SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mäkisalo-Ropponen ja Eskelinen: Talousarviossa tärkeitä investointeja Pohjois-Karjalaan  

10.12.2021 12:11:32 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

-Tänään julkistetussa valtiovarainvaliokunnan mietinnössä ensi vuoden budjetista on vahvasti huomioitu myös Pohjois-Karjalan kehittäminen, iloitsevat kansanedustajat Merja Mäkisalo-Ropponen (sd) ja Seppo Eskelinen (sd).

Eduskunta on valiokuntakäsittelyssä lisännyt määrärahoja tulevalle vuodelle Lintulan luostarin toiminnan kehittämiseen sekä Lieksan Vuonislahden ja Kesälahden Sarvisalontien kunnostukseen.

-Olen äärimmäisen iloinen Lintulan luostarin saamasta tuesta, Mäkisalo-Ropponen jatkaa. –Tuen turvin luostari voi kehittää omaa elinkeinotoimintaansa, joka taas vahvistaa luostarin taloudellista tilannetta. Erityisen tärkeää tämä on nyt vallitsevana korona-aikana, kun luostarin tulot matkailun osalta ovat romahtaneet.

-On hienoa, että valiokunta on mietinnössään huomioinut sekä Lieksan Vuonislahdentien että Kesälahden Sarvisalontien kunnostuksen, sanoo Eskelinen. Molemmilla teillä on merkittävä vaikutus maakunnan elinkeinotoimintaan.

-Vuonislahdentien kunnostus palvelee erityisesti turismia ja matkailijoita ja Sarvisalontien kunnostus taas tukee alueen maataloutta, erityisesti mansikanviljelyä, Eskelinen jatkaa.

-On äärimmäisen tärkeää, että määrärahoja suunnataan tasaisesti koko Suomen kehitykseen, mistä Pohjois-Karjalan saama rahoitus on hyvä esimerkki. Eskelinen ja Mäkisalo-Ropponen päättävät.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen heikko taloudenpito maksatetaan eläkeläisillä13.10.2026 14:10:01 EEST | Tiedote

Moni eläkkeensaaja on tänä päivänä syystäkin huolissaan toimeentulonsa riittävyydestä nousevien hintojen keskellä. Samaan aikaan Orpon hallitus paikkaa omaa heikkoa taloudenhoitoaan eläkerahaston miljardeilla ja kokoomus Orpon johdolla suunnittelee jo kahden miljardin säästöjä eläkejärjestelmästä ensi kaudelle, sanoo SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa.

SDP:n Paula Werning: Syöpäpotilaalla ei ole varaa odottaa – Rydmanin selittelyt eivät pelasta ihmishenkiä12.10.2026 14:29:24 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Paula Werning pitää syöpähoitojen pitkiä viiveitä vakavana hälytysmerkkinä suomalaisen terveydenhuollon tilasta. Suomessa ei voida hyväksyä sitä, että potilas joutuu odottamaan kuukausia tutkimuksiin ja hoitoon pääsyä. Werning arvostelee sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin suhtautumista ongelmaan ja vaatii hallitukselta välittömiä toimia hoitoviiveiden korjaamiseksi.

SDP Pia Hiltunen: Syöpä ei odota – hoitoon pääsyn viiveisiin on puututtava12.10.2026 14:09:34 EEST | Tiedote

Ylen MOT esiin nostamat tapaukset syövän diagnosoinnin ja hoitoon pääsyn viiveistä herättävät vakavaa huolta. Erityisesti nuorten naisten rintasyöpien viivästynyt tunnistaminen osoittaa, kuinka tärkeää on päästä tutkimuksiin ajoissa. SDP kansanedustaja Pia Hiltunen vaatii, että syöpäepäilyihin reagoidaan nykyistä nopeammin ja hoitoon pääsy turvataan riittävillä resursseilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye