisille, sanoo Joona Räsänen.
Psoriasisförbundets ordförande Anette Karlsson: God vård är nödvändig, men fördomar kan inte behandlas med läkemedel29.10.2026 08:03:00 EET | Pressmeddelande
Psoriasisförbundets ordförande, riksdagsledamot Anette Karlsson (SDP), kräver nationellt stödmaterial för att stärka likabehandlingen av barn och unga med synliga kroniska sjukdomar i skolorna. På Internationella psoriasisdagen den 29 oktober vill Karlsson uppmärksamma hur fördomar och andras attityder påverkar barns och ungas självkänsla och vardag.
Psoriasisliiton puheenjohtaja Karlsson: Hyvä hoito on välttämätöntä, mutta ennakkoluuloja ei voi hoitaa lääkkeillä29.10.2026 08:03:00 EET | Tiedote
Psoriasisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anette Karlsson (sd.) vaatii valtakunnallista tukimateriaalia näkyviä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi kouluissa. Maailman psoriasispäivänä 29. lokakuuta Karlsson haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten ennakkoluulot ja muiden ihmisten asenteet vaikuttavat lasten ja nuorten itsetuntoon ja arkeen.
SDP:n Paula Werning: Huoltovarmuus on koko yhteiskunnan yhteinen turvallisuuskysymys28.10.2026 16:18:21 EET | Tiedote
Ukrainan tärkein opetus on, että varautuminen tehdään rauhan aikana, mutta sen todellinen arvo mitataan kriisissä. Suomen on kyettävä turvaamaan ihmisten arki myös kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa, summaa SDP:n Paula Werning. Tuore raportti kertaa Ukrainan opit Suomen huoltovarmuudelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
