SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Entistä parempaa ennakointia kriisien varalta

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Viime vuosien kriisit, kuten koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, ovat tuoneet esille ennakoinnin merkityksen ja sen, ettei Suomessa ole hyödynnetty ennakointitietoa riittävästi. Se ei ole ohjannut esimerkiksi varautumissuunnitelmien tekemistä.

Strategista ajattelua tulevaisuuden muutoksista tarvitaan enemmän. Uusi tulevaisuusselonteko vastaa juuri tähän.

- Jotta jokainen voi osallistua kansalaiskeskusteluun tulevaisuuden hyvästä yhteiskunnasta, tarvitaan tulevaisuuslukutaitoa. Se tulisi sisällyttää kaikkeen koulutukseen ja opiskeluun - siitä pitäisi tulla kansalaistaito. Meidän on tärkeää oppia kuvittelemaan erilaisia tulevaisuuksia ja nähdä mahdollisuuksia siellä, missä emme ole niitä ennen nähneet, kansanedustaja ja tulevaisuusvaliokunnan jäsen Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) sanoo.

Erityisesti ilmastonmuutoksen torjuminen korostuu entistä enemmän. Kestävää yhteiskuntaa edistetään tutkimustietoon perustuvalla päätöksenteolla ja kaikkien tahojen mukaan ottamisella ratkaisujen etsimiseen.

- Siirtymä on kuitenkin tehtävä oikeudenmukaisesti, sillä se on edellytys sille, että kansalaiset voivat hyväksyä toimenpiteet ja päätökset. Tärkeää on resilienssin vahvistaminen ja tunne siitä, että olemme yhdessä ja yhtenäinen kansakunta, Mäkisalo-Ropponen painottaa.

- Toisaalta olemme osa globaalia maailmaa ja esimerkiksi ilmaston lämpenemisen hidastamisen toimenpiteissä Suomen on oltava edelläkävijä ja tiennäyttäjä.

Yhteyshenkilöt

Merja Mäkisalo-RopponenKansanedustaja, Eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmän puheenjohtaja

Puh:050 357 9090

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Kim Berg (SDP): Regeringens tilläggsbudget innefattar finansiering av viktiga förbindelseleder och social- och hälsovård2.2.2023 16:27:14 EET | Tiedote

- I tilläggsbudgeten har 4 miljoner euro reserverats för att bredda den sjöfartsled som är betydelsefull för industrin i Vasa, vilket säkerställer hamnarnas tillgänglighet. Det är mycket viktigt att vi kan erbjuda sådana transport- och logistikförbindelser som behövs för att också utveckla företagens verksamhet. Till exempel nya ro-ro-fartyg skulle inte rymmas smidigt i den nuvarande farleden, så det är nödvändigt att utvidga farleden, säger riksdagsledamot Kim Berg från Vasa. - Samtidigt fick landskapens flygförbindelser 17 miljoner euro från och med juli detta år till april nästa år, så lyckligtvis har man tryggat att flygförbindelserna fortsätter även till Karleby. Finland är ett stort land och därför är det ibland nödvändigt att flyga från en plats till en annan för att nå snabbt fram, fortsätter Berg. - Det att välfärdsområdena fick ytterligare 500 miljoner i tilläggsbudgeten var av högsta prioritet. Det är mycket betydelsefulla pengar när det gäller att minska vårdköerna och ta i

SDP:n Kim Berg: Hallitukselta lisätalousarviossa rahoitusta tärkeisiin yhteyksiin ja sosiaali- ja terveydenhuoltoon2.2.2023 16:22:56 EET | Tiedote

- Lisätalousarviossa saatiin rahoitusta Vaasassa teollisuudelle merkityksellisen meriväylän leventämiseen 4 milj. euroa, jolla varmistetaan satamien saavutettavuutta. On erittäin tärkeää, että pystymme tarjoamaan sellaisia liikenne- ja logistiikkayhteyksiä, joita tarvitaan myös yritysten toiminnan kehittämiseen. Esimerkiksi uudet ro-ro-alukset eivät sujuvasti mahtuisi nykyiseen meriväylään, joten väylän laajennus on tarpeen, sanoo vaasalainen kansanedustaja Kim Berg. - Samalla maakuntien lentoyhteyksiin saatiin tulevan heinäkuun ja ensi vuoden huhtikuun välille 17 miljoonaa euroa, joten lentojen jatkuminen myös Kokkolaan on onneksi turvattu. Suomi on iso maa ja sen takia lentämällä matkustaminen on välillä tarpeellista paikasta toiseen nopeasti pääsemiseksi, Berg jatkaa. - Oli myös aivan ensisijaista saada hyvinvointialueille 500 miljoonaan ylimääräinen panostus lisäbudjetissa. Se on erittäin tärkeä raha hoitojonojen purkamisessa ja hyvinvointivajeeseen vastaamisessa niin suoraan kuin

Maa- ja metsätalousvaliokunnan sd-edustajat: Maatalouden kriisi ratkaistaan markkinoilla2.2.2023 16:19:04 EET | Tiedote

Hallitus on tänään antanut lisätalousarvioesityksen, jonka osana ehdotetaan maataloustuottajille määräaikaista kustannustukea kohonneisiin sähkö- ja lannoitekustannuksiin. Tähän mennessä hallituksen tukitoimet energiakriisissä ovat keskittyneet kuluttajiin, mutta pian tukea voivat hakea myös maatalouden alkutuottajat ja vesiviljelijät. Tukea osoitetaan kaikkiaan noin 96 miljoonaa euroa.

Johanna Ojala-Niemelä ja Eduard Odinets: Perustuslailliset oikeudet on taattava myös kriisien aikana2.2.2023 15:37:08 EET | Tiedote

Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä ja Viron parlamentin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Eduard Odinets tapasivat Tallinnassa 27.1. // The chair of the Constitutional Law Committee of the Finnish Parliament, Johanna Ojala-Niemelä and the chair of the Constitutional Committee of the Estonian Parliament, Eduard Odinets met in Tallinn 27.1.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme