SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Hyvinvointitalousajattelua päätöksenteossa tulee vahvistaa

Jaa
Tulevaisuusvaliokunnan jäsenen, kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposen (sd.) mielestä hyvinvointitalousajattelu on otettava poliittisen päätöksenteon keskiöön. Erilaisilla hyvinvointi-investoinneilla on ollut keskeinen rooli siinä, että Suomi on noussut maailman vauraimpien maiden joukkoon ja ne ovat vahvasti tukeneet taloudellista kasvua. Hyvinvointitalous on myös kestävän kehityksen periaatteiden mukaista ja tulevaisuuspolitiikkaa parhaimmillaan.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

– Tulevaisuusvaliokunta on useaan otteeseen todennut, ettei päätöksentekijöillä ole riittävästi tietoa hyvinvointitalouden ja kestävän kasvun tilasta ja vihreän siirtymän edistymisestä politiikkajohdonmukaisuuden varmistamiseksi, vaikka hyvinvointitalous ja kestävä kasvu ovat aikamme tärkeimpiä murroksia. Tulevaisuusvaliokunta korostaakin eduskunnassa käsittelyssä olevassa tulevaisuusselontekomietinnössään kestävän hyvinvoinnin ja hyvinvointitalouden merkitystä seuraavalla hallituskaudella, Mäkisalo-Ropponen toteaa.

– Talous ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Ne tukevat toisiaan. Panostukset inhimilliseen pääomaan ovat panostuksia kestävään talouskasvuun. Hyvinvointitalouden käsite on keskeinen osa kestävää kehitystä. Kestävän kehityksen keskiössä on oltava ihminen. Tämä pitäisi muistaa myös tulevaisuudessa, Mäkisalo-Ropponen painottaa.

Hyvinvointitalous on yhteiskunnan alue, jossa toimitaan hyvinvoinnin lisäämisen ja hyvän elämän edellytysten vahvistamisen lähtökohdista. Hyvinvointitaloudessa tuotetaan ja jaetaan hyvinvointia sekä investoidaan hyvinvointiin. Hyvinvointi-investoinnit ovat siis tulevaisuusinvestointeja. Tulevaisuusinvestoinneilla tarkoitetaan kaikkia niitä investointeja, joilla vahvistamme tulevaisuuden hyvinvointia, mutta samalla myös taloutemme kasvupotentiaalia.

Hyvinvointitaloudessa korostetaan, että taloudellisia ja inhimillisiä seurauksia on myös pystyttävä ennakoimaan paremmin tekemällä vaikuttavuusarviointeja, kustannus-hyöty- ja kustannus-vaikuttavuusanalyyseja, laskemalla vaihtoehtoiskustannuksia sekä ottamalla käyttöön uusia skenaariomenetelmiä ja muita mittareita. Määrällisten mittareiden rinnalla tulee käyttää myös laadullisia mittareita. Lisäksi tulisi nykyistä enemmän pyrkiä tutkimusnäyttöön perustuvaan päätöksentekoon.

Sairauksien ehkäisy, työkyvyn ylläpito, sukupuolten tasa-arvo tai jatkuvasta oppimisesta huolehtiminen ovat esimerkkejä teoista, jotka selkeästi tukevat taloudellista kasvua. Ihmisten hyvinvointi ja talouskasvu vaikuttavat toisiinsa. Ihmisten hyvinvointi on edellytys sekä talouskasvulle että yhteiskunnan ja talouden vakaudelle.

– Hyvinvointitaloudessa tavoitteena on pitää yhteiskunnassa kaikki osallisina ja varmistaa yhdenvertaiset mahdollisuudet kaikille. Kun julkisia varoja sijoitetaan parantamaan ihmisten hyvinvointia, seurauksena ihmiset sairastavat vähemmän, tekevät töitä ja maksavat veroja. Kun ihminen on terve ja voi hyvin, hän myös tarvitsee vähemmän sosiaali- ja terveyspalveluja. Tämä on kansantalouden näkökulmasta tärkeää, kun väestö ikääntyy, Mäkisalo-Ropponen muistuttaa.

Kansainvälinen valuuttarahasto, Maailmanpankki ja talousjärjestö OECD ovat päätyneet johtopäätökseen, että ilman ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimista ei talouskaan voi hyvin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Merja Mäkisalo-RopponenKansanedustaja, Eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmän puheenjohtaja

Puh:050 357 9090

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Lauri Lyly: Tarvitsemme kasvua, emme riitelyä - silti työllisyyttä ja kestävää kasvua lisääviä positiivisia toimia ei ole vielä hallitusneuvotteluista kuultu5.6.2023 10:11:00 EEST | Blogi

Olen huolestuneena seurannut, miten viime aikoina hallitusohjelmaneuvotteluihin liittyen ovat esillä olleet työntekijöiden asemaan kohdistuvat heikennykset. Hämmästyttävää on se, että ne koskevat vain työntekijäpuolta. Vastaavia esityksiä ja muutoksia ei ole juuri näkynyt työnantajien tilanteeseen liittyen.

Kansanedustaja Heinäluoma: Huomenlahja hallitusneuvottelijoille26.5.2023 09:15:01 EEST | Tiedote

Uutta hallituspohjaa rakentavat puolueet ovat jumittuneet Säätytalolla kiistelemään työperäisten maahanmuuttajien tulorajoista. Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma antaa oppositiosta käsin hallitusneuvottelijoille huomenlahjan ja toivoo, että tuleva hallitus lähtisi ratkomaan ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä alipalkkauksen kriminalisoinnilla sekä ammattiyhdistysten kanneoikeuden säätämisellä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme