SDP EDUSKUNTA

SDP:n Lindén suhtautuu varauksellisesti ehdotukseen Tullin siirtämisestä sisäministeriön alaisuuteen

17.11.2020 11:20:07 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
SDP:n kansanedustaja ja hallintovaliokunnan jäsen Aki Lindén suhtautuu varauksellisesti sisäministeri Maria Ohisalon avaukseen Tullin siirtämisestä sisäministeriön alaisuuteen. Ohisalo väläytti Ylen Ykkösaamussa viime lauantaina, että Tullin siirtoa valtiovarainministeriön alaisuudesta sisäministeriön alaisuuteen kannattaisi selvittää. Nykyisen hallituksen hallitusohjelmaan siirron selvittämistä ei ole kirjattu.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

– Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistyön parantamista on tärkeää pohtia. Mutta sisäministeriön ehdotukseen Tullin siirrosta sisäministeriön alaisuuteen suhtaudun varauksellisesti. Pahimmillaan siirto voisi johtaa tarkoittaa Tullin pilkkomista, mikä ei ole tarkoituksenmukaista. Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistyötä on kyettävä parantamaan nykyiseltä pohjalta, Lindén toteaa.

Lindén muistuttaa, että rikostorjunta, tullivalvonta ja tarkastukset ovat vain osa Tullin tehtäviä. Usein unohdetaan, että Tulli kantaa yli neljänneksen valtion verotuloista. Tämä, kuten myös Tullin tehtävä ulkomaankaupan mahdollistajana, ankkuroi sen vahvasti valtiovarainministeriön alaisuuteen.

– Tullin siirron hyödyt ovat nähdäkseni vähäiset, verrattuna siirtoon liittyviin riskeihin. Meillä on erittäin tehokkaasti toimiva tulli, jonka erityisosaamista ei ole varaa hukata hallinnollisilla muutoksilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Syöpäpotilaalla ei ole varaa odottaa – Rydmanin selittelyt eivät pelasta ihmishenkiä12.10.2026 14:29:24 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Paula Werning pitää syöpähoitojen pitkiä viiveitä vakavana hälytysmerkkinä suomalaisen terveydenhuollon tilasta. Suomessa ei voida hyväksyä sitä, että potilas joutuu odottamaan kuukausia tutkimuksiin ja hoitoon pääsyä. Werning arvostelee sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin suhtautumista ongelmaan ja vaatii hallitukselta välittömiä toimia hoitoviiveiden korjaamiseksi.

SDP Pia Hiltunen: Syöpä ei odota – hoitoon pääsyn viiveisiin on puututtava12.10.2026 14:09:34 EEST | Tiedote

Ylen MOT esiin nostamat tapaukset syövän diagnosoinnin ja hoitoon pääsyn viiveistä herättävät vakavaa huolta. Erityisesti nuorten naisten rintasyöpien viivästynyt tunnistaminen osoittaa, kuinka tärkeää on päästä tutkimuksiin ajoissa. SDP kansanedustaja Pia Hiltunen vaatii, että syöpäepäilyihin reagoidaan nykyistä nopeammin ja hoitoon pääsy turvataan riittävillä resursseilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye