Iltalehti julkaisi lauantaina 10.10. jutun, jossa oli tietoja Tehyn ja Sairaanhoitajaliiton tuoreista jäsenkyselyistä. Tehyn tutkimuksen mukaan jopa 90 prosenttia keskussairaaloiden tai yliopistosairaaloiden hoitajista harkitsee vaihtavansa alaan. Näistä hoitajista 48 prosenttia suunnitteli alanvaihtoa aktiivisesti. Sairaanhoitajaliiton tutkimuksessa yli puolet sen jäsenistä harkitsi alan vaihtoa. Syitä ammatinvaihtohaluihin oli muun muassa palkkaus, kuormituksen tunne, epäinhimilliset työolosuhteet ja arvostuksen puute. Tehyn tutkimukseen vastanneista lähes 70 prosenttia kertoi koronan vähentäneen työhyvinvointia. Sairaanhoitajaliiton jäsenkyselyn vastanneista 40 prosenttia ilmoitti nyt kesän jälkeen olevansa uupunut tai erittäin uupunut.

- Molempien kyselyiden tulokset ovat hälyttäviä. Olemme liikaa keskittyneet puhumaan lääkäripulasta, kun samalla hoitotyöntekijöiden tilanne ja työolosuhteet eivät ole saaneet riittävää huomiota, sanoo Mäkisalo-Ropponen.

Hoitotyöntekijöitä, kuten sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, kätilöitä ja lähihoitajia, on kaikista sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista yli 60 prosenttia. Vuonna 2019 avosairaanhoidon käynneistä 55 % oli hoitotyöntekijälle, lääkärille 44 % ja muille ammattilaisille vajaa 2 %. Samana vuonna kotisairaanhoidon käynneistä yli 89 % oli hoitotyöntekijöiden tekemiä.

- Jos tämä porukka ”lyö hanskat tiskiin”, niin sote-uudistuskaan ei auta korjaamaan sosiaali- ja terveysalan ongelmia, muistuttaa Mäkisalo-Ropponen.

- Työntö pois hoitotyöstä ei johdu ainoastaan koronaepidemiasta. Jo ennen koronaa monet hoitotyöntekijät - erityisesti sairaanhoitajat - pohtivat alanvaihtoa. Syitä tähän on monia, mutta yhtenä mainittakoon, että sairaanhoitajien jatkokoulutusmahdollisuudet on erittäin huonosti järjestetty. Työnantajat eivät myöskään mahdollista tai arvosta lisäkoulutusta. Jos hoitaja kouluttautuu omalla ajallaan, ja usein omalla rahallakin, lisäasiantuntijuus ei näy palkassa. Koulutuksessa saatua osaamista ei arvosteta eikä hyödynnetä.

- Moni sairaanhoitaja on todennut, että hän ei voi hyödyntää omaa erityisosaamistaan työssä, vaan häntä pompotellaan osastolta toiselle. Kirurgi saa tehdä kirurgin työtä, mutta kirurgisen hoitotyöhön ja kirurgisen potilaan ohjaamiseen erikoistunut hoitaja saatetaan laittaa työvuorossa minne tahansa.

- Uupumusta aiheuttaa myös se, ettei voi tehdä työtä ammattietiikan mukaisesti. Hoitotyöntekijät ovat saaneet koulutuksen, jonka aikana on omaksuttu alan eettiset arvot ja he tietävät, miten potilaita tulee hoitaa. Kun mahdollisuus hoitaa hyvin vaarantuu, alkaa hoitavien ihmisten eettinen kuorma kasvaa. Kuormaa kasvattaa entisestään huono johtaminen. Monet hoitajat kertovat, että organisaation johto vähättelee heidän viestejään hoidon laadusta, potilasturvallisuudesta ja väsymisestään.  Jos virheitä kiireen takia sattuu, syyllistetään usein työntekijä, eikä korjata olosuhteita. 

Edellä mainitut ongelmat olivat olemassa jo ennen koronaa, mutta nyt epidemia on kärjistänyt tilannetta entisestään. Suojavarusteiden puutteet ja epäselvät ohjeet suututtivat keväällä hoitotyöntekijät. Tällä hetkellä hoitoyhteisöissä odotetaan, mitä epidemia toinen aalto tuo tullessaan. Moni on pettynyt myös siihen, ettei heille ole löytynyt minkäänlaista ”koronakorvausta” kiitokseksi arvokkaasta työstä, vaikka he joutuivat venymään ja joustamaan työssään ennen kuulumattomalla tavalla ja pelkäämään itsekin virustartuntaa.

- Kun kuuntelen viikoittain sairaanhoitajakollegoitani ja heidän kokemuksiaan, niin vastaavassa tilanteessa minäkin kuuluisin siihen suureen enemmistöön, joka katselisi töitä toisaalta, Mäkisalo-Ropponen toteaa.

- Sairaanhoitajaliitto kampanjoi keväällä teemalla: Maailma ilman sairaanhoitajia - Ei kiitos! Jos suunta ei muutu, Suomi ilman hoitotyöntekijöitä voi olla suurempi uhka kuin lääkäripula, Mäkisalo-Ropponen päättää.