SDP:n Lindtman: Suomi viedään leikkauslinjalta uudistuslinjalle
17.9.2019 19:47:39 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan Rinteen hallituksen ensimmäinen talousarvioesitys vuodelle 2020 osoittaa, että Suomi viedään nyt leikkauslinjalta uudistus- ja investointilinjalle. Vuosien leikkausten jälkeen katse on nyt tulevaisuuden kestävässä kasvussa ja hyvinvoinnissa. Eriarvoisuuden kasvuun puututaan riuskoin ottein ja ilmastonmuutoksen torjunta sekä luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen otetaan tosissaan.
- Suomi elää osaamisesta ja panostukset koulutukseen näkyvät kasvussa pitkällä aikavälillä. On tärkeää, että hallituksen lupaama koulutuksen ja sivistyksen kunnianpalautus näkyy jo heti ensimmäisessä budjetissa. Siksi hallitus panostaa jo ensi vuonna koulutukseen ja osaamiseen yhteensä 256 miljoonaa euroa. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta korotetaan täysimääräisesti 60 miljoonalla jo ensi vuonna. Myös esimerkiksi ammatillisen koulutuksen tilannetta parannetaan selvästi.
Lindtmanin mukaan oikeudenmukaisuus on hallituksen keskeinen arvo. Se luo luottamusta koko yhteiskuntaan. Työllisyyden hoidossa keskitytään erityisesti niihin ryhmiin, joissa on paras työllisyyspotentiaali.
- Hallituksen oikeudenmukaisuuslinja näkyy erityisen hyvin siinä, että epäoikeudenmukainen työttömyysturvan aktiivimallin leikkuri puretaan. Työllisyyttä parannetaan esimerkiksi laittamalla työllisyyspalvelut kuntoon ja yksinkertaistamalla palkkatuen käyttöä ja vähentämällä sen byrokratiaa. Osatyökykyisten työllistämiseksi esitetään useita toimia. Työllisyyspaketin tavoitteena on kääntää Suomi pohjoismaiselle uralle.
- Linjan muutos näkyy hyvin myös siinä, kuinka hallitus vahvistaa luonnon monimuotoisuutta tässä ja nyt. Luonnonsuojeluun satsataan jopa 100 miljoonaa lisäeuroa etupainotteisesti jo heti ensi vuonna.
Lindtmanin mukaan erityisen koville viime vuosien leikkauksissa ovat joutuneet kunnat, joiden taloustilanne on heikentynyt merkittävästi. Kunnat ovat suomalaisen hyvinvoinnin moottoreita ja on tärkeää, että tilanne saadaan käännettyä paremmaksi.
- Siksi hallitus helpottaa kuntien tilannetta jo tänä vuonna 237 miljoonalla eurolla. Hallitus antaa tätä koskevan lisätalousarvioesityksen syksyn aikana. Lisäksi kuntien valtionosuudet nousevat ensi vuonna.
Yhteyshenkilöt
Antti LindtmanEduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 577 6255Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote
Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.
SDP:n Ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:39:40 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 3.11.2026 välikysymyskeskustelussa tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:15:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

