SDP:n Kymäläinen: Lisätalousarviossa merkittäviä liikennepanostuksia
25.5.2021 11:38:55 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on tyytyväinen torstaina eduskunnalle annettavaan kolmanteen lisätalousarvioon vuodelle 2021, jossa esitetään tärkeitä panostuksia muun muassa meri- ja joukkoliikenteen tukemiseen sekä uusien liikennehankkeiden käynnistämiseen. Valtiovarainministeriö tiedotti tänään tulevan kolmannen lisätalousarvion sisällöstä.
- Lasti- ja matkustaja-alusvarustamot ovat kärsineet koronapandemiasta merkittävästi. Koska meriliikenteen turvaaminen on keskiössä niin liikenneyhteyksien jatkuvuuden, ulkomaankaupan kuin huoltovarmuudenkin näkökulmasta, on erityisen tärkeää, että valtio on vahvasti tukenut varustamoita kriisin keskellä. Nyt esitettävällä 23,15 miljoonan euron tuella jatketaan varustamoiden reittiliikennetukea syksyyn asti. Lisäksi koronasta kärsineen joukkoliikenteen tukitoimenpiteitä on tarpeen edelleen jatkaa. Lisätalousarviossa esitetään 22,8 miljoonan euron määrärahaa julkisen liikenteen ostoihin suurilla ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla sekä alueellisessa ja paikallisessa liikenteessä. Samoin VR:n henkilöjunaliikenteen ostoihin esitetään 11 miljoonan euron määrärahaa, Kymäläinen kertoo.
Koronasta johtuvien tukitoimenpiteiden lisäksi lisätalousarviossa esitetään yhteensä 268 miljoonan euron valtuuksia uusiin liikennehankkeisiin, joita ovat Digirata, Laurila–Tornio–Haaparanta-yhteysvälin sähköistys sekä maantien 180 Kirjalansalmen ja Hesselundin siltojen uusiminen. Myös Kouvola–Kotka/Hamina-radan parantamisen valtuutta ehdotetaan korotettavaksi 33,5 miljoonalla ja perusväylänpidon rahoitusta aikaistettavaksi 50 miljoonalla eurolla vuodelta 2022 kuluvalle vuodelle.
- Panostukset raidehankkeisiin ovat tärkeitä ilmastotoimia. Mainitut siltahankkeet taas ovat erittäin kriittisiä Paraisten alueen ja saariston elinkeinoelämän toiminnan kannalta. Perusväylänpidon rahoituksen aikaistuksella mahdollistetaan myös tieverkoston kunnossapidon hyvä taso, Kymäläinen päättää.
Yhteyshenkilöt
Suna KymäläinenKansanedustaja
Puh:050 512 0526Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Nasima Razmyar: Kokoomus ajaa kaksilla rattailla verokeskustelussa18.3.2026 11:33:48 EET | Tiedote
-Kokoomus ajaa sumeilematta kaksilla rattailla julkisen talouden hoidossa. Pääministeri maalailee tiukkaa talouslinjaa, kun taas eduskuntaryhmästä väläytellään kalliita veronalennuksia hyvätuloisille, sanoo kansanedustaja ja SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar.
SDP:n Piritta Rantanen: Kritiikki osui oikeaan - Hallitus joutui perääntymään määräaikaisuuksissa18.3.2026 09:53:01 EET | Tiedote
Hallitus joutuu avaamaan määräaikaisten työsopimusten helpottamista koskevan lakiesityksensä laajan kritiikin seurauksena. Erityisesti SDP:n ja naisjärjestöjen esiin nostamat huolet ovat osoittautuneet oikeiksi.
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuhe – Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma17.3.2026 16:22:28 EET | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuhe – Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Edustaja Seppo Eskelinen. Muutoksen puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n ryhmäpuhe puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 202717.3.2026 14:18:02 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 17.3. 2026 keskustelussa selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2027. Puhuja Jani Kokko. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
Nuorten mielenterveyden edistämisen pyöreä pöytä: Tarvitsemme pitkäjänteistä parlamentaarista sitoutumista nuorten mielenterveyden edistämiseen16.3.2026 11:25:00 EET | Tiedote
Eduskunnan nuorten mielenterveyden tukiryhmä järjesti 12.3.2026 pyöreän pöydän keskustelun nuorten mielenterveyden edistämisestä. Tilaisuuteen osallistui muun muassa nuorisoministeri Mika Poutala. Mielenterveyden edistämisestä käytiin asiantuntija-alustusten johdattelema keskustelua yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolla resilienssin vahvistamisen, yhteisöllisen opiskeluhuollon ja nuorten tulevaisuususkon näkökulmista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
