SDP:n Kymäläinen: Yksinhuoltajat ja yksinasuvat tiukoilla myös ARA-asunnoissa
3.6.2021 14:04:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Selvityksen otos oli noin 24 600 kotitaloutta ja vastausprosentti 31 prosenttia. Selvityksen tuloksena kävi ilmi, että asumiskustannukset vievät yli 40 prosenttia kaikkien vastaajien tuloista.
- Aikaisemmin kohtuullisuuden rajaa pidettiin 30 prosentissa, mutta nykyään raja on omistajayhteisöiden puolelta nostettu 40 prosenttiin. Selvitys osoitti, että jopa se raja on ylitetty myös ARA-asunnoissa. Voi vain arvailla, mikä tilanne on vapaarahoitteisissa asunnoissa, joissa asuminen on esimerkiksi Helsingissä jopa 80 prosenttia kalliimpaa kuin ARA-asunnoissa, toteaa Vuokralaiset ry:n puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen.
Selvityksessä yli 60 prosenttia vastaajista piti asuntonsa vuokraa kuitenkin kohtuullisena. Sen sijaan vain 46 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että asumiskustannusten jälkeen elämiseen jää riittävästi rahaa.
- Tulosta voi tulkita myös siten, että asumiskustannukset ovat yleisesti ottaen niin korkeat, että asumiskuluja pidetään kohtuullisena verrattuna vapaarahoitteiseen asumiseen. Ikävä kyllä elämiseen jäävä osuus rahasta kertoo kuitenkin todellisen tilanteen, Kymäläinen korostaa.
Vuokralaiset ry korostaa ARA-tuotannon lisäämisen merkitystä. ARA-asunnoissa kohtuuhintaisuuden takaa omakustannusperiaatteella määritellyt asumiskulut sekä omistajayhtiöiden voitonjakorajoitteisuus.
- Vain lisäämällä ARA-tuotantoa saadaan aikaan kohtuuhintaisia asuntoja. Pääkaupunkiseudulla pitäisi tutkia myös vuokrasääntelyn palauttamista keinovalikoimaan. Sääntely ei tarkoita pelkästään sota-ajan kaltaista täyssääntelyä vaan siinä on myös lievempiä muotoja. Asumisen kustannukset ovat nyt sillä tasolla, että kaikki keinot pitäisi vähintäänkin tutkia, korostaa Kymäläinen.
KOVA:n selvitykseen osallistui 20 KOVAn jäsenyhteisöä. Yhteistyökumppanina selvityksessä oli Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) ja selvityksen toteutti KTI Kiinteistötieto Oy.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Suna Kymäläinen suna.kymalainen@eduskunta.fi, Vuokralaiset ry,
puh. 050 512 0526
Vuokralaiset ry on valtakunnallinen vuokralaisten edunvalvoja. Tarjoamme vuokra-asumiseen liittyvää asiantuntijapalvelua, neuvontaa ja koulutusta sekä jäsenillemme että muille vuokra-asumisesta kiinnostuneille.
Yhteyshenkilöt
Suna KymäläinenKansanedustaja
Puh:050 512 0526Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
