SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Järjestöjen elintärkeä palkkatuki jatkuu
9.2.2023 15:55:24 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Monet järjestöt olivat täysin syystä huolissaan esitetystä sataprosenttisen palkkatuen rajauksesta. Sataprosenttisen palkkatuen rajaaminen olisi vaikuttanut merkittävästi moniin järjestöihin, jotka työllistävät erityisesti avoimilla markkinoilla kaikista heikoimmassa asemassa olevia. Erityisesti rajaus olisi osunut kierrätyskeskuksiin, jotka myös edistävät kiertotaloutta ja kierrättämistä. Tämän takia on hienoa ja erittäin tärkeää, että valiokunta päätti pitää sataprosenttisen palkkatuen nykyisellään, Mäkisalo-Ropponen toteaa.
Valiokunta perustelee päätöstään saamillaan selvityksillä, joissa arvioidaan, että ehdotettu uudistus vähentäisi merkittävästi erityisesti välityömarkkinoilla toimivien suurien järjestöjen palkkatuettua työtä. Valiokunnan mukaan on mahdollisuus, että muutos olisi joissain tapauksissa jopa estänyt järjestöjä toimimasta pitkään työttömänä olleiden työllistämisen edistämisessä. Mäkisalo-Ropponen huomauttaa järjestöjen varoittaneen tästä jo esityksen valmisteluvaiheessa.
- Varsinkin, kun tavoitteenamme on työllisyysasteen korottaminen ja kaikkien halukkaiden saaminen työelämään, ovat järjestöjen tuomat työpaikat erittäin tärkeitä. Valiokunnan tekemän muutoksen jälkeen yhdistykset voivat jatkaa tätä tärkeää toimintaansa sekä tuoda työtä ja osallisuutta sadoille sitä tarvitseville, sanoo Mäkisalo-Ropponen.
Yhteyshenkilöt
Merja Mäkisalo-RopponenKansanedustaja, Eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmän puheenjohtaja
Puh:050 357 9090Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Nyt on oltava pieni- ja keskituloisen ihmisen vuoro!8.4.2026 10:56:09 EEST | Tiedote
Hallitus ei tunnu ymmärtävän, millaista kamppailua arki juuri nyt monissa kodeissa on kohoavien hintojen ja nousevien kustannusten keskellä. Nyt on oltava pieni- ja keskituloisten ihmisten vuoro. Siksi Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on mukana välikysymyksessä köyhyydestä ja elinkustannusten kasvusta.
SDP:n Suhonen: Hallitus maalaa ruosteen päälle - tasa-arvolaki ei estä syrjintää, jos sitä lisätään muualla7.4.2026 13:21:02 EEST | Tiedote
SDP:n Timo Suhonen pitää hallituksen tasa-arvolain muutosta pääosin kosmeettisena ja varoittaa, että samaan aikaan valmisteltu määräaikaisuuksien vapauttaminen voi lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää.
SDP:n Suhonen jyrähtää: Hallitus on murtanut kansalaisten kriisinkestävyyttä2.4.2026 12:07:56 EEST | Tiedote
Savo-Karjalan vaalipiirin varkautelainen kansanedustaja Timo Suhonen korostaa hallituksen vastuuta suomalaisten kriisinkestävyydestä tällä hetkellä.
Kvarnström (SDP): Personer med NPF behöver bättre stöd i ett tidigare skede - regeringens politik går i fel riktning2.4.2026 08:05:00 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP) har lämnat in ett skriftligt spörsmål om tjänster för personer med neuropsykiatrisk funktionsvariation (NPF). Han ser en motstridighet mellan regeringsprogrammets skrivning om NPF-barn och alla nedskärningar som har gjorts och planeras.
SDP:n Kvarnström: Nepsy-palvelut on turvattava varhaisemmassa vaiheessa – hallituksen linja vie väärään suuntaan2.4.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) vaatii, että neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten tuki on varmistettava nykyistä varhaisemmassa vaiheessa. Hän on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle ja kritisoi ristiriitaa hallitusohjelman tavoitteiden ja käytännön politiikan välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
