SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Vammaisten aseman parantaminen vaatii pikaisia toimenpiteitä

9.11.2021 09:22:28 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

– Suomi on ratifioinut YK:n vammaisoikeuksien sopimuksen jo vuonna 2016, mutta vammaisten oikeudet eivät edelleenkään toteudu, sanoo eduskunnan Vammaisasian yhteistyöryhmän (VAMYT-ryhmä) puheenjohtaja ja kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd).

– Nyt esille tullut autistisen pojan sitomistapaus alleviivaa tätä surullisella tavalla, Mäkisalo-Ropponen jatkaa.

Kehitysvammaisten hoitaminen, auttaminen ja kohtaaminen vaativat ammattitaitoa ja osaamista. Tällä hetkellä vammaistyöhön ei kouluteta työntekijöitä ja se on iso puute. Vammaistyö täytyy saada houkuttelevaksi juuri osaamisen arvostamisen kautta.

– Tässäkin asiassa tulee esille se, että henkilökunnan määrä ei ratkaise, ellei ammattitaitoa ja osaamista ole. Vammaisten hoito ei ole tällä hetkellä vetovoimainen ala ja myös täydennyskoulutuksessa on monin paikoin puutteita, Mäkisalo-Ropponen sanoo.

Ihmisoikeuskeskuksen selvityksissä on tullut myös esille, etteivät työntekijät edes tunnista, mitä ovat rajoitustoimenpiteet. Tämä on merkki vakavasta ammattitaidon puutteesta. Toisaalta rajoittamiselle vaihtoehtoisia keinoja ei edelleenkään osata käyttää eikä niistä edes tiedetä.

Oma valvonta alalla ei koskaan riitä. Myös muuta valvontaa on tehostettava. Toivottavasti nyt aluehallintoviranomaisten hätähuudot valvontaresurssien puutteesta tulevat kuulluksi.

Yksikön johtajan on myös oltava eettinen osaaja, sillä hänen tehtävänsä on olla esimerkkinä siitä, miten eettiset normit arjessa tarkoittavat. Hänen tehtävänsä on myös valvoa, että eettiset periaatteet toteutuvat käytännössä, Mäkisalo-Ropponen muistuttaa.

– Ihmisoikeuskeskuksen resurssit YK:n vammaissopimuksen toimeenpanoon ovat liian niukat. Kaikki mahdollinen on nyt tehtävä ja siksi myös VAMYT-ryhmän esitystä vammaisasiainvaltuutetusta tulee pohtia vakavasti, Mäkisalo-Ropponen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote

Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye