SDP:n Kymäläinen: Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma lausunnoille
21.1.2021 16:27:41 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeriö on tänään lähettänyt 12-vuotisen valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnoksen lausuntokierrokselle. Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja ja suunnitelman valmistelun parlamentaarisen ohjausryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) iloitsee asiasta.
- On hienoa, että ensimmäinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma etenee. Sen laatimisesta sovittiin jo viime vaalikaudella, ja parlamentaarinen ohjausryhmä on kokoontunut tiiviisti hankkeen asettamisesta lähtien vuonna 2019. Suunnitelmaa tarvitaan, jotta Suomen liikennejärjestelmää voidaan jatkossa kehittää aiempaa pitkäjänteisemmin ja tehokkaammin, huomioiden kaikki liikennemuodot ja alueet tasaveroisesti. Sen myötä voimme päästä siltarumpupolitiikasta eteenpäin, Kymäläinen toteaa.
Lausunnoille lähtevässä suunnitelmaluonnoksessa linjataan siitä, miten liikenneverkostamme huolehditaan seuraavan 12 vuoden aikana. Suunnitelmaluonnoksessa esitetään toimenpiteitä muun muassa korjausvelan taittamiseksi sekä kestävien liikennemuotojen kehittämiseksi. Suunnitelmaluonnoksessa tunnistetaan kunkin alueen erityispiirteet ja niiden kannalta tärkeimmät kehittämiskohteet tulevina vuosina.
- Tavoitteenamme on ennen kaikkea, että parannamme suunnitelman avulla saavutettavuutta, tehokkuutta ja kestävyyttä koko maan laajuisesti. Kaakkoissuomalaisena kansanedustajana pidän kuitenkin myös tärkeänä, että suunnitelmaan on kirjattu muun muassa Itärata-hanke sekä Karjalan ja Savon ratojen perusparannus.
Yhteyshenkilöt
Suna KymäläinenKansanedustaja
Puh:050 512 0526Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Hallitus maalaa ruosteen päälle - tasa-arvolaki ei estä syrjintää, jos sitä lisätään muualla7.4.2026 13:21:02 EEST | Tiedote
SDP:n Timo Suhonen pitää hallituksen tasa-arvolain muutosta pääosin kosmeettisena ja varoittaa, että samaan aikaan valmisteltu määräaikaisuuksien vapauttaminen voi lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää.
SDP:n Suhonen jyrähtää: Hallitus on murtanut kansalaisten kriisinkestävyyttä2.4.2026 12:07:56 EEST | Tiedote
Savo-Karjalan vaalipiirin varkautelainen kansanedustaja Timo Suhonen korostaa hallituksen vastuuta suomalaisten kriisinkestävyydestä tällä hetkellä.
Kvarnström (SDP): Personer med NPF behöver bättre stöd i ett tidigare skede - regeringens politik går i fel riktning2.4.2026 08:05:00 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP) har lämnat in ett skriftligt spörsmål om tjänster för personer med neuropsykiatrisk funktionsvariation (NPF). Han ser en motstridighet mellan regeringsprogrammets skrivning om NPF-barn och alla nedskärningar som har gjorts och planeras.
SDP:n Kvarnström: Nepsy-palvelut on turvattava varhaisemmassa vaiheessa – hallituksen linja vie väärään suuntaan2.4.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) vaatii, että neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten tuki on varmistettava nykyistä varhaisemmassa vaiheessa. Hän on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle ja kritisoi ristiriitaa hallitusohjelman tavoitteiden ja käytännön politiikan välillä.
SDP:n Kumpula-Natri: Hankintalain 10 prosentin omistusvaade romuttaa toimivia palveluja1.4.2026 13:35:47 EEST | Tiedote
Eduskunnan on pysäytettävä tai muutettava hankintalakiesitystä. Hallituksen esittämä hankintalain 10 prosentin omistusraja uhkaa lisätä kuntien ja hyvinvointialueiden kustannuksia sadoilla miljoonilla euroilla, heikentää palveluiden järjestämistä ja ajaa pienet kunnat mahdottomaan tilanteeseen, toteaa kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
