SDP:n Kymäläinen: Vahvempia keinoja kiinteistökauppoihin puuttumiseksi tarvitaan
29.3.2022 10:58:08 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Viime aikoina keskustelu ulkomaalaisten kiinteistökaupoista Suomessa on käynyt kuumana, eikä syyttä. Kuten viimeistään nykyinen maailmanpoliittinen tilanne ja Venäjän häikäilemätön hyökkäys Ukrainaan osoittavat, meidän on yhä tärkeää muistaa maantieteellinen sijaintimme ja suhtautua asiaan reaalipoliittisesti. Kuten myös puolustusministeriön selvityksestä käy ilmi, nykylainsäädäntö ei mahdollista riittävää puuttumista kauppoihin, joiden voidaan epäillä uhkaavan kansallista turvallisuutta. Järeämpiä keinoja siis tarvitaan, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) toteaa.
Kymäläisen jättämästä uudesta lakialoitteesta laiksi EU- ja EFTA-maiden ulkopuolisten henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistönhankinnasta käydään tänään lähetekeskustelu eduskunnan täysistunnossa. Aloitteen kantavana teemana on palata soveltuvilta osin vuosituhannen vaihteessa kumottuun luvanvaraisuuslainsäädäntöön.
- Alkuvuoden aikana venäläisten kiinteistökaupat Suomessa ovat olleet huomattavassa kasvussa. Ostot kohdistuvat erityisesti Kaakkois-Suomeen. Kauppojen määrän lisääntyminen ei yksinään anna aihetta huoleen, mutta huolta herättää se, että ostojen joukossa voi olla kohteita, jotka kiinnostavat esimerkiksi strategisessa mielessä. Lisäksi huolena ovat muutoin huoltovarmuuden kannalta tärkeät alueet, arvokkaat pinta- ja pohjavesialueet sekä metsä- ja maatalousalueet. Pidän ensiarvoisen tärkeänä, että huolehdimme kansallisesta turvallisuudestamme sekä huoltovarmuudestamme kaikin mahdollisin keinoin. Tähän tarvitsemme lakimuutosta, Kymäläinen painottaa.
Yhteyshenkilöt
Suna KymäläinenKansanedustaja
Puh:050 512 0526Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote
Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.
SDP:n Ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:39:40 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 3.11.2026 välikysymyskeskustelussa tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:15:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
