SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Terveysveron valmistelu etenee vahvasti

9.9.2021 17:18:47 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

-On todella hienoa, että terveysperusteisen veron valmistelu etenee, sanoo kansanedustaja ja eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmän puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd).

-Terveellisen ravitsemuksen edistämisessä tarvitaan monenlaisia keinoja, mutta verotus on yksi vahva ohjauskeino oikeaan suuntaan, Mäkisalo-Ropponen jatkaa.  

Hallitus päätti budjettiriihessään, että valmistelun ensimmäisessä vaiheessa muutetaan virvoitusjuomaveroa terveysperusteiseen suuntaan siten, että muutokset tulevat voimaan vuonna 2023. Toisessa vaiheessa valmistellaan veromalli, jolla terveysperusteisen veron veropohjaa laajennetaan terveysperusteisesti myös muihin tuoteryhmiin.

Myös suomalaisten enemmistö kannattaa terveysperusteista verotusta. Viime keväänä SOSTE:n, Yksi elämä -verkoston ja Terve Paino ry:n Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan suomalaisista 53 prosenttia kannatti siirtymistä elintarvikkeiden terveysperusteiseen verotukseen.

Terveysperusteisella verolla olisi kansanterveydellinen vahva ohjausvaikutus, minkä lisäksi tavoitteena olisi myös ohjata elintarviketuottajia valmistamaan vähäsokerisempia, vähäsuolaisempia ja rasvakoostumukseltaan terveellisempiä tuotteita. Verotuksen päämääränä olisi tukea väestöä kohti terveellisiä valintoja.

-Olemme eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin ryhmän kanssa pitää aihetta vahvasti esillä jo pitkään ja onkin hienoa, että tämä työ nyt palkitaan, Mäkisalo-Ropponen päättää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote

Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye