SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Päihdepalveluiden vaikuttavuuden arviointia kehitettävä

- Päihdepalveluiden puutteet ovat olleet jo pitkään tiedossa. Palveluiden piiriin pääseminen on ollut vaikeaa ja vaihtelee kunnittain. Monet eivät saa tarvitsemiaan palveluita tarpeeksi ajoissa tai tarpeeksi pitkään. Tämä takia uudistus, jonka tavoitteena on parantaa palveluiden saatavuutta, laatua ja tarpeen mukaisuutta sekä vahvistaa asiakkaan oikeuksia saada yhdenvertaisesti tarvitsemiaan palveluja, on erittäin tärkeä, Mäkisalo-Ropponen toteaa.
- Päihdehoidossa sekä avo- että laitoshoidon volyymit laskeneet huomattavasti THL:n tilastojen mukaan. Samanaikaisesti päihdeperäiset kustannukset terveydenhoidossa kasvaneet. Oikea-aikaiseen hoitoon ja kuntoutukseen panostaminen säästäisi rahaa. Keskeinen havainto on, että vain noin 1/3 hoidon tarvitsevista pääsee päihdepalvelujen piiriin. Jos hoitoon pääsyä joutuu odottamaan pitkiä aikoja, voi motivaatio kadota. Keskeinen kysymys on, miten jatkossa varmistetaan oikea-aikainen hoitoon ja kuntoutukseen pääsy nykyistä paremmin, Mäkisalo-Ropponen lisää.
- Päihdehoidon palvelujen vaikuttavuuden arvioinnissa on paljon puutteita, minkä takia on tärkeää, että sosiaali- ja terveysvaliokunta mietinnössään korostaa lain toimeenpanon ja palveluiden vaikuttavuuden seurannen merkitystä. Nyt olisikin tärkeää luoda kansalliset standardit päihdehoidon- ja kuntoutuksen vaikuttavuuden arviointiin. Päihdeasiakkaiden tilanteet ovat hyvin erilaisia ja silloin vaikuttava hoito edellyttää, että asiakas saa hänelle sopivia palveluita oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa, Mäkisalo-Ropponen linjaa.
- Laki ei yksin kuitenkaan riitä, vaan hyvinvointialueiden on nyt tehtävä oma osuutensa päihdepalvelujen korjaamiseksi. Palvelut on järjestettävä alueilla vaikuttavuusperusteisesti ja tutkimusnäyttöön perustuen. Myös valiokunta lausunnossaan korostaa lainsäädännön muutosten lisäksi toimintatapojen muutosten tarvetta ja näitä on nyt tehtävä hyvinvointialueilla, Mäkisalo-Ropponen vaatii.
Yhteyshenkilöt
Merja Mäkisalo-RopponenKansanedustaja, Eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmän puheenjohtaja
Puh:050 357 9090Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Piritta Rantanen: Metsien sertifiointi ei saa perustua hyväksikäytettyyn työvoimaan5.12.2025 13:17:59 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen vaatii järeitä toimia työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi metsäalalla. Hän korostaa, että suomalaisen metsäteollisuuden maine ja metsien sertifiointien luotettavuus eivät voi perustua halpatyöhön, alipalkkaukseen tai alihankinnan varjopuoliin. Metsien raaka-ainetta ei tule voida käyttää sertifioituna, jos työntekijöiden oikeuksista ei ole koko ketjussa huolehdittu, Rantanen korostaa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositioedustajat: Hallitus sivuuttaa esitystensä perustuslailliset ongelmat ja vaarantaa vanhusten oikeusturvan5.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltiin torstaina 4.12. vanhuspalveluiden teknologiaan liittyvää lakiesitystä että apteekkilakiesitystä. Valiokunnan oppositioedustajat ovat huolissaan esitysten perustuslainmukaisuudesta ja vaikutuksista ihmisten palveluihin ja oikeusturvaan. ”Olisi tärkeää, että ministerit onnistuisivat tuomaan käsittelyyn esityksiä, jotka eivät ole perustuslain vastaisia”, Kim Berg sanoo.
SDP:n Eloranta: Koulupudokkaiden määrä laski, kiitos Marinin hallituksen4.12.2025 16:12:29 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan oppivelvollisuusiän nosto on vähentänyt koulupudokkuutta yli kolmanneksella ja lisännyt selvästi 16–17-vuotiaiden koulussa pysymistä. ”Sanna Marinin hallituksen vuonna 2021 voimaan tulleen uudistuksen myönteiset vaikutukset näkyvät nyt erittäin selvästi”, iloitsee kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd).
SDP:n Perholehto: Kokoomuksen siunauksella vastuu ilmastopolitiikan korjausliikkeestä lykätään seuraavalle hallitukselle4.12.2025 14:41:40 EET | Tiedote
Ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (SDP) huomauttaa, että hallituksen sisäinen kiistely on tulpannut ilmastopolitiikan valmistelua koko kauden. Tänään annetut selonteot – keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma sekä energia- ja ilmastostrategia – tulevat hänen mukaansa liian myöhään.
SDP:n kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jani Kokko: Euroopan Unionin on vahvistettava omaa puolustustaan4.12.2025 14:24:04 EET | Tiedote
Euroopan parlamentin puolustusvaliokunta (SEDE) kutsui kansallisten parlamenttien vastinvaliokunnat Brysseliin 3.–4. joulukuuta järjestettyyn kokoukseen aiheesta ”The Future of European Defence”. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun SEDE-valiokunta kutsui täysimittaisena valiokuntana koolle valiokuntien välisen tapaamisen. SDP:n kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jani Kokko osallistui kokoukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

