SDP:n Kymäläinen hallituksen kiinteistökauppoihin sääntelyä lisäävästä esityksestä: ”suunta oikea, mutta ei riittävä huoltovarmuuden turvaamiseksi”
4.12.2018 17:50:56 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Ulkomaalaisten kiinteistökauppoja koskeva sääntely on ollut puutteellinen jo lähes kaksi vuosikymmentä, hyvä, että puolustusministeriö tuo hallituksen esityksen salikäsittelyyn, SDP:n kansanedustaja, eduskuntaryhmän 2.varapuheenjohtaja Suna Kymäläinen kiittelee.
-Toin itse Airiston Helmen tapauksen täysistunnon tietoisuuteen jo alkuvuonna vuonna 2014. Yleinen tietoisuus kiinteistökauppoihin liittyvistä turvallisuusriskeistä kasvoi viimeistään poliisitutkinnan myötä. Nyt myös lainsäädännön tasolla ollaan valmiita ottamaan konkreettisia askelia oikeaan suuntaan.
- Pidän kannatettavana, että lakiesityksen myötä kehitettäisiin ja selkeytettäisiin virananomaisten välistä tiedonvaihtoa. Luvanvaraisuuden osalta hallitus väläyttelee mallia viranomaisten ylläpitämästä nettisivusta, josta kansalainen voisi tarkistaa sijaitseeko kiinteistö sääntelyn piirissä. Tällainen ratkaisu paljastaisi haavoittuvat kohteet ja olisi täysin ristiriidassa esityksen tavoitteiden suhteen!
Kymäläinen peräänkuulutti myös keinovalikoiman kasvattamista jo tapahtuneiden kiinteistökauppojen kohdalla, jotka voivat muodostaa uhan valtion kokonaisturvallisuudelle.
- Paras ja tehokkain keino turvata kriittiset ja strategiset alueet olisi palata takaisin vuosituhannen alussa kumottuun luvanvaraisuuslakiin, Kymäläinen toteaa.
- Valtion kiinteistöstrategia tarvitsee sekin uudelleen tarkastelua muuttuneen turvallisuustilanteen valossa. Senaatti-kiinteistöjen liiketoiminnalliset periaatteet ja korkea tuotto-odotus kasvattavat vuokria ja pakottavat vuokralaiset usein taloudellisista syistä luopumaan strategisistakin kiinteistöistä. Sen vuoksi toivon ja esitän, että tulemme tarkastelemaan myös Senaatti-kiinteistöjen toimintaa ohjaavaa valtion kiinteistöstrategiaa laajemmasta näkökulmasta, esittää Kymäläinen.
- Valtion kokonaisturvallisuuteen liittyy kiinteistöjen lisäksi keskeisesti myös laajat maa- ja metsäalueet sekä pohjavesivarantomme. Ilmastonmuutoksenkin valossa pohjavetemme tulee suojata. Sillä tulevaisuudessa vesi tulee olemaan kultaakin kalliimpaa. Ja vesi, jos mikä, on strategisesti merkittävää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suna Kymäläinen
Puh:050 512 0526Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Ojala-Niemelä: Veroeurojen käytön oltava läpinäkyvää27.6.2026 15:47:25 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja, Johanna Ojala-Niemelä vaatii hallitukselta selvitystä Garden Helsinki -areenahankkeen saamasta 35 miljoonan euron valtiontuesta ja pääministeri Orpon roolista tuen myöntämisessä.
SDP:n Gebhardin puhe Pride-puistojuhlan päälavalla27.6.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Suomen eduskunnan sateenkaariverkosto on kutsuttu vuoden 2026 Helsinki Pride -tapahtuman viralliseksi suojelijaksi. Sateenkaariverkoston puheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard pitää suojelijan puheen Pride-puistojuhlan päälavalla la 27.6.
SDP:n Piritta Rantanen: Vigelius pelkää seuraavan hallituksen tekevän toimia, joita nykyhallitus on itse tehnyt27.6.2026 14:18:16 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Piritta Rantanen (sd) huomauttaa Joakim Vigeliuksen lausuntojen ovan ristiriidassa hallituksen omien toimien kanssa.
SDP:n Timo Harakka: Tekoälyn on tuotettava parempia palveluita, ei vain säästöjä26.6.2026 16:03:03 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Timo Harakan mukaan tekoälyn mahdollisuudet julkisella sektorilla tulee nähdä ennen kaikkea keinona parantaa palveluiden laatua, työelämää ja yhteiskunnan toimivuutta, ei ensisijaisesti henkilöstövähennysten tai menoleikkausten välineenä. SDP korostaa, että tuottavuuden kasvun tavoitteena tulee olla parempi hyvinvointivaltio, ei pienempi julkinen sektori.
SDP:n Haatainen: Ministeri Rydman kävelee eduskunnan budjettipäätösten ylitse26.6.2026 13:48:43 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen paheksuu ministeri Rydmanin toimintaa sosiaalityön tutkimusrahoitusta koskeneissa päätöksissä. Ministeri hylkäsi puolet esityksistä, jotka perustuivat tieteelliseen ja hakukriteerien mukaiseen arviointiin. – Eduskunta on päättänyt budjetissa rahoituksesta, joka kohdistetaan sosiaalityön tutkimukseen. Eduskunnan on voitava luottaa siihen, että päätösten toimeenpanossa noudatetaan eduskunnan tahtoa. Ministerin tehtävänä on toimeenpanna eduskunnan tahto eikä sooloilla ja kävellä eduskunnan vallan yli, Haatainen toteaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

