SDP:n Marko Asell: Hyvinvointialue ei ole nimensä mittainen, ennen kuin siellä edistetään aidosti myös liikuntaa

- On huolestuttavaa, että keskeinen ennaltaehkäisevä toimi ei näy tavoitteissa eikä myöskään valtakunnallisten tavoitteiden toteutusta mittaavissa kriteereissä. On toki ollut selvää, että vastuu liikuntatoiminnan järjestämisessä jäi kunnille. Silti yhtymäpinta hyvinvoinnin edistämisessä on selvä – tarvitsemme esimerkiksi toimivia liikunnan palveluketjuja, sanoo kansanedustaja ja Valtion liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja Marko Asell.
Raportissa todetaan, että kuntien ja hyvinvointialueiden yhteiset tehtävät ja palveluketjut on määritelty yhdyspintatehtäviksi. Raha ei kuitenkaan liiku yhdyspintojen välillä eikä niille ole osoitettu erillistä budjettia. Molemmat osapuolet voivat kuitenkin vaikuttaa omilla tahoillaan riittävään resurssointiin. Palveluketjujen toimivuuden haasteena on hyvinvointialueilla sijaitsevien kuntien eriävät koot sekä kyky vastata organisoinnista.
- Monella hyvinvointialueella tehdään onnistunutta yhteistyötä kuntien kanssa liikunnan palveluketjujen osalta. Tämä ei kuitenkaan saisi jäädä vain yksittäisten alueiden onnistumisiksi vaan palveluketjut on tärkeä saada toimimaan laajemmin kaikkialla Suomessa, kertoo Asell.
On aika lopettaa liikunnan ja kulttuurin tarkastelu pelkästään erillisenä siilona
- Sanna Marinin hallitus lähti rakentamaan hallitusohjelmaansa ilmiöpohjaisesti. Ilmiöpohjaisuus tarkoittaa esimerkiksi juuri sitä, että liikkumattomuutta tarkastellaan ilmiönä, johon liittyvät lisäksi terveystilan tarkastelu kokonaisuutena. Tarvitsemme edelleen suoraa rahoitusta liikunnalle ja kulttuurille, mutta pelkkä siiloutunut rahoitusjärjestelmä ei ole enää nykypäivää, painottaa Asell.
Raportti ehdottaa, että ilmiöpohjainen budjetointi otetaan käyttöön osana julkisen talouden ohjausta. Sitä on jo kokeiltukin tällä vaalikaudella muiden toimien yhteydessä. Nyt sitä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi yhdistämällä hajallaan olevat ennaltaehkäisevän hyvinvointipolitiikan voimavarat ja niiden ohjaus.
- Lisäksi raportin ehdotus liikunta- ja kulttuurireseptien käyttöönotosta on kannatettava. Tässä voitaisiin hyödyntää SDP:n mallia hyvinvointipysäkistä. Ajatuksena on, että täysi-ikäiset suomalaiset kutsuttaisiin kahden vuoden välein terveystarkastukseen. Niissä käytäisiin läpi fyysinen ja psyykkinen terveydentila sekä henkilön erilaiset riskitekijät perimässä tai elintavoissa. Tarvittaessa pysäkillä käyneet henkilöt ohjataan jatkotutkimuksiin tai muiden palveluiden piiriin, kuten liikuntaneuvontaan, taustoittaa Asell.
Liikunnan ja kulttuurin rahoitus turvattava jatkossakin
- Aiemmin rahapelitoiminnan voitoista pitkälti tähän saakka rahoituksensa saanut kulttuuri- ja liikuntasektori siirtyvät yleiskatteellisen valtion budjetin puolelta rahoitettaviksi. On tärkeää, että molempien rahoitus turvataan siirtymäkaudella ja sen jälkeenkin. Kannatan sitä, että rahoituskohteiden tulosohjauksessa painotetaan kaikkien kansalaisten hyvinvointia ja ennaltaehkäisevän toiminnan roolia. Näin esitetään myös OKM:n raportissa, linjaa Marko Asell.
Suomessa on käynnissä monta tärkeää liikunnan kansallista ohjelmaa, joiden jatko on turvattava. SDP on valmis jatkamaan Liikkuvat -ohjelman rahoitusta sekä tekemään harrastamisen Suomen mallista pysyvän. Viimeisintä on tärkeää jatkokehittää niin, että eri toimijoiden, kuten seurojen on mahdollista toimia aitoina kumppanina kunnille järjestämisessä.
- Jokaiselle lapsella ja nuorella on oikeus mielekkääseen harrastukseen. Harrastuksen tuominen osaksi koulupäivää harrastamisen Suomen mallin avulla helpottaa merkittävästi perheiden kiireistä arkea, päättää Asell.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko AsellKansanedustaja
Puh:050 512 1968Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kimmo Kiljunen perää muutosta eläkkeiden aikansa eläneeseen maksukäytäntöön7.6.2023 14:38:37 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) vaatii eläkkeiden maksupäivän tarkistusta siten, että kaikkien työeläkettä saavien eläkkeet maksettaisiin saajan tilille viikonloppua tai pyhäpäivää edeltävänä arkipäivänä, kuten pääsääntöisesti maksetaan palkat ja osa eläkkeistä.
Kutsu medialle: SDP:n Antti Lindtman avaa puheenjohtajakampanjansa keskiviikkona 7.6. klo 17.30 Juttutuvassa5.6.2023 12:28:55 EEST | Kutsu
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on asettunut ehdolle puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. Lindtmanin kampanjan avaus järjestetään Juttutuvassa (Säästöpankinranta 6, 00530 Helsinki) keskiviikkona 7. kesäkuuta kello 17.30 alkaen. Media on tervetullut mukaan seuraamaan kampanjapäällikkö Pinja Perholehdon vetämää tilaisuutta!
SDP:n Lauri Lyly: Tarvitsemme kasvua, emme riitelyä - silti työllisyyttä ja kestävää kasvua lisääviä positiivisia toimia ei ole vielä hallitusneuvotteluista kuultu5.6.2023 10:11:00 EEST | Blogi
Olen huolestuneena seurannut, miten viime aikoina hallitusohjelmaneuvotteluihin liittyen ovat esillä olleet työntekijöiden asemaan kohdistuvat heikennykset. Hämmästyttävää on se, että ne koskevat vain työntekijäpuolta. Vastaavia esityksiä ja muutoksia ei ole juuri näkynyt työnantajien tilanteeseen liittyen.
SDP:n Helena Marttila: Ilmasto- ja luontokestävä politiikka on taloutemme etu5.6.2023 09:50:56 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Helena Marttila (sd.) muistuttaa, ettei ilmasto- ja ympäristöasioita saa unohtaa Säätytalolla kaikesta leikkausinnosta huolimatta. Marttila vaatii Petteri Orpolta ja tulevalta hallitukselta jämeriä toimia puhtaan ja kestävän tulevaisuuden puolesta.
Kansanedustaja Heinäluoma: Huomenlahja hallitusneuvottelijoille26.5.2023 09:15:01 EEST | Tiedote
Uutta hallituspohjaa rakentavat puolueet ovat jumittuneet Säätytalolla kiistelemään työperäisten maahanmuuttajien tulorajoista. Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma antaa oppositiosta käsin hallitusneuvottelijoille huomenlahjan ja toivoo, että tuleva hallitus lähtisi ratkomaan ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä alipalkkauksen kriminalisoinnilla sekä ammattiyhdistysten kanneoikeuden säätämisellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme