SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Sosiaaliturvaa on korjattava kannattelemaan ihmisiä myös kriisiaikojen yli
26.10.2022 17:00:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

-On tärkeää, että hallitus tekee juuri etuisuuksiin kohdistuvia toimia, sillä juuri sosiaaliturvan varassa olevat ihmiset ja perheet ovat kaikista suurimmassa vaarassa kärsiä hintojen noususta. Määräaikainen sähkötuki on tärkeä keino pitää huolta, että myös energialaskun tehtävän kotitalousvähennyksen ulkopuolelle tulojen vähäisyyden takia jäävät saavat tukea korkeisiin laskuihin. On myös erittäin tärkeää, että tukea kohdistetaan lapsiperheille muun muassa korotettujen huoltajakorotusten muodossa. Emme kuitenkaan saa unohtaa myöskään jatkuvasti kasvavaa yksinasuvien joukkoa, johon kuuluu niin pienituloisia opiskelijoita kuin pienellä eläkkeellä eläviä ikäihmisiä, Mäkisalo-Ropponen toteaa.
Mäkisalo-Ropponen pitää huolestuttavana ruoka-avun kasvavaa tarvetta ja näkee tärkeänä myös pidemmän aikavälin työtä sosiaaliturvan kehittämiseksi.
-Hallituksen hyvistä toimista huolimatta meidän tulee myös valmistautua kasvavaan ruoka-avun tarpeeseen. Jo nyt olen kuullut ruoka-apujärjestöiltä ja kirkon diakoniatyöstä huolestuttavaa viestiä toisaalta kasvaneesta avuntarpeesta ja toisaalta vähentyneestä kauppojen hävikkiruosta, kun niin sanotut punalapputuotteet ovat entistä suositumpia. Toisaalta on erittäin surullista, että olemme yhteiskunnassa jo ennen tätä kriisiä ajautuneet tilanteeseen, jossa leipäjonoja pidetään ihan normaalina asiana, vaikka perustuslain mukaan yhteiskunnan pitäisi huolehtia riittävästä toimeentulosta. Tämä muutos on tapahtunut ilman kunnollista keskustelua ja ilman että olemme tehneet asiasta päätöksiä, Mäkisalo-Ropponen kertoo.
-Tulevasta talvesta meidän tulee selviytyä yhdessä ja kaikki voimavarat yhteen laittaen, mutta jatkossa yhteiskunnan on otettava vastuu sille kuuluvista asioista ja viimeistään sosiaaliturvauudistuksen on korjattava tämä epäkohta, Mäkisalo-Ropponen päättää.
Yhteyshenkilöt
Merja Mäkisalo-RopponenKansanedustaja, Eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmän puheenjohtaja
Puh:050 357 9090Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
