SDP EDUSKUNTA

SDP:n Marko Asell: Oppilaiden yhdenvertaisuutta ja opettajien jaksamista tuettava

2.12.2021 16:00:32 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Hallitusohjelman mukaan erityisopetuslainsäädännön ja siihen sisältyvän inkluusion toimivuutta on määrä tarkastella. Samoin ohjelma lupaa selvittää rahoituksen riittävyyttä oppilaiden yhdenvertaisuuden ja opettajien jaksamisen kannalta.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Opettajien työn kuormittavuudesta ja heidän jaksamisestaan on keskusteltu paljon viime aikoina. Syitä on monia, mutta lopputuloksena kuitenkin on, että opettajien mahdollisuudet hyvään opetukseen ja sitä kautta tietysti myös oppilaiden mahdollisuudet saada hyvää opetusta ovat heikentyneet. Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Marko Asell (sd.) on tehnyt kirjallisen kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä riittävien resurssien takaamiseksi koulun arjessa, jotta opettajien ja muun koulun henkilökunnan mahdollisuudet tehdä työtänsä ja oppilaiden oikeus oppia paranisivat?

Yksi keskeinen seikka kuormittavuudessa on se, että tuntien työrauhaongelmat ovat lisääntyneet. Tämä vie paitsi opettajan psykofyysistä energiaa, myös aiheuttaa oppilaissa usein turvattomuuden tunnetta ja vaikeuttaa heidän keskittymistään tunneilla eli oppilaiden oikeus saada oppivelvollisuuden mukaista opetusta häiriintyy selkeästi aiempaa enemmän.

- Inkluusiossa riittävän aikuisresurssin puute sekä inklusoiduille oppilaille että muille oppilaille aiheuttaa yksinään oppilasryhmässä toimivalle opettajalle mm. riittämättömyyden tunnetta sekä syö kohtuuttoman paljon opettajan energiaa, Asell sanoo.

Suomessa pyrkimyksenä on kaikille yhteinen ja yhdenvertainen peruskoulu. Inkluusion toteutusta ei ole kuitenkaan riittävästi resursoitu: ongelmana ovat liian isot ryhmät, ei jakotiloja, ei koulunkäynninohjaajia, ei riittävästi erityisopettajia eikä kuuntelevia aikuisia. Maahanmuuttajaryhmissäkin voi olla hyvin eri asteisia haasteita sekä myös oppimisvaikeuksia. Oppimisvaikeuksien tunnistamiseen tarvitaan lisää resursseja ja myös tutkimusperustaista ymmärrystä ja pedagogisia keinoja oppimisen tukemiseen.

- Jos perusopetuksen luokkaan ei kohdisteta riittävää ohjaajaresurssia tai erityisopettajan rinnakkaisopetusta, oppilaat eivät saa tarvitsemaan apua ja huomiota tarpeeksi. Oppilaita, opettajia ja muuta henkilökuntaa tulee tukea riittävästi, Asell vaatii.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote

Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye