SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Valtion virastoissa asioiminen tulevaisuudessa yhdessä ja samassa toimipisteessä
17.6.2022 14:53:34 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- On hienoa, että Pohjois-Karjala ja Joensuu ovat ensimmäisten joukossa uudistuksessa, jolla valtion virastot tulevat lähemmäs ihmisiä ja helpottaa asiointia merkittävästi. Tulevaisuudessa ei tarvitse asiakkaan enää juosta joka kerta eri paikkaan, kun tarvitsee valtion virastojen palveluita paikan päällä, iloitsee Mäkisalo-Ropponen
Uudistuksessa palvelupisteisiin on tarkoitus koota palveluita, joissa on eniten käyntiasiointia, kuten Aluehallintovirasto, Digi- ja väestötietovirasto, ELY-keskus, Migri, Maanmittauslaitos, TE-toimisto ja Verohallinto. Palvelupisteiden sijainnin tavoitteena on korkeintaan tunnin ajomatka asiakkaille sekä riittävä väestöpohja riittävän laadukkaiden palveluiden järjestämiseksi.
- Uudistus lisää myös yhdenvertaisuutta palveluiden saannissa ja palvelut ovat saatavilla asuinpaikasta huolimatta. Harvaan asutuilla alueilla palvelut voidaan järjestää jatkossa myös liikkuvia palvelupisteitä hyödyntäen. Yhteiset palvelupisteet myös mahdollistavat jatkossakin palvelukäynnit niille, jotka eivät osaa tai pysty käyttämään asioinnissaan sähköisiä palveluita, toteaa Mäkisalo-Ropponen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Merja Mäkisalo-RopponenKansanedustaja, Eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmän puheenjohtaja
Puh:050 357 9090Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Missä työministeri, kun hallituksen työelämäheikennyksiä käsitellään?19.5.2026 09:54:43 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen vaatii työministeriä paikalle eduskuntaan vastaamaan määräaikaisia työsopimuksia koskevan hallituksen esityksen herättämään laajaan kritiikkiin.
SDP:n Pia Viitanen: Kokoomuksen on syytä katsoa peiliin: hallituksen talouslinja kasvattaa velkaa ja kurittaa pienituloisia17.5.2026 19:10:23 EEST | Tiedote
Kokoomus on viime päivinä keskittynyt moittimaan SDP:n talouslinjaa. Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Pia Viitasen (sd.) mukaan on lähes surkuhupaisaa, että kokoomus keskittää kaikki voimansa Sdp:n haukkumiseen samaan aikaan, kun sen omat näytöt tällä kaudella ovat surkeat.
SDP:n Tuppurainen: Orpon hallitus on itse vahingoittanut julkista taloutta – ja nyt Kokoomus vaatii SDP:tä kertomaan, miten vauriot korjataan17.5.2026 15:23:06 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Valkonen on kritisoinut SDP:tä siitä, ettei puolue olisi esittänyt vaihtoehtoa tulevan vaalikauden sopeutuksille. SD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen näkökulmasta kritiikki on laiskaa harhautusta tilanteessa, jossa juuri kokoomuksen johtama Orpon hallitus on ajanut Suomen julkisen talouden entistä syvempään ahdinkoon.
SDP:n Suhonen kysyy ministeriltä: Metsureiden työpaikat karkaamassa ulkomaisille – Suomen työ- ja verolainsäädännölle viitataan kintaalla!15.5.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen valtioneuvoston asianomaisen ministerin vastattavaksi metsäalan työntekijöiden, lähinnä metsureiden, käytön epäselvyyksistä ja edelleen valtiontukien käyttöä rikkoen samalla vero- ja työlainsäädäntöä.
SDP:n Saku Nikkanen: Hallitusohjelmassa luvattiin lisätä poliisien määrää, silti ympäristömme turvattomuuden lisääntyessä poliisin resursseista leikataan15.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tarve poliisin toiminnalle on kasvava ja turvallisuustilanne on muuttunut, mutta siitä huolimatta hallitus on päättänyt leikata poliisin resurssia. Näin hallitus myös jättää tämän ongelman tulevan hallituksen harteille, toteaa Saku Nikkanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
