SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Vanhusasiavaltuutetun tehtävän perustaminen etenee

Jaa

”Olen todella iloinen valtiovarainministeriön eilen julkistetussa budjettiehdotuksessa olevaan määrärahaan vanhusasiavaltuutetun tehtävän ja toimiston perustamiseksi” sanoo kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd).

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

”Valtuutetun tehtävän perustaminen on ollut tavoitteena jo pitkään sen jälkeen, kun tuli selväksi, etteivät vanhuspalvelulaki ja laatusuositukset riitä yksistään vanhusten oikeuksien varmistamiseen. Tarvitaan jatkuvaa selvitystyötä ja keskustelua ikäihmisten oikeuksista,” Mäkisalo-Ropponen jatkaa.

Eilen julkistetussa valtiovarainministeriön ehdotuksessa ensi vuoden talousarvioon varataan vanhusasiavaltuutetun tehtävän perustamiseen 420 000 euron lisämääräraha.

Vanhusasiainvaltuutetun tehtävänä on vahvistaa vanhusväestön asemaa, edistää ikäihmisten kuulemista heitä koskevassa päätöksenteossa ja puuttua esille tuleviin epäkohtiin. Valtuutettu toimii yhteistyössä muiden viranomaisten, asiantuntijoiden ja järjestöjen kanssa.

”Olen itse ehdottanut valtuutetun tehtävän perustamista useaan otteeseen ja tehnyt asiasta myös lakialoitteen. Onkin hienoa todeta, että nyt asia etenee hallitusohjelman mukaisesti ja nyt näyttää siltä, että valtuutetun toimisto saadaan hyvinkin ensi vuoden alussa” Mäkisalo-Ropponen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Heinäluoma: Komission maahanmuuttopaketti on avaus vaikealle, mutta tärkeälle keskustelulle24.9.2020 09:18:58 EESTTiedote

Euroopan unionin komissio julkisti tänään oman ehdotuksensa EU:n yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistamiseksi. SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Eveliina Heinäluoma pitää avausta ennen kaikkea aloituksena vaikealle keskustelulle unionin tulevaisuuden kannalta tärkeästä aiheesta. Itse paketin Heinäluoma katsoo pitävän sisällään sekä kannatettavia että ongelmallisia asioita.

SDP:n Eloranta: Asiakasmaksulain myötä terveydenhoidon maksut vähenevät ja samalla saavutettavuus paranee22.9.2020 16:19:49 EESTTiedote

Tänään eduskunnan lähetekeskustelussa oleva asiakasmaksulaki on pitkään odotettu sote-palvelujen saavutettavuutta parantava uudistus. Lain päätarkoitus on poistaa ja vähentää sote-palveluiden asiakasmaksuja. Lain myötä hoitajavastaanotot muutettaisiin maksuttomiksi perusterveydenhuollossa, alaikäisten poliklinikalla saama hoito muutetaan maksuttomaksi, mielenterveyspalveluiden maksuttomuutta perusterveydenhuollossa selkiytetään, sekä tartuntatauteihin liittyvän hoidon, tutkimuksen ja lääkkeiden maksuttomuutta laajennetaan osin. Pitkäaikaishoidon asiakasmaksut määräytyvät jatkossakin asiakkaan maksukyvyn mukaan. Maksukattoa laajennetaan niin, että siihen luetaan mukaan suun terveydenhuolto, terapia, tilapäinen kotisairaanhoito, sekä tietyt etäpalvelut. Laajennus koskee myös asiakasmaksuja, joihin on myönnetty toimeentulotukea. - Uusi asiakasmaksulaki tukee ja poistaa taloudellista rasitetta perusterveydenhuollon asiakkailta. Suomalainen terveydenhoito on yksi maailman parhaista ja se on

Kansanedustaja Mäkisalo-Ropponen: Kognitiiviset mukautukset vahvistaisivat monen muistisairaan ja vammaisen työllistymistä22.9.2020 14:14:29 EESTTiedote

- Kognitiivisten mukautusten avulla voidaan pidentää monen muistisairaan työssä oloa, mutta toisaalta ne mahdollistaisivat työssä käymisen myös monelle vammaiselle, sanoo kansanedustaja ja eduskunnan vammaisasiain yhteistyöryhmän sekä eduskunnan muistikerhon puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd). - Tästä syystä olen yhdessä vammaisasian yhteistyöryhmän ja muistikerhon kanssa jättänyt lakialoitteen kognitiivisten mukautusten kirjaamiseksi lakiin, Mäkisalo-Ropponen jatkaa. Kognitiivisilla mukautuksilla tarkoitetaan esimerkiksi työnantajan järjestämää työn sekä työvälineiden, -ympäristöjen ja -tapojen yhteensovittamista ihmisen tiedonkäsittelykykyjen ja -rajoitusten kanssa. Tällaisilla järjestelyillä voidaan helpottaa suoriutumista työssä ja näin mahdollistaa kognitiivisen toimintakyvyn rajoituksista kärsivän jatkamista työelämässä. Nykylainsäädännön puitteissa mukauttaminen ymmärretään usein vain liikuntavaikeuksien sekä näkö- tai kuulovammaa kompensoivien apuvälineiden hankintana,

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme