SDP:n Lindtman: Voitto perheille – päivähoitomaksut alenevat pysyvästi
1.3.2023 10:59:13 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Suomalaisten perheiden päivähoitomaksut alentuvat tästä päivästä alkaen pysyvästi. Vaikutus on tuntuva perheiden arjessa. SDP:n pitkäaikainen tavoite toteutuu.
Nelihenkisen keskituloisen pikkulapsiperheen kohdalla päivähoitomaksut alenevat 150 euroa kuukaudessa.
Noin 30 000 suomalaista perhettä siirtyy maksuttoman päivähoidon piiriin.
Päätös on tärkeä kolmeltakin kannalta. Se tukee perheiden ostovoimaa, kun elinkustannukset ovat nousseet tuntuvasti viimeisen vuoden aikana korkean inflaation takia. Hintojen nousu tuntuu aivan jokaisen arjessa, erityisesti kuitenkin pieni- ja keskituloisilla.
Se on tärkeä askel myös talouden pitkän aikavälin kestävyyden kannalta, koska se purkaa kannustinloukkuja ja vahvistaa työllisyyttä.
Päivähoito on myös merkittävä tekijä tasa-arvoisen koulutuksen turvaamisessa. Laadukkaalla päivähoidolla vähennetään oppimiseroja ja ehkäistään eriytymistä. Suomen vahvuus on tasa-arvoinen koulujärjestelmä, jossa päivähoito ja taitavat varhaiskasvatusopettajat ovat aivan ratkaisevassa asemassa.
Yhteyshenkilöt
Antti LindtmanEduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 577 6255Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Nuorten mielenterveyden edistämisen pyöreä pöytä: Tarvitsemme pitkäjänteistä parlamentaarista sitoutumista nuorten mielenterveyden edistämiseen16.3.2026 11:25:00 EET | Tiedote
Eduskunnan nuorten mielenterveyden tukiryhmä järjesti 12.3.2026 pyöreän pöydän keskustelun nuorten mielenterveyden edistämisestä. Tilaisuuteen osallistui muun muassa nuorisoministeri Mika Poutala. Mielenterveyden edistämisestä käytiin asiantuntija-alustusten johdattelema keskustelua yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolla resilienssin vahvistamisen, yhteisöllisen opiskeluhuollon ja nuorten tulevaisuususkon näkökulmista.
SDP:n Räsänen: Kokoomus haluaa taas rahoittaa miljonäärien veroalennukset tavallisten suomalaisten verotusta kiristämällä15.3.2026 11:01:00 EET | Tiedote
Kansanedustaja Joona Räsänen (sd) kritisoi kokoomuksen ehdottamaa perintö- ja lahjaveron poistoa.
SDP:n Aki Lindén: Ministeri Rydmanin puheissa ja hallituksen teoissa ristiriita sote-rahoituksessa14.3.2026 14:57:36 EET | Tiedote
Tuore sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman oli tänään Ykkösaamussa haastateltavana. Ministeri vältti selvästi voimakkaita kannanottoja ja toisti pääosin jo aikaisemmin esitettyjä linjauksia. Hän totesi muun muassa, että julkinen sektori on ensisijainen sosiaali- ja terveyspalveluissa ja yksityinen sektori täydentävä sekä että hyvinvointialueiden rahoituslaki vaatii korjauksia.
SDP:n Eloranta: On vihdoin aika siirtyä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen14.3.2026 09:32:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta pitää opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän loppuraportin 12.3. julkaistua ehdotusta yhteiseen katsomusaineeseen siirtymisestä erittäin tervetulleena. Eloranta toivoo, että opetusministeri Adlercreutz aloittaa uudistuksen valmistelun pikaisesti ja toivoo viimeistään seuraavan hallituksen tuovan uudistuksen eduskuntaan.
Sote-valiokunnan opposition edustajien kannanotto: Hallituspuolueet päättivät rikkoa lakia13.3.2026 15:23:03 EET | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tänään vanhuspalveluita koskevaa säästölakiesitystä ja päätti lakiehdotuksen etenemisestä. Lähes kaikki valiokunnan kuulemat valtiosääntöoikeuden asiantuntijat vaativat lausunnoissaan asian lähettämistä vielä perustuslakivaliokuntaan perustuslaillisuuden varmistamiseksi tai jopa ministeriöön uudelleen valmisteltavaksi. Valiokunta sai lisäksi tarkan ja kiistattoman virka-arvion, jonka viesti oli yksiselitteinen: Asia on saatettava perustuslakivaliokuntaan perustuslaillisuuden arvioimiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
